
Motivaatio kateissa elämän tyrskyissä?
Meillä kaikilla on hetkiä kun tekisi mieli luovuttaa, olkoon kyse sitten ihmissuhteista, taloudellisesta tilanteesta tai unelmien saavuttamattomuudesta. Elämä voi olla joskus haastavaa ja silloin myös motivaatio saattaa kadota.
Kaikki arvokas ottaa kuitenkin oman aikansa ja vaivansa. Jos se olisi helppoa, kaikki tekisivät niin. Suuruuden polulla kaikki ovat samalla viivalla mutta vain ahkerimmat ja päättäväisimmät pääsevät maaliin saakka.
Muista että vaikeat ajat ovat vain kausia, ja nämä kaudet eivät kestä ikuisesti. Jopa kaikkein haastavimmatkin vaiheet menevät lopulta ohi vaikka se voi ottaakin oman aikansa. Nämä kuitenkin kasvattavat sinua kaikkein eniten ihmisenä. "Mikä ei tapa, vahvistaa", on siis täysin totta. Sinun täytyy vain luottaa siihen että tietyt vaikeudet eivät tulisi elämääsi jos universumi ajattelisi ettet pystyisi käsittelemään niitä.
Oletko koskaan miettinyt että vaikeudet tulevat elämääsi tarkoituksella. Ne ovat universumin lahja valepuvussa, jotta sinä voisit kasvaa ja kehittyä korkeimmaksi ja aidoimmaksi itseksesi. Unelmasi ja haaveesi valitsevat sinut (eikä päinvastoin) ja ne eivät valitsisi sinua jos ne eivät tietäisi sinun voivan täyttää niitä.
Muista aina nämä asiat:
1. Kiitollisuus: Universumi rakastaa sinua ehdoitta jokaisena hetkenä. Huomaa aurinko, sen vapaus ja luonto joka antaa sinulle itsestään joka päivä. Jokainen hengenveto on todiste siitä että elämä rakastaa ylpeänä juuri sinua.
2. Miksi?: Muistele miksi aloit tavoitella haaveitasi ja liitä se itseesi uudelleen. Anna sielujen ympäri maailmaa inspiroida sinua ja anna myös itsestäsi ja omista unelmistasi muille. Jaa haaveesi läheistesi kanssa.
3. Kuolema: Tunne kuolema ja tee siitä ystäväsi. Kukaan meistä ei tiedä milloin se tapahtuu eikä siihen voi oikeastaan valmistautua. Se tulee kun on tullakseen, mutta sinun on muistettava yrittää elää jokainen päivä kuin se olisi viimenen. Elämässä et voi palauttaa tekemiäsi virheitä niin kuin väärän kokoisia kenkiä. Kenelläkään meistä ei pitäisi olla aikaa tuhlattavaksi sellaisiin asioihin jotka eivät ole tärkeitä.
Kun elämä tuntuu vaikealta eivätkä asiat mene niin kuin olit niiden suunnitellut, luota siihen että ne menevät itseasiassa juuri niin kuin pitääkin. Joten sen sijaan että luovuttaisit, ole avoin ja utelias. Kysy itseltäsi mikä parempi asia voisi etsiä ulospääsyään tässä konfliktissa? Mitä sieluni haluaa oppia tästä kokemuksesta?
Muista että elämä on seikkailu. Sinulla on käsissäsi sekä avain että lukko, ja vain sinä voit muuttaa todellisuuttasi.
Lähde: http://kuteblackson.com/blog/?p=2632