12 loka 2018

Intiaanioppaan ajatuksia - luota itseesi, luota henkimaailmaan

Rakas ihmislapsi, olet tärkeä. Sinulla on tärkeä tehtävä kerätä erilaisia kokemuksia elämäsi aikana. Yksi tärkeä tehtävä on oppia luottamaan itseesi, omaan intuitioosi ja sisäiseen ääneesi. Me täällä henkimaailmassa olemme innoissamme, kun seuraamme teidän ihmislasten henkistä kehitystä. Ajattele, olet vapaaehtoisesti valinnut syntyä maapallolle tähän elämääsi. Kaikki kokemasi on opiksi myös muille.

Ehkä jo tiedätkin, ettet ole elämässäsi yksin. Sinulla on oma taivastiimi erilaisine auttajineen - on henkiopasta, suojelusenkeliä, parantajaoppaita ja paljon muita auttajia, myös henkimaailmaan siirtyneiden läheistesi muodossa. Et ole elämässäsi yksin, me haluamme auttaa sinua. Sinun ei tarvitse selviytyä kaikesta yksin - ei edes suomalaisella sisulla. Pyydä apua, niin sinua autetaan. Sinun tehtävänäsi on oppia luottamaan itseesi ja henkimaailman apuun. Me todellakin olemme hyvissä aikeissa, rakkaudellisissa ja iloisissa energioissa. Haluamme auttaa sinua omalla tielläsi eteenpäin!

Tuot palasen taivasta mukanasi

Saat apua ja ohjausta mm. intuitiosi avustamana. Ota kiinni niistä ohi kiitävistä ajatuksista, ne auttavat sinua arjessa. Ne ohjaavat sinua oikeaan suuntaan. Mutta jos olet yhtään epävarma, tunnustele sydämessäsi, miltä tuntuu. Jos ei tunnu hyvälle, pyydä apua vieläkin korkeammalta. Henkimaailma on sinua varten, haluaa auttaa sinua. Ei kukaan ole kieltänyt ottamasta yhteyttä henkimaailmaan. Ei kukaan ole kieltänyt henkimaailmaa ottamasta yhteyttä rakkaisiinsa. Toki meillä henkimaailmassa on erilaisia tehtäviä, mutta mikään tehtävä ei ole arvokkaampi kuin toinen. Me toimimme kaikkien hyväksi, myös ihmiskunnan ja sinun. Olet arvokas, ja saat pyytää apua, se apu ei ole koskaan pois keneltäkään toiselta. Sinun tehtävänäsi on oppia luottamaan siihen, että apua tulee. Mutta se voi tulla hyvin monessa muodossa. Olet tullut tänne ihmiselämään oppimaan ja kokemaan asioita, mutta olet tullut myös pitämään hauskaa - elämään ilossa maan päällä. Tuot palasen taivasta mukanasi. Olethan osa kaikkein korkeinta rakkautta.

Luota omiin kykyihisi ja lahjoihisi. Luota henkimaailmaan myös, kun kehität omia henkisiä lahjoja - henkisiä aisteja: selväkuuloa, selvänäköä, selvätuntoa, selvätietämistä... Jos et usko henkimaailmasta saamaasi vastausta, yritä muuttaa sitä. Jos se muuttuu, on oma mielesi asialla. Jos se ei muutu, tai se muuttuu takaisin alkuperäiseen muotoonsa, on vastaus henkimaailmasta. Luota kasvaviin taitoihisi. Älä aliarvioi itseäsi. Kaikilla ihmisillä on henkiset lahjat, mutta osa ei ole vielä niitä tiedostanut, eikä ottanut käyttöönsä. Osa ihmisistä on avoimia jo lapsuudesta. He ovat ymmärtäneet, etteivät kaikki ihmiset koe asioita ja näe asioita samoin kuin he, ja he ovat ehkä sulkeneet lahjansa. Mutta ne ovat olemassa edelleen, eikä niitä tarvitse pelätä. Hyvää henkimaailmaa ei tarvitse pelätä. Halutessasi voit sopia oman oppaasi kanssa säännöistä, miten sinä haluat henkimaailman kanssa toimia. Kaikki tapahtuu sinun ehdoillasi.

Olet pitkällä omalla tielläsi, muuten et olisi tällä sivustolla lukemassa näitä henkisiä asioita koskevia artikkeleita. Luottamusta, rakas ystävä, luottamusta itseesi ja henkimaailmaan! Olet siunattu!

Viimeksi muutettu 12 loka 2018
Intiaanioppaan ajatuksia - Marjaana Kaakinen

Olen kiitollinen henkimaailman avusta ja johdatuksesta. Monien oppivuosien jälkeen olen löytänyt itsestäni auttajan ja saanut rohkeutta toimia meediona, Prananadi-energiahoitajana ja -reinkarnaatioterapeuttina. Yhteys henkimaailmaan löytyi vuosia sitten kirjoittamisen avulla. Nyt se vahvistuu myös henkiopastani ja hänen viisaita ajatuksiaan ja neuvojaan kanavoimalla. Hyviä lukuhetkiä! https://m.facebook.com/MarjaanaKaakinenPrananadiHealing/

Ei vielä käyttäjätiliä? Rekisteröidy!

KIRJAUDU