04.01.2019

Intiaanioppaan ajatuksia - taivaanlahja

Hyvä ihmislapsi, on taivaan lahja saada syntyä ja elää tässä mielenkiintoisessa ajassa ihmisenä. Tähän aikakauteen sisältyy syviä, voimakkaita asioita, mitä ihmiset ovat alkaneet tiedostaa. Osa tiedostaa itselleen uusia asioita aivan yllättäen ja ehkä järkyttyy, jopa pelästyy. Osalle nämä asiat ovat jo tutumpia. Yhtälailla ihminen on kasvamassa henkisellä tiellään korkeammille tasoille, ihmiskehossa.

Ihminen on oppimassa asioita rakkaudesta sen eri muodoissa. Tärkein oppiläksy on oppia rakastamaan itseään. Kun rakkaus itseen ja omaan elämään avautuu, avautuu myös korkeampi yhteys. Ihminen ymmärtää tällöin kanssakulkijoitaan vähän paremmin. Hän oppii rakastamaan muita ihmisiä pyyteettömästi. Hän oppii rakkaudessa. Hän ymmärtää olevansa paljon enemmän kuin ihmiskehonsa, joka on hyvin rajoitettu. Hän tiedostaa pikkuhiljaa, että hän on samaan aikaan monta erilaista minää eri ulottuvuuksissa. Hän oppii sen, että kaikki ovat osa tätä suurta olevaista, kaikkein korkeinta. Sielu, joka asustaa ihmissydämessä, on tämä linkki - yhteys kaikkein korkeimpaan. Sielu on osa tätä kaikkein korkeinta olemassaolon muotoa, joka ei ole varsinaisesti mikään muoto vaan energiaa. Se on niin korkeaa rakkauden energiaa, ettei ihminen voi sitä ihmisenä ymmärtää. Avuksi tarvitaan sielua, sillä sielussa on kaikki tieto tallennettuna sinusta itsestäsi. Kaikki tieto!

Tämä aikakausi avaa ihmissydämiä. Se ei välttämättä avaa kaikkien sydämiä, vain ne, jotka ovat siihen vapaasta tahdostaan halukkaita. Voidaan puhua hyvän ja pahan - valon ja varjon taistelusta. Oikeastaan maapallo on ihmisten suuri leikkikenttä. He voivat kokea täällä erilaisia ihmiselämiä ja -kohtaloita. He saavat täällä kokeilla vapaata tahtoaan. Osa ihmisistä on vielä sokaistuneita vallasta ja rahan mahdista. Kaikkeen tähän on tulossa muutos. Se muutos etenee sydän kerrallaan. Sielu avautuu rakkauden valolle ja saa ihmiskehon ja -mielen avaamaan itseään kaikkein korkeimmalle - avautumaan valolle, rakkauden energioille. Ihmislapsesta itsestään riippuu se, aukeaako hän tälle valolle tässä ihmiselämässä tai toisessa elämässä. Yhtä hyvin sielu voi päättää syntyä johonkin toiseen aikakauteen tai toiseen ulottuvuuteen - eri planeetoille. On taivaan lahja, kaikkein korkeimman rakkauden lahja, saada kokea ja elää eri tavoin.

Rakkauden vallankumous

Tämä rakkauden aikakausi - rakkauden vallankumous - on tehnyt tuloaan jo pitkään. Se rakkaus kohdistuu kaikkiin kanssaeläjiimme tällä maapallolla - ihmisiin, niin negatiivisiin kuin positiivisiin, niin mustiin kuin valkoisiin, niin kristityihin kuin ateisteihin, niin muslimeihin kuin muihin uskoviin ja eri uskontokuntiin, niin vallanpitäjiin kuin köyhimmistä köyhimpiin - mutta myös eläimiin, kaikkeen elämään luonnossa, koko Äiti Maahan.

Vasta kun ihminen on oppinut rakastamaan itseään sellaisena kuin on, virheineen kaikkineen, on hän avoin avartumaan maailmankaikkeuden ihmeille. Hän on voinut saada niistä jo esimakua. Muista, rakas ihmislapsi, sielusi on virheetön. Se on osa kaikkein korkeinta, nyt ja aina. Ihmisenä olet erehtyväinen, oppiaksesi kaikessa rakkaudessa rakkauden eri olomuodoissa ja myös rakkauden puutteesta. Olet sielu - suurta rakkautta. Osoita sitä rakkautta myös itsellesi.

Hyvin monet etsivät tarkoitusta elämälleen, jotain suurempaa itsensä ulkopuolelta. Ei tarvitse matkustaa gurujen perässä, riittää kun avaudut syvimmälle sisimmällesi. Sieltä löytyy kaikki vastaukset. Kun ihmiskunta osaa huolehtia omistaan - läheisistä ja myös tuntemattomista, on ihmiskunta siirtynyt kultaiseen aikaan. Mutta sinä olet jo osa tätä aikakautta, kun annat valosi loistaa, etkä pelkää tulevaa, etkä murehdi vaan elät täydellä sydämellä. Sinä, rakas ystävä, olet itse taivaanlahja, tuomassa valoa ja rakkautta koko ihmiskunnalle! Olet siunattu, valon lapsi!

Jaa tämä:
Marjaana Kaakinen

Marjaanan erikoisalaa on henkimaailma ja mystiikka. Marjaana kirjoittelee myös suosittua Intiaanioppaan ajatuksia -blogia.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoite jää vain ylläpidon tietoon.

info(at)kuudesaisti.net  |  juttuvinkit ja toimitukselliset asiat: toimitus(at)kuudesaisti.net  |  
Ilmoitusmyynti: mediamyynti(at)kuudesaisti.net