Sytytä sisäinen liekkisi: näin löydät olemassa olon ilon uudelleen
Onko elämäsi suunta hukassa, inspiraatio elämää kohtaa olematon ja vireesi surkea? Tuleva pimeä vuoden aika ja normaalit peruskuviot tuntuvat liian raskailta läpikäytäväksi ja mieluiten vain nukkuisit elämäsi lävitse. Ehkä kyseessä onkin yhteyskatkos sinun ja sielusi välillä? Olet jo syntyessäsi päättänyt "elämäntehtäväsi" maan päällä. Elämäntehtävä on jokaisella erilainen: yksi auttaa eläimiä, toinen sotii hirmuvaltaa vastaan, kolmas siivoaa ja neljäs tuo uutta ajattelutapaa maan päälle. Kaikki ovat tärkeitä.
Tarkoituksesi voi myös muuttua kesken matkan: ehkäpä teit jo sen, mitä sielusi kaipasi ja edessä siintää toinen kokemus. Tai sitten et ole korvaasi lotkauttanut sille hiljaiselle pyynnölle, jota sielusi sinulle kaiken aikaa kuiskailee.
Kun yhteys sieluun ja sen sanomaan syystä tai toisesta katkeaa, elinvoimasi vähenee ja inspiraatiosi katoaa.
Tuntemasi väsymys voi toki olla myös "normaalia väsymystä", sillä meillä kaikilla aikoja, jolloin mikään ei vain luista. Mutta jos olotila on jatkuvaa, se voi olla merkki siitä, yhteytesi on poikki. Se on myös merkki siitä, että et kulje kohti elämäntehtävääsi.
Luota elämään ja siihen, että suunta on oikea, vaikka sinusta tuntuisikin siltä, että kukaan ei ymmärrä tai ainakaan hyväksy ratkaisujasi. Älä tappele vastaan sitä sisäistä tunnetta, joka ohjaa sinua.
10 huomioitavaa seikkaa, jotka kertovat sinulle että suunta on väärä:
Et ole rehellinen itsellesi. Et myöskään tunnusta itsellesi tosiseikkoja, vaan piilottelet totuutta, etkä halua nähdä miten asiat oikeasti ovat. Saatat olla myös liiallisen optimistinen asioiden suhteen.
Sanot kyllä, kun tarkoitat ei. Mielistelet, etkä kunnioita omia rajojasi.
Teet asioita, joista et tykkää. Menet yleisen mielipiteen mukana ja teet sellaista, mitä et tunne sydämessäsi oikeaksi.
Menet mukaan pieniin kinasteluihin ja juoruiluun. Sinut saa helposti vedettyä mukaan jouruiluihin, etkä pelkää tarpeen tullen kinastella, varsinkaan lähipiirin kanssa.
Vietät aikaa myrkyllisten ihmisten lähellä (kumppaneiden tai ystävien). Tiedät kyllä, että kaikki ihmiset eivät ole sinulle hyväksi, mutta et uskalla irtaantua heistä, vaan annat heidän roikkua kintereilläsi tai hipsuttelet itse heidän perässään.
Puhut itsellesi negatiivisesti. Et kunnioita itseäsi ja vähättelet kaiken aikaa saavutuksiasi ja tekemisiäsi. Arvotat itseäsi tekojen kautta.
Pidät kiinni menneestä. Ennen kaikki oli paremmin, eikö? Jos tämä on käsityksesi, et halua eläämäsi uutta, vaan olet mieluummin tutussa ja turvallisessa.
Pidät ympäristösi epäjärjestyksessä. Ympäristösi ja kotisi peilaavat sisäistä todellisuuttasi. Onko tavarat hukassa, asiat keskeneräisiä tai kotisi törkyinen? Voit myös mennä toiseen äärilaitaan ja puunata koko ajan, jolloin yrität epätoivoisesti hallita.
Tunnet puutetta. Muita onnistaa, mutta ei sinua, vai mitä? Et koe saavasi mitään helposti, vaan kaikki haluamasi on aina "kiven takana".
Et rakasta itseäsi. Päällisin puolin saatat vaikuttaa itseriittoiselta, mutta sisällä piilee se "pieni ihminen", joka ei ole koskaan tarpeeksi hyvä missään.
Kaikki nuo itseäsi vastaan tehdyt asiat kuormittavat sinua. Ja joka askeleella, jonka otat sielustasi ja elämäntehtävästä pois, kuormasi kasvaa. Et voi voittaa tätä taistelua. Kun et ole linjassa korkeamman tarkoituksesi ja sielusi kanssa, elämästäsi häviää motivaatio. Samalla se saattaa aiheuttaa myös masennusta ja ahdistusta sekä voi synnyttää riippuvuuksia ja pakkomielteistä käytöstä. (huom! keskustele myös lääkärin kanssa terveydellisistä seikoista.)
Muutos on avain tervehtymiseen ja intohimoon
Kun yhteytesi on katkennut on syytä ryhtyä toimeen, omien voimavarojen puitteissa. Tunnusta ensin ongelma, ole rehellinen edes itsellesi asioiden todellisesta luonteesta. Opettele luottamaan siihen, että elämä kantaa. Aloita pienillä asioilla. Sinun ei tarvitse ensimmäisenä irtisanoutua työstäsi ja muuttaa Afrikkaan tekemään kutsumustyötäsi nälkää näkevien pariin. Voit ensin liittyä vaikka vapaaehtoiseksi johonkin ryhmittymään ja edetä "vauvan askelin."
Tärkein seikka on kuitenkin tämä: RAKASTA ITSEÄSI! Sinun pitää oppia rakastamaan itseäsi ja tuntea oma arvosi.
Voit parantaa myös olotilaasi esimerkiksi puhdistamalla aurasi, meditoimalla, joogaamalla, taiteen avulla. Tee asioita joista nautit, puhu itsellesi lempeästi, syö terveellisesti ja liiku.
Päätätkö lähteä kulkemaan sielusi tähdittämää tietä tietoisesti? Tätä päätöstä sielusi ja maailmankaikkeus odottaa henkeään pidätellen.
Suomentanut Sowelu
Käännöksestä kirjoittanut: Sari Autere
Lähde:https://foreverconscious.com/soul-tired-fix