
Seitsemän askelta onneen - osallistuisitko onnellisuusvallankumoukseen?
Harvardin yliopiston psykologian professori Tal Ben-Shahar on tutkinut onnellisuutta perinpohjaisesti. Hänen teoksessaan Onnellisemmaksi: merkitystä, mielihyvää ja kestävää onnea etsimässä haastetaan lukijat tekemään arkisia muutoksia elämässään. Onnellisuuden lisääminen onnistuu noudattamalla seitsemää periaatetta, joista otimme selvää.
Haluaisitko lisätä onnellisuutta elämääsi ja koko yhteiskuntaan? Suurin osa meistä vastaa kyllä. Onnellisuuden tutkiminen on kiinnostanut ihmiskuntaa aina Aristoteleen ja Konfutsen ajoista asti. Seuraavat seitsemän periaatetta ohjaavat kohti onnellisempaa elämää – niin yksilön tasolla kuin laajemminkin.
Ensimmäinen periaate: Oma etu ja muiden auttaminen
Muiden auttaminen esimerkiksi vapaaehtoistyössä lisää onnellisuutta. Toisin sanoen, kun autamme muita, autamme itseämme. Ja mitä enemmän toimimme toisten hyvinvoinnin edistämiseksi, sitä enemmän koemme merkityksellisyyttä ja mielekkyyttä omassa elämässämme. Kun olemme tulleet onnellisemmiksi auttamistehtävissä, alttiutemme auttaa yhä enemmän kasvaa. Onnellisuus toimii voimavarana, jonka avulla jaksamme auttaa lisää. Muiden auttaminen kuuluu olennaisesti osaksi onnellista elämää. Millainen voisi olla sinun tapasi auttaa toisia ihmisiä, eläimiä tai osallistua luonnonsuojeluun?
Toinen periaate: Onnellisuutta lisääviä asioita
Onnellisuuden lisääminen edellyttää itsetuntemusta. Se, mitkä asiat lisäävät onnea, vaihtelee meidän ihmisten välillä jonkin verran. On tärkeää, että huomaamme elämässämme ne arkiset asiat, tilanteet, ympäristöt ja ihmiset, jotka tuottavat hyvää oloa. Usein onnellisuus liittyy tekemiseen. Kun lisäämme omaan elämäämme onnellisuutta tuovaa tekemistä, tilanteita, ympäristöjä, ihmisiä ja asioita, tulemme onnellisemmiksi. Tämä edellyttää itsetarkkailua ja omista onnen tuojista tietoiseksi tulemista. Milloin sinä koet erityistä mielihyvää ja merkitystä elämässäsi?
Kolmas periaate: Kestävän onnen salaisuus
Se, mitä kuuluu kestävään onneen on eri asia kuin hetken mielihyvä. Väliaikaiset huippufiilikset hiipuvat nopeasti. Jos tavoittelemme onnea hetken mielihyvän varassa, emme tule onnellisiksi. Onnellisuuteen kuuluu kaksi ulottuvuutta; korkeus ja syvyys. Korkeus tarkoittaa hyvinvoinnin vaihtelua ajassa. Millaisia nousuja ja laskuja koemme? Syvyys taas tarkoittaa sitä vakaata, kestävää onnellisuutta, joka ei heilahtele ulkoisten tekijöiden mukaan. Syvyys on onnellisuuden perustaso. Kun haluamme lisätä onnellisuutta, meidän tulee keskittyä pitkäjänteisesti onnellisuuden syvyyteen. Mitä tämä voisi tarkoittaa sinun elämässäsi, esimerkiksi elintavoissa?
Neljäs periaate: Anna valosi loistaa
Joskus valo pelottaa meitä enemmän kuin pimeys. Itselleen on annettava lupa olla onnellinen. Onnea ei tarvitse ansaita, se kuuluu meille kaikille. Kun annamme rohkeasti valomme loistaa, myös muut ihmiset saavat tiedostamattomalla tasolla loistaa läheisyydessämme. Valomme loistaa, kun vapaudumme peloistamme. Pelko etäännyttää tästä hetkestä ja onnesta. Muiden auttaminen onnistuu parhaiten, kun olemme vapautuneet onnellisuutta kohtaan tuntemistamme peloista. Mitä sinun tulisi tehdä, että uskaltaisit olla täysin rinnoin onnellinen?
Viides periaate: Mielikuvien voima
Meidän jokaisen sisällä on viisas tietäjä. Se ymmärtää intuitiivisesti keitä me olemme, mitä tarvitsemme ja mikä on meille parhaaksi. Saavutamme yhteyden sisäiseen tietäjään mielikuvien ja meditaation avulla. Kaikki, mitä meille tapahtuu, perustuu lopulta kykyymme olla yhteydessä sisäiseen tietäjäämme. Kehitymme, kasvamme ja tulemme onnellisiksi tämän yhteyden toimiessa. Miten sinä saavutat yhteyden sisäiseen viisauteesi? Mitä se sinulle kertoo?
Kuudes periaate: Lisää lempeyttä
Nykyihmiset ovat luoneet vaivoikseen kiireen. Kiire on tunne, joka etäännyttää meidät olennaisesta. Se on absurdi ajatus siitä, että me emme riitä tai aikamme ei riitä. Yritämme ahtaa enemmän asioita yhä lyhyempään aikaan. Jos pysähdymme, ymmärrämme, ettei se ole mahdollista. Mutta koska meillä on kiire, emme pysähdy. Emme näe ympäröivien asioiden arvoa ja kauneutta. Kun haluamme tulla onnellisemmiksi, meidän täytyy tehdä elämästämme yksinkertaisempaa. Yksinkertaistaminen vähentää kiirettä. Kiire tuo mukanaan stressin. Pitkittynyt stressi heikentää terveyttä ja vähentää onnellisuutta merkittävästi. Miten sinä voisit yksinkertaistaa elämääsi tänään?
Seitsemäs periaate: Onnellisuusvallankumous
Onnellisuus lisääntyy, kun löydämme merkityksellisyyttä ja mielihyvää. Siksi meidän täytyy rauhallisesti tutkiskella sitä, mistä näitä saamme. Tarvitsemme tarkoituksen tunnetta elämäämme ollaksemme onnellisia. Positiiviset tunnetilat lisäävät onnellisuutta. Kun teemme onnellisuusvallankumouksen, tulee onnellisuus kaiken mitaksi. Emme enää arvioi ihmisiä ja asioita rahan tai statuksen perusteella, vaan onnellisuuden. Onnellisuusvallankumous tarkoittaa sitä, että toteutamme tätä periaatetta koko yhteiskunnan tasolla. Kuinka sinä voisit osallistua onnellisuusvallankumoukseen, käynnistää paradigmamuutoksen yhteiskunnassa kohti korkeampaa olemassaolon tasoa?
Kirjoitus perustuu Marja-Leena Salojuuren kirjoittamaan artikkeliin "Onnellisuuden salaisuus", joka on julkaistu Uusi Safiiri 2/2012 -lehdessä.