
Unohda nämä uskomukset
Kaikki asioita ei voi muuttaa, mutta voit päättää kuinka paljon ne vaikuttavat elämääsi. Me määrittelemme, miten paljon asiat piristävät tai rajoittavat meitä, ja usein lähestymistapaamme vaikuttavat omat uskomuksemme, osan uskomuksista jaamme yhteistönä.
Monet meistä ovat asettaneet tavoitteita tai pyrkivät muuttamaan elämäänsä. Jotta se sujuisi mahdollisimman hyvin, olen listannut kymmenen asiaa joihin ei kannata uskoa.
1. Elämä on vaikeaa
Kuinka monta kertaa oletkaan ollut tilanteessa, jotka tuntuivat maailman lopulta? Myöhemmin olet kuitenkin jättänyt tapahtuneen taaksesi ja oppinut siitä jotain - joskus jopa kiitollisena. Elämä voi olla ajoittain vaikeaa, mutta se ei itsessään ole tuskallista jollet usko niin. Aidosti vaikeat hetket ovat usein tarvitsemiamme haasteita, eikä pienempien haasteiden tarvitse kasvaa vaikeuksiksi.
Vaihtoehtoinen näkökulma: Elämä on vuoristorata, jossa me määräämme miten sujuva tai intensiivinen kokemus se on. Huimia alamäkiä on aina, mutta jos odotamme ainoastaan niitä, niitä myös saamme. Hengitä syvään ja omaksu jokainen tilanne ennen kuin reagoit siihen.
2. Muilla on helppoa
Vertailu. Me kaikki teemme sitä, emmekä usein halua sitä myöntää. Arvioimme omaa elämäämme sen perusteella, minkälaisia kuvittelemme toisten elämien olevan - usein halveksuen toisten elämien helppoutta. Kuten tuskin kukaan ymmärtää täysin sinun kokemuksiasi, sinä et voi ymmärtää muiden kokemuksia, joten älä tuhlaa aikaa niitä miettimällä.
Vaihtoehtoinen näkökulma: Keskity omaan elämääsi ja mieti mikä on omaan yksilölliseen tilanteeseesi paras ratkaisu valittamisen sijaan.
3. He luulevat, että olen _______
Tämä kohta kulkee käsi kädessä edellisen kohdan kanssa, ja yhdessä niistä muodostuu vastenmielinen pari. Olemme kaikki jollain tasolla itsetietoisia, ja olimme sitten millä tasolla tahansa, se on täysin turhaa.
Vaihtoehtoinen näkökulma: On hyvin mahdollista, että henkilö jonka arvelet arvostelevan sinua, on niin huolissaan siitä, miten sinä näet hänet, ettei hän edes huomaa asiaa, josta olet itsetietoinen. Keskity olemaan aidoin versio itsestäsi, äläkä esitä versiota, jonka toivot välttävän sinuun kohdistuvaa arvostelua.
4. Se oli silkkaa onnea
Kun elämässäsi vihdoin tapahtuu jotain hyvää - ja päätät vähätellä sitä onnen potkuna sen sijaan että olisit tyytyväinen itseesi. Vetovoiman laki on asia erikseen, mutta uskon vakaasti, että kaikella on syynsä. En tarkoita, että sinusta pitäisi tulla itsesi kehuskelija, mutta älä vähättele hienoja kokemuksia pessimistisesti.
Vaihtoehtoinen näkökulma: Sinulla on elämässäsi suurempi rooli kuin uskotkaan, mitä tulee elämääsi ja sen tapahtumiin. Hyväksy siis hienot kokemukset ja anna niiden motivoida itseäsi.
5. Teen sen huomenna
Huomenna on päivä, jolloin kaikki muuttuu. Huomenna alan käydä säännöllisesti kuntosalilla. Aloitan dieetin. Aloitan kirjan kirjoittamisen. Sellainen huominen ei tule koskaan.
Vaihtoehtoinen näkökulma: Tee huomisesta tämä päivä jaota elämäsi haltuun. Päämäärään pääseminen on prosessi, mutta pääset siihen vain, jos aloitat prosessin.
6. Puolisoni on täydennettävä minua
Suhteet voivat olla mahtava kokemus, mutta ne eivät määrittele sitä, miten elämääsi elät. Sinä itse määrittelet sen. Jos et ole suhteessa ja ajattelet, että vain suhteessa ollessasi olet onnellinen, se todennäköisesti vaikeuttaa suhteen löytymistä. Jos taas olet suhteessa ja koet, että se täydentää sinua, kyseessä on aikamoinen korttitalo (??) - etenkin suhteiden iän nykymaailmassa huomioiden.
Vaihtoehtoinen näkökulma: Ajattele suhteita elämänkokemusten jatkona, älä niiden perustana. Työskentele luodaksesi suhde oman itsesi kanssa, se on kallisarvoisin lahja jonka voit toiseen suhteeseen tuoda.
7. Olen pieni ihminen suuressa maailmassa, joten en voi tehdä mitään suurta
Kaikki me haluamme muuttaa maailmaa, mutta kun on kyse toimintaan ryhtymisestä, monet meistä vähättelevät kykyjään. Ajattelemme, että pääsemme tavoitteeseemme jos rinnallamme olisi tuhansia ihmisiä, mutten ei kannata edes yrittää.
Vaihtoehtoinen näkökulma: Kaikki mitä näet ympärilläsi on lähtöisin ideasta, jonka sai jokin yksilö - joka päätti tehdä jollekin asialle jotain. Saivatko he muilta ihmisiltä tukea ja apua ideaansa toteuttaessaan? Todennäköisesti. Mutta ne muut ilmaantuivat, koska ensimmäinen henkilö päätti ottaa ensimmäisen askeleen. Älä siis odota, että olosuhteet ovat valmiit ideasi toteuttamiseen. Sinun on aloitettava, jotta näet toteutuuko tavoitteesi.
8. En ikinä toivu tästä
Elämänkokemukset saattavat olla hyvinkin traumatisoivia, enkä tarkoita sitä, että meidän täytyisi päästää irti ja unohtaa kaikki, mitä meille on tapahtunut. Tarkoitan pienempiä vastoinkäyimisiä, joiden annamme kasvaa jättimäisiksi ja vaikuttaa käyttäytymiseemme tai luottamukseen, jota koemme maailmaa kohtaan. Esimerkki voisi olla aiempi sinua pettänyt puoliso, jonka tekojen takia kohtelet heitä huonosti, ajatellen pettämisen toista osapuolta "helppona". Sinusta tulee varautunut ja epäluottavainen kaikkia tulevia kumppaneita kohtaan - vaikka heillä ei olisi ollut tapahtuneen kanssa mitään tekemistä.
Vaihtoehtoinen näkökulma: Näe asiat opetuksina, ja kasva niiden myötä. Päästä irti kenestä sinun tarvitsee, mutta älä kanna menneiden tapahtumien taakkaa. Kohtaa uudet kokemukset sellaisina kuin ne ovat: uusina kokemuksina.
9. Perheeni on toiminut näin vuosien ajan
Perinteet voivat olla hyvä juttu, mutta samalla ne voivat olla rajoittavia ja huvittaviakin. Sen paljastaa seuraava pieni tarina:
Oli kiitospäivä, ja mies kysyi vaimoltaan, miksi hän leikkasi hyvältä näyttävästä kalkkunasta palan pois ennen sen laittamista uuniin. Hän vastasi: "Äitinikin aina teki näin". Utelias puoliso kysyi anopiltaan, miksi hän teki niin. Hän vastasi: "Koska äitini aina teki niin". Anopin äitiki oli vielä elossa, joten mies kysyi häneltä samaa. Hän vastasi: "Koska minulla ei ollut tarpeeksi isoa astiaa, johon koko kalkkuna olisi mahtunut".
Vaihtoehtoinen näkökulma: Perinteiden sokean hyväksyisen lisäksi katso niitä tarkasti ja mieti, onko niitä järkeä pitää yllä. Maailma muuttuu, ja mieti miten nopeasti se muuttuisi jos alkaisimme tutkia päätöksiämme kriittisemmin.
10. Minä nyt vain olen tällainen
Tätä ajattelumallia käytetään niin kunnian kuin häpeänkin hetkellä. Käytämme sitä ylpeilläksemme taidoilla, joita meillä on ollut niin kauan kuin muistamme. Käytämme sitä myös selittääksemme epäonnistumisiamme. Joitain fyysisiä ominaisuuksia lukuun ottamatta voimme muuttaa itseämme lähes rajattomasti, mutta emme vain anna itsellemme tilaisuutta siihen.
Vaihtoehtoinen näkökulma: Ajattele elämää hetkenä, älä menneiden kokemusten keräytymänä. Olet saattanut kehittää joitain tapoja ja omiaisuuksia, joita olet vuosien varrella vahvistanut niitä toistamalla ja uskomalla niihin, mutta niitäkin voi muuttaa. Monet ovat eri mieltä, mutta en usko että olemme syntyneet esimerkiksi itsepäisinä. Syntyessämme olemme söpöjä ja muovautuvaisia sellaisiksi, miksi elämä meidät muotoilee.
http://www.collective-evolution.com/