Voiko ilman vettä ja ravintoa elää?
Muutama päivä ilman vettä, pitempään ilman ruokaa. Sitten koittaa kuolema, meille on opetettu. Mutta on myös olemassa tarinoita, jotka kyseenalaistavat tiedon.
Buddha Boy, Buddha-poika, on yksi tunnetuimmista tapauksista, joissa henkilö vaikuttaa pärjäämän luonnottoman pitkiä aikoja syömättä ja juomatta. Vuonna 1990 syntynyt nepalilainen mies, oikealta nimeltään Ram Bahadur Bomjon, on viettänyt useita kuukausia syvässä meditaatiotilassa. Hän aikoo meditoida kuuden vuoden ajan, valaistuakseen.
Buddha-pojan seuraajat pitävät häntä Gautama Buddhan (s. noin 500 eKr.) reinkarnaationa, sillä Buddha-pojan vaiheet muistuttavat Jataka-tekstikokoelmasta tunnettuja kertomuksia Gautama Buddhan valaistumisesta. Bomjon itse kieltää sen. Buddha sanana viittaa paitsi buddhismin oppi-isään Gautama Buddhaan, tarkoittaa ”hereillä olevaa” tai ”valaistunutta”.
Buddha-poika ryhtyi meditoimaan vuonna 2005 suuren puun onton rungon suuaukolla istuen. Myöhemmin hän kuitenkin katosi, ja löytyi uudelleen syvemmältä metsästä. Hän on myös meditoinut maan alle häntä varten kaivetussa sementoidussa kellarissa. Bomjom kertoi, että oli siirtynyt, sillä aikaisemmasta paikasta oli suurten seuraajamäärien vuoksi kadonnut rauha.
Jos tarina kiinnostaa, kannattaa katsoa seuraava kolmen vartin englanninkielinen dokumentti:
{youtube}AIIhrwuMcd8|560|315|0{/youtube}
Buddha-poikaa ovat tarkkaileet myös media ja muun muassa paikallisten poliitikkojen ryhmä. Todisteita siitä, että hän olisi syönyt, ei ole. Toisaalta hänen terveydentilaansa ei voitu tutkia, sillä se olisi häirinnyt hänen meditaatiotansa. Polkkatukkaisen, valkeaan liinaan sonnustautuneen miehen siistiä ulkonäköä on kommentoitu.
Elossa ilman ruokaa ja juomaa
Tieteen mukaan ilman nestettä ihminen selviää hengissä muutaman päivän. Ruoatta taas voi selvitä useamman viikon. Keho voi hyödyntää rasva- ja proteiinivarantojaan, kun ravintoa ei ole tarjolla. Niinpä on ymmärrettävää, että länsimaiseen mieleen nousee ensimmäinä ajatus siitä, että esimerkiksi Buddha-pojan kohdalla on kysymys huijauksesta. Alamme välittömästi arvella, miten poika mahtaa nesteyttää ja ravita itseään sen sijaan että miettisimme, onko raportoitu mahdollista.
Kertomukset ravinnotta ja juomatta selviämisestä ovat kuitenkin osa monia kulttuureita. Esimerkiksi intialainen Prahlad Jani väittää syöneensä ja juoneensa viimeistä kertaa 8-vuotiaana. Hänestä kirjoitettiin 2000-luvun alkupuolella, jolloin hän oli yli 70-vuotias. Jani kertoo saaneensa jumalattaren siunauksen 8-vuotiaana ja on siitä asti elänyt luolissa.
Jania on tutkittu sairaalassa. Vuoden 2003 uutisissa kerrotaan, että tapaus hämmensi tutkijoita. Jani ei syönyt, virtsannut tai ulostanut 10 päivän aikana. Hän ei myöskään juonut, mutta kylpi ja sai vettä purskutettavakseen kerran. Purskutteluun käytetty vesi mitattiin ennen purskuttelua ja sen jälkeen, joten hän ei niellyt vettäkään.
Energiaa auringosta
Janin tutkimusta on kritisoitu esimerkiksi siitä, että Jani sai kylpeä ja myös ottaa aurinkoa. Juuri auringonvalon on usein kerrottu olevan ruoatta elävien ihmisten energianlähde. Niin sanoo esimerkiksi Giri Bala, 1800-luvulla syntynyt hindunainen joka samoin pärjäsi ilman ravintoa ja nestettä. Hänestä kertoo elämäkerrassaan Paramhansa Yogananda, joka tapasi Giri Balan.
Bala kertoi saavansa ravintonsa ilman ja auringonvalon energioista, sekä kosmisesta voimasta. Haastavin hengitysharjoituksin sekä tiettyä mantraa käyttäen ihminen voi harjoittaa kehoaan voimakkaammaksi, jolloin se ei tarvitse ruokaa, josta tavallinen, kuolevainen väki on riippuvainen selvitäkseen. Kyseessä ei siis ole syömättömäksi heittäytyminen, vaan joko siunauksen tai valaistumisen myötä saavutettu taito, tai kyky, joka hankitaan harjoituksin.
Giri Bala kertoo, että hän ei ole ikinä ollut sairas, pystyy kontrolloimaan sydäntään ja hengitystään eikä juuri tunne ilmaston muutosta vuodenajasta toiseen. Myös muuan Buddha-pojan luona vierailleen toimittajan huomio kiinnittyi siihen, miten tämä ei palellut, vaikka toimittaja itse illan tultua tunsi lämpötilan merkittävästi muuttuvan ja paleli itse.
Ilmiötä näiden tapausten kohdalla kutsutaan englanniksi nimellä breatharianism. Suomeksi voidaan käyttää termiä breatharianismi. Sana kielii ajatuksesta ainoastaan hengittäen itsensä ravitsemisesta, mutta sen pääperiaate on, että energiaksi käytetään pranaa, hindulaisittain elämänvoimaa. Sitä saadaan käyttöön juuri esimerkiksi auringonvalosta.
Paaston perinteet ja arvoitukset
Breatharianismia laajempi termi on inedia, joka viittaa paastoon. Sana tuli tunnetuksi katolisen kirkon piiristä – ei siis hinduismin tai buddhalaisuuden piiristä. Esimerkiksi italialainen, 1300-luvulla elänyt Pyhä Katariina Sienalainen tunnettiin inedistinä, joka vietti teinivuotensa omaan huoneeseensa eristäytyneenä mietiskellen, meditoiden ja paastoten.
Paastoten elossa pysymistä ei ole tieteellisesti tähän mennessä pystytty osoittamaan mahdolliseksi. Joissain kokeissa paastoaja on jopa kuollut, toisissa tapauksissa kokeet on keskeytetty paastoajan terveydentilan heikkenemisen myötä. Se kuitenkin herättää kiinnostavia ajatuksia siitä, miten kehon rajoja voi koetella ja laajentaa.
Tarinat ovat innoittaneet myös markkinavoimia. Niinpä myynnissä on oppaita breatharianismiin ja huiman kalliita oheistuotteita.
Giri Balan myöhemmistä vaiheista ei ole tietoa. 1800-luvulla syntyneen naisen arvellaan mahdollisesti elävän edelleen... Jania puolestaan tutkittiin uudelleen vuonna 2010, mutta sen koommin internet ei ole hänestä juuri kiinnostunut.
Buddha-pojankaan viimeaikaisista vaiheista ei ole tietoa. Hänen tarinansa ilmestyy internetin syövereistä ajoittain, mutta varsinaset uutiset ovat pääosin vuodelta 2006. Vuonna 2010 uutisissa kerrottiin hänen lyöneen hänen meditaationsa häirinneitä miehiä. Samassa artikkelissa kerrotaan hänen kampanjoineen Nepalin Gadhimai-juhlaa vastaan, jossa uhrataan 250 000 eläintä.
Lähteet:
http://news.bbc.co.uk/2/hi/south_asia/4479240.stm
http://www.bbc.com/news/world-south-asia-10776957
http://www.collective-evolution.com/2013/08/07/buddha-boy-goes-10-months-without-food-or-water-scientific-community-is-baffled/
http://news.bbc.co.uk/2/hi/south_asia/3236118.stm
http://www.fruitnut.net/HTML/106_Breaths_People_Giri_Bala.htm
https://en.wikiversity.org/wiki/Prahlad_Jani
https://fi.wikipedia.org/wiki/Inedia