30 marras 2018

Intiaanioppaan ajatuksia - yksisarvisista

Rakas ihmislapsi, sinä olet energiaa. Olet ihminen ja sielu. Olet sitä, mitä uskot olevasi. Aikuisena suljit mielesi monilta todellisilta olennoilta, mihin uskoit lapsena. Kaikki mitä uskot, on todellista - sinulle. Luonnonhenget ovat todellisia, vaikka et niihin uskoisikaan. Luonnonkansoilla on aina ollut syvä yhteys erilaisiin luonnonhenkiin. Vanha kansa on Suomessakin lahjonut tonttuja ja haltijoita eri syistä. Lohikäärmeet ja yksisarviset ovat todellisia heille, ketkä niihin uskovat.

Yksisarviset ovat myyttisiä olentoja, niistä on paljon erilaisia tarinoita. Yksisarviset näyttäytyvät korkeammilla tasoilla. Ne ovat lumoavan kauniita, puhtaan valkoisia hevosen kaltaisia olentoja, joilla on kapea sarvi otsassaan. Yksisarvisten seurassa olet turvassa. Yksisarviset ovat hevosia, jotka ovat siirtyneet henkimaailmaan. Kyllä, hevoset kehittyvät omassa tahdissaan yksisarvisiksi. Hevoset ovat palvelleet ihmiskuntaa monin eri tavoin tuhansien vuosien ajan. Kun hevosen kehityskaari on valmis, hän muuntuu yksisarviseksi auttajaksi. He auttavat edelleen ihmisiä, mutta nyt toisella tapaa kuin elämissään hevosena.

Yksisarviset ovat korkeammalla tasolla kuin normaalit ihmiset kaksinaisuudessa. Tämän takia ei heitä voi nähdä tai tuntea, jos elää kaksinaisuudessa. Kaikilla ihmisillä on oma yksisarvis-auttaja. Valitettavasti monet aikuiset ovat menettäneet lapsenuskonsa tuohon kauniiseen olentoon. Mutta se on aivan yhtä elävä kuin ihminenkin, tosin korkeammalla rakkauden ja ilon tasolla.

Tutustu omaan yksisarviseen!

Ota hyvä asento, istu selkä suorana. Sulje silmät, ja hiljenny. Hengitä rauhallisesti syvään sisään ja ulos. Keskity tiedostamaan oma kehosi. Keskity sitten tiedostamaan ympäristön äänet. Tiedosta kuitenkin koko ajan oma kehosi. Tiedosta sitten se paikka kehossasi, missä korkeampi minäsi majailee. Tunne kuinka siinä kohtaa kehoasi on valoa. Anna se valon kasvaa - voimistua, kirkastua ja laajeta koko ajan. Anna sen valon täyttää koko fyysisen kehosi, ja anna sen sitten laajentua täyttämään koko energiakenttäsi, aurasi.

Kun tuntuu hyvälle, pyydä sitten oma yksisarvinen paikalle. Käytä mielikuvitusta hyväksesi, jotta näkisit hänet. Pyydä häntä vieläkin lähemmäksi. Vaikka et näkisikään häntä, voit tunnustella hänen kauniita rakkauden täyteisiä energioitaan. Tutustu häneen, kysy hänen nimeään! Hyppää yksisarvisesi selkään, ja ratsasta kohti iloisia seikkailuja. Palaa seikkailusi jälkeen takaisin, kiitä yksisarvistasi. Vedä energiakenttääsi lähemmäs itseäsi - pelkkä ajatus riittää.

Ota tavaksi meditoida, ja pyytää yksisarvista luoksesi. Hän tuo sinulle ihanaa rakkauden energiaa, ja iloa. Hän auttaa sinua monin tavoin jaksamaan arkipäivässä - pyydä hänen apuaan! Vahvista yhteyttäsi yksisarviseen, aivan kuten vahvistat yhteyttäsi henkioppaaseesi. Sinulla on monia auttajia henkimaailmassa, yksisarviset ovat yksi heistä. Yksisarviset ovat pyyteettömiä, kauniita ja viisaita. Ne eivät odota sinulta mitään. Ne auttavat rakkaudesta ihmisiin, rakkaudesta juuri sinuun! Olet siunattu, rakas ystävä!

Viimeksi muutettu 04 joulu 2018
Intiaanioppaan ajatuksia - Marjaana Kaakinen

Olen kiitollinen henkimaailman avusta ja johdatuksesta. Monien oppivuosien jälkeen olen löytänyt itsestäni auttajan ja saanut rohkeutta toimia meediona, Prananadi-energiahoitajana ja -reinkarnaatioterapeuttina. Yhteys henkimaailmaan löytyi vuosia sitten kirjoittamisen avulla. Nyt se vahvistuu myös henkiopastani ja hänen viisaita ajatuksiaan ja neuvojaan kanavoimalla. Hyviä lukuhetkiä! https://m.facebook.com/MarjaanaKaakinenPrananadiHealing/

Ei vielä käyttäjätiliä? Rekisteröidy!

KIRJAUDU