Trauman kehollisuus ja kehollinen traumaterapia

”Se, mikä lisää, vähentää, rajoittaa tai laajentaa kehon voimaa, lisää, vähentää, rajoittaa tai laajentaa myös mielen voimaa. Ja mikä lisää, vähentää, rajoittaa tai laajentaa mielen voimaa, lisää, vähentää, rajoittaa tai laajentaa myös kehon voimaa.” - Spinoza (1632 – 1677)

Trauma ja traumaattisuus eivät ole kauniita asioita. Kyseessä on kuitenkin kehon luonnollinen ja vaistomainen reaktio uhkaavaan tai järkyttävään tilanteeseen tai tapahtumaan, johon ei voi vaikuttaa. Syitä voivat olla esimerkiksi kuoleman, kuoleman läheisyyden, fyysisen tai henkisen väkivallan kohtaaminen, oma tai läheisen vakava sairaus, onnettomuudet, sota, ympäristökatastrofit, tulipalo, jokin kohtuuton ja/tai äkillinen iso menetys, kirurgiset toimenpiteet, nukutus, pitkittynyt liikkumattomuuden tila, kuten myös syntymä- tai sikiöaikainen trauma, jne. Yhtä kaikki, trauma on trauma aiheuttajasta riippumatta.

Kehollisen traumaterapian uranuurtajan Peter A. Levinen mukaan ihmisen traumatisoituminen johtuu kehoon pakkautuneesta, purkamattomasta traumaenergiasta. Oudot oireet, joita kukaan ei kykene selittämään, saattavat johtua traumaattisesta reaktiosta, vaikkei varsinainen traumaattinen tapahtuma enää olisikaan tässä hetkessä läsnä. On järkeenkäypä selitys sille, mitä on meneillään. Et ole hullu. Et ole yksin.

Levine ei tarkastele esimerkiksi traumaperäistä stressihäiriötä (PTSD) patologisena tilana, joka tulisi hallita, tukahduttaa, tai johon tulisi sopeutua. Tai välttämättä lääkitä, eli pysäyttää kemiallisin keinoin (vaikka joissain tapauksissa lääkitys onkin toki tarpeellista). Kehollisesta kulmasta katsottuna trauma on harhaan mennyt, luonnollisen prosessin seuraus. Ihmisen, kuten eläimenkin, keholla on valtavat vaistonvaraiset voimat, joilla se voi kuitenkin myös parantaa itsensä. Meidän on vain opittava kokonaan uusi tapa ymmärtää ja kokea itsemme, että toipuminen kävisi mahdolliseksi. Meidän täytyy opetella ikään kuin elämään oudossa, uudessa maassa.

Jo tuhansien vuosien ajan itämaiset ja shamanistiset parantajat ovat tienneet, että mieli ei pelkästään vaikuta kehoon, vaan että jokaisella elinjärjestelmällä on oma, psyykkinen vastineensa mielen kudokseen. Modernissa lääketieteessä kehotuntuman merkitys usein jätetään huomiotta, kuten ”ihmisen eläimellisyyskin”. Peter Levine käyttää paljon osuvia vertauksia eläinmaailmaan:

”Lintu törmää ikkunaan, kun se erehtyy pitämään sitä avoimena taivaana. Törmäyksen jälkeen se vaikuttaa pökertyneeltä tai jopa kuolleelta. Lasta, joka on nähnyt linnun törmäävän lasiin, voi olla vaikea pitää erossa haavoittuneesta eläimestä. Lapsi ottaa linnun käteensä, koska hän on utelias, huolestunut ja haluaa auttaa. Lapsen käsien lämpö saattaa auttaa linnun elimistön normaalien toimintojen palautumista. Lintu alkaa vapista, ja se osoittaa myös merkkejä uudesta orientoitumisesta suhteessa ympäristöön. Se saattaa hoiperrella, kun se yrittää palauttaa tasapainon, ja se katselee ympärilleen. Jos lintu ei ole loukkaantunut, se toipuu jähmettymisreaktiosta, mikäli sen annetaan häiritsemättä käydä läpi vapina ja orientoitua tilanteeseen. Lintu lentää pois, se ei traumatisoidu. Jos vapina keskeytetään, seuraukset saattavat olla eläimelle vakavia. Jos lapsi yrittää silittää eläintä, kun se alkaa osoittaa elonmerkkejä, orientoitumisprosessi keskeytyy. Tämä keskeytyminen pakottaa linnun takaisin shokkitilaan. Jos energian purkautumista häiritään toistuvasti, jokainen shokkitila on aikaisempaa pitempikestoinen. Lopputulos voi olla, että lintu kuolee pelkoon – sen oma avuttomuus lannistaa sen.

Ihmiset kuolevat harvoin pelkoon. Kuitenkin myös me kärsimme, jollemme pysty purkamaan jähmettymisreaktion lukitsemaa energiaa.”

Traumoihin liittyvät oireet ja tunteet saattavat mennä äärimmäisyyksiin. Siksi useimmat meistä ja läheisistämme vetäytyvät kauhuissaan pois ja yrittävät tukahduttaa nämä voimakkaat reaktiot. Valitettavasti keskinäinen kieltäminen voi estää paranemisen. Kulttuurillamme ei ole sietokykyä traumatisoituneiden ihmisten kokemalle tunnetason haavoittuvuudelle. Emme anna riittävästi aikaa tai lupaa tunteiden läpityöstämiselle. Ylivoimaiseksi käyneen tilanteen jälkeen meitä painostetaan rutiininomaisesti sopeutumaan liian nopeasti, jolloin keho jää virittyneeksi. Joskus jopa vuosiksi tai loppuiäksi. Voimakkaita epämiellyttäviä kokemuksia, jotka näkyvät ulospäin, saatetaan pitää epäsopivina, ja ne pyritään siksikin tukkimaan.

Esimerkki, minkälaisten tuntojen kanssa vakavasti traumatisoituneet ihmiset kamppailevat:

”Pelkään kaikkea. Pelkään nousta aamulla vuoteesta. Pelkään astua ulos asunnostani. Pelkään kovasti kuolemaa... en sitä, että tulen jonain päivänä kuolemaan, vaan sitä, että tulen kuolemaan lähiminuuttien aikana. Tunnen kiukkua... oman kiukkuni sekä kaikkien muiden kiukun, jopa silloin kun kukaan ei ole vihainen. Tunnen tulevani torjutuksi tai hyljätyksi. Pelkään yhtä lailla menestystä kuin epäonnistumista. Tunnen joka päivä kipua rinnassani sekä kihelmöintiä ja tunnottomuutta käsivarsissani ja jaloissani. Lähes päivittäin koen kouristuksia, jotka ulottuvat kuukautisten aiheuttamista krampeista voimakkaaseen tuskatilaan. Minuun yksinkertaisesti vain sattuu koko ajan. Tunnen, että en voi jatkaa elämää. Minulla on päänsärkyä. Tunnen itseni hermostuneeksi koko ajan. En saa tarpeeksi happea, sydämenlyöntini kiihtyy, tunnen oloni sekavaksi ja pelkään joutuvani paniikkiin. Palelen aina, suutani kuivaa. Minun on vaikea niellä. Minulla ei ole energiaa ja motivaatiota, ja kun saan jotain aikaan, en saa siitä tyydytystä. Tunnen, että tilanne on ylivoimainen, tunnen itseni päivittäin hämmentyneeksi, eksyneeksi, avuttomaksi ja surulliseksi. Saan hallitsemattomia raivo- ja masennuskohtauksia.”

On hyvä huomioida, etteivät trauman aiheuttamat tunteet ja reaktiot ole tahdonalaisia, kuten vaikkapa jyrkät mielialan muutokset äärilaidasta toiseen. Trauman juuret piilevät vaistonvaraisessa fysiologiassa, mistä syystä paranemisen avain löytyy kehosta yhtä lailla kuin mielestä. Luonnolliseen paranemisprosessiin päästään käsiksi käyttämällä hyväksi kehon sisäistä tietoisuutta. Paraneminen ei välttämättä vaadi vuosikausien psykoterapiaa eikä sitä, että alitajuisia muistoja kaivellaan reposteltaviksi. Päinvastoin, loputon kaiveleminen saattaa vain pahentaa tilannetta. Paranemisprosessi ehkäistään myös silloin, kun kielletään tunteet ja aistimukset tai vähätellään niiden merkitystä. Trauma ei myöskään ole sairaus vaan vaiva.

Harjoitusesimerkki: Hengen kutsuminen takaisin kehoon

Ihoaistimuksen menettäminen on yleinen trauman jälkeinen oire, joka johtuu kehoyhteyden menettämisestä. Palauttaaksesi kehon ja sielun yhteyden toisiinsa, kokeile seuraavaa harjoitusta:

”Ota joka päivä noin kymmenen minuutin ajan hellävarainen, hierova suihku seuraavalla tavalla: säädä veden lämpötila viileäksi tai haaleaksi ja aseta koko kehosi alttiiksi sykähtelevälle vedelle. Kohdista koko tietoisuutesi siihen kehon alueeseen, johon veden rytminen kiihotus kohdistuu. Kun kierrät kehoasi, anna tietoisuutesi siirtyä kulloiseenkin kehon osaan. Pidä kämmenselkiäsi suihkun suutinta vasten; sitten kämmeniä ja ranteita; sitten kasvojesi molempia puolia, hartioita, käsivarsien alapuolia jne. Varmistu siitä, että jokainen kehon osa tulee käydyksi läpi: pää, otsa, niska, rintakehä, selkä, lantio, pakarat, reidet, nilkat ja jalkaterät. Kiinnitä huomiota tuntemuksiin kullakin alueella, vaikka alue tuntuisikin tunnottomalta, turralta tai tuskalliselta. Näin tehdessäsi sano itsellesi: ”Tämä on minun pääni, minun niskani jne., toivotan sinut tervetulleeksi takaisin.” Samankaltaista herättelyä voi tehdä läimäyttelemällä kevyesti ja terävästi kehon eri osia. Myös tämä auttaa palauttamaan ihoaistimuksen, kun toimenpide suoritetaan säännöllisesti ja pitemmän ajan kuluessa.”

Traumojen kauhistuttavuudesta ja oireiden raskaudesta huolimatta voimme oppia hyödyntämään kehon alkukantaisia voimavaroja. Kun jähmettyneen energian ylijäämä on purettu, saatamme nousta uusiin tervehtymisen, elämänhallinnan ja jopa viisauden korkeuksiin. Parantunut trauma voi palauttaa luonnonmukaisen maailman virtauksiin, joita luonnehtivat harmonian, rakkauden ja myötätunnon vuorovedet. Paraneminen on mahdollista.

Lue lisää / lähde: Peter A. Levine: Kun tiikeri herää - Trauma ja toipuminen (Traumaterapiakeskus 2012). Englanninkielinen alkuteos: Waking the Tiger – Healing Trauma (1997)