28 syys 2018

Intiaanioppaan ajatuksia - missä sydän on mukana

Hyvä ihmislapsi, ethän pahastu, että kutsun sinua ihmislapseksi? Tiedät toki, että rakkaalla lapsella on monta nimeä. Olen ollut ihminen itsekin, minua kutsuttiin monella nimellä ennen kuin sain nimen, mistä minut muistetaan. Olen ollut ihminen monet kerrat aivan kuten sinäkin. Tiedän, miten vaikeaa on elää ilman huolia. Mutta kun löydät lapsen itsestäsi, päästät huolista ja murheista irti. Haluan vain muistuttaa sinulle, että sinussa on syvällä sisimmässäsi iloinen huoleton lapsi, tyttö tai poika, joka toimii sydämestään käsin.

Olet ehkä huomannut, kuinka elämä ympärilläsi on muuttunut? Olet ehkä huomannut sen, että kaikki sellainen tekeminen, missä sydän ei ole mukana, muuttuu ikävämmäksi ja ikävämmäksi? Sellainen tekeminen, missä et ole sydämestäsi mukana, ei enää toimi ja siitä on osattava päästää irti tai se enemmin tai myöhemmin päästää irti sinusta. Mieti elämääsi taaksepäin, miten se on muuttunut? Vietätkö aikaa edelleen samojen ystävien kanssa? Onko elämästäsi jäänyt pois läheisiäkin ystäviä? Olette ehkä muuttaneet toiselle paikkakunnalle, olette perustaneet perheen. Mutta kun kohtasitte uudelleen niin jälleennäkeminen ei ehkä tuntunutkaan enää yhtä riemukkaalta kuin olit odottanut. Olitte muuttuneet ihmisinä. Tai ehkä tapasit pitkästä aikaa jonkun tutun, jonka huomasit olevan myös kiinnostunut henkisistä asioista, mutta et sitä aiemmin tiennyt?

Miten työelämä - yhteiskunta on muuttunut? Tietoteknisiä laitteita on tullut koko ajan lisää. Ne ovat korvanneet pitkälti ihmistyötä - työn kuva on muuttunut. Nuoremmille tietotekniikan kehittyminen ei ehkä ole niin suuri muutos, mutta jos mietit aikaa 10-20 vuotta taaksepäin, niin siinä ajassa on ehtinyt tapahtua paljon, niin hyvää kuin huonoa.

Äly hoi, älä jätä

Mieti hetki vielä omaa elämääsi. Mitä sieltä on jäänyt pois? Kaipaatko niitä asioita ja ihmisiä? Ole rehellinen itsellesi. Vai kaipaatko niitä hyviä vanhoja aikoja, muistojen kultaamia? Kaipaatko aikaa ilman kännyköitä, ilman laitteita, jotka tietävät sinusta kaiken? Arkielämä on monessa mielessä helpottunut hienoilla koneilla. Sinulle on jäänyt enemmän aikaa, vai onko? Tuntuuko sinusta, että sinulla on nyt enemmän aikaa itsellesi kuin aiemmin? Vai onko sinun oma aikasi tietoteknisten laitteiden hallinnoimaa? Pitääkö sinun kiirehtiä heti katsomaan, kun huomaat älylaitteen ilmoittaneen viestin saapumisesta? Kuljetko älykännykkää koko ajan katsellen? Elätkö elämäsi älykännykän ja tietokoneen kautta? Pitääkö sinun olla koko ajan tietoinen, mitä missäkin tapahtuu? Vai voitko päästää hetkeksi irti, ja keskittyä itseesi ja ympäristöösi, ilman ainuttakaan älylaitetta?

Monet asiat ovat muuttuneet ja tulevat muuttumaan edelleen. Sellaiset asiat, missä sydämesi ei ole aidosti mukana, jäävät pois. Sellaiset ihmiset, keiden luona sydämesi ei ole mukana, jäävät pois. Kun mietit omaa aikaasi, kuinka paljon elämässäsi vietät aikaa älylaitteiden kanssa? Kuinka paljon aikaa vietät aidosti läheistesi kanssa? Onko sydämesi mukana samalla kun räpläät älykännykkää? Onko se mukana sanoissa, mitä puhut ja kirjoitat? Tarkoitatko sanojasi? Mietitkö etukäteen, mitä sanoja käytät ja miten niitä käytät? Välitätkö toisten ihmisten tunteista - heidän, jotka lukevat viestejäsi? Ja heidän, jotka ovat lähelläsi, mutta sinä itse olet niin kaukana älylaitteiden lumoissa? Oletko sanojesi takana?

Mikä saa sydämesi nauramaan?

Elämä on tässä ja nyt, tässä hetkessä. Luet tätä tekstiä jollain älylaitteella. Mitä jos järjestäisit itsellesi ja läheisillesi yhteistä aikaa ilman älylaitteita? Puhuisitte toisillenne, katsoisitte toisianne silmiin, koskisitte toisianne - ettekä tekstailisi. Nauttisitte yhteisestä tekemisestä…, sillä kun yhteinen taival joskus päättyy, mitä muistoja sinulle jää - mitä muistoja jätät toisille itsestäsi? Minkälaisia muistoja haluaisit jättää itsestäsi? Missä olet aidosti sydämestäsi mukana?

Mieti hetki, mitä haluaisit tehdä? Mitä sellaista haluaisit tehdä, joka innostaa ja motivoi sinua? Mikä saa sydämesi nauramaan? Tee sitä enemmän! Hyödynnä älylaitteita siellä, missä niitä tarvitset. Mutta älä antaudu niiden orjaksi. Ajattele sydämelläsi! Tee sitä, missä sydämesi on aidosti mukana! Oletko läsnä, kun kuuntelet toista ihmistä? Oletko läsnä, kun leikit lapsesi kanssa - oletko läsnä, kun hän kasvaa? Oletko läsnä, kun lemmikkieläimesi kaipaa läheisyyttäsi? Oletko läsnä perheellesi vai onko viesteihin vastaaminen tärkeämpää? Onko sosiaalinen elämäsi älylaitteella tärkeämpää kuin läheisesi? Oletko läsnä omille ajatuksillesi? Oletko läsnä itsellesi? Oletko sydämelläsi mukana omassa elämässäsi?

Viimeksi muutettu 28 syys 2018
Intiaanioppaan ajatuksia - Marjaana Kaakinen

Olen kiitollinen henkimaailman avusta ja johdatuksesta. Monien oppivuosien jälkeen olen löytänyt itsestäni auttajan ja saanut rohkeutta toimia meediona, Prananadi-energiahoitajana ja -reinkarnaatioterapeuttina. Yhteys henkimaailmaan löytyi vuosia sitten kirjoittamisen avulla. Nyt se vahvistuu myös henkiopastani ja hänen viisaita ajatuksiaan ja neuvojaan kanavoimalla. Hyviä lukuhetkiä! https://m.facebook.com/MarjaanaKaakinenPrananadiHealing/

Ei vielä käyttäjätiliä? Rekisteröidy!

KIRJAUDU