Skip to main content

Susann Björklund: Heräämisen viisaus – polku yhteiseen tietoisuuteen

  • Taina Mansikkamäki
TILAAJILLE

Toimme Uusi Aika Summitissa  yhteen henkisten alojen asiantuntijoita keskustelemaan maailman muutoksesta ja tietoisuuden kehityksestä. Yksi vaikuttavimmista puheenvuoroista kuultiin ruotsalaiselta Susann Björklundilta, jonka syvällinen ja optimistinen näkemys heräämisestä ja aidon yhteyden löytämisestä kosketti todella kuulijoita. 

Aito kohtaaminen – uuden ajan avain

Susann Björklund on henkinen opettaja, joka jakaa viisauttaan YouTube-videoilla ja jäsenyhteisössään.  Hän auttaa ihmisiä löytämään aidon yhteyden sisimpäänsä ja muihin ihmisiin. Haastattelussa Klaus Rahikaisen kanssa Susann kertoo näkemyksensä heräämisestä ja siitä, miksi juuri nyt on merkityksellinen aika olla täällä.

"Aika vain katsella videoita on ohi. Nyt on toiminnan aika," Susann painottaa. Hän uskoo vahvasti yhteisön voimaan ja siihen, että ihmiset tarvitsevat toisiaan.  Hänen mukaansa yhteisö on kaikki kaikessa eikä meidän ole mahdollista pysyä enää passiivisena vaan meidän on aika herätä.

Susannille herääminen tarkoittaa irtautumista egon vallasta ja yhteyden löytämistä todelliseen itseemme. "Ainoa pimeys, joka todella on olemassa, on erillisyys. Ja me pidämme yhä kiinni erillisyydestä, pidämme kiinni pimeydestä. Ja sitten pyydämme pelastusta, mutta todellisuudessa me itse pidämme kiinni siitä."

Rakkauden kautta heräämiseen

Susannin mukaan kaikki inhimilliset ongelmat kiteytyvät rakkauden puutteeseen. "Kun puhun yksityisistunnoissa ihmisten kanssa, ainoa ongelma, joka kenelläkään koskaan on, on se, etteivät he saaneet rakkautta kasvaessaan. Heitä eivät vanhemmat nähneet ja rakastaneet."

Susann mukaan suurin ongelmamme on rakkausden puute itseämme kohtaan.  Jos koemme, ettei meitä rakasteta, tarkoitamme sillä oikeastaan sitä, ettemme rakasta itseämme. 

Tämä on yksinkertainen, mutta mullistava ajatuksen muutos. "Jokainen, joka on kulkenut sen matkan, tietää tarkalleen, mistä puhun. Jotain loksahtaa kohdalleen: 'Voi luoja, kuinka saatoin olla huomaamatta tätä? En rakastanut itseäni.", Susann puuskahtaa.

Vuosi 2025 – vuosi numero yksi

Susann kutsuu vuotta 2025 "vuodeksi yksi", koska hänen mukaansa olemme siirtymässä täysin uuteen aikakauteen. "Kaikki vedonlyönnit ovat ohi. Enää ei ole teoriaa, nyt on käytännön aika."

Hän kertoo havainneensa merkittäviä muutoksia ihmisten välisessä kanssakäymisessä: "Ihmiset asettavat rajojaan ja ovat yhtäkkiä brutaalin rehellisiä... Asiat ihmissuhteissa tapahtuvat nyt eri tavalla. Yhtäkkiä kohtaat ihmisiä, ja sen sijaan että menisit tavanomaiseen 'et ymmärrä minua' -tilaan, ilmaiset mitä todella tunnet. Ja toinen ei suljekaan sinua pois, vaan päästää sinut sisään."

Hänen mukaansa synkronisiteetti ei ole vain sitä, että tapaat ihmisiä nopeammin, vaan tulet myös selvemmäksi siitä, mitä todella ajattelet rajoistasi. Alat vastustaa asioita, jotka eivät resonoi kanssasi, ja pystyt ilmaisemaan sen tavalla, johon et ollut aiemmin kykenevä.

Sinä olet Maailma

Susannin molemmat vanhemmat ovat kotoisin Suomesta mutta hän on itse syntynyt Ruotsissa eikä puhu suomea. Silti hän kokee olevansa enemmän suomalainen kuin ruotsalainen.  Kysyttäessä mistä todella olemme kotoisin, Susann vastaa syvällisesti: "Ei ole väliä, millainen olento universumissa olet, on vain yksi koti, ja se on olla uskollinen itsellesi. Sinulla on tämä yhteys itseesi, ja sinun keskustassasi on maailma, on Jumala, on kaikki, ja sinä olet kaikki, etkä voi koskaan irrottautua siitä."

Haastattelun lopussa Susann tarjoaa käytännön neuvoja heräämisen tielle: "Viimeinen viestini on olla läsnä. Vaikka ego protestoi ja haluaa häiritä huomiotasi ja keskittyä johonkin muuhun, älä välitä siitä, ole vain."

Hän  myös kannustaa meitä olemaan yhteydessä tunteisiimme ja hyväksymään niiden läsnäolon.  "Ole vanhempi itsellesi, jollaisen aina halusit," Susann tiivistää viisaasti. Tämä ajatus kiteytti koko keskustelun ytimen – meidän on kohdattava itsemme rakkaudella ja läsnäololla, jotta voimme todella herätä.

***

Tämä artikkeli on vain pintaraapaisu Susann Björklundin syvällisestä ajattelusta. Katso koko haastattelu YouTube-kanavallamme, jossa hän jakaa lisää oivalluksia heräämisestä, tietoisuuden kehittymisestä ja uuden ajan energioista, jotka auttavat sinua matkallasi kohti aidompaa ja kokonaisempaa elämää.

henkisyys, henkinen herääminen, uusi aika