
Lapsille tietoisuustaitojen opetusta
Lapsilla on taito pysähtyä ihmettelemään sokerimuurahaisen kulkua laattalattialla, taivaalla näkyy pilvenhattaraa tai riemastua kukkakaalipenkkiin nousseesta voikukasta. Olisiko lapsille hyödyksi kuitenkin opettaa hyväksyvää tietoista läsnäoloa?
Tietoiseen läsnäoloon kuuluu tunteiden tunnistamisen opettelua. Kehotietoisuus, aisteille herkistyminen ja sisäänpäin kääntyminen mahdollistavat erilaisten tunteiden, sisäisten aistimusten ja mielialojen tunnistamisen. Lapset tarvitsevat mindfulness-opetusta oppiakseen enemmän tunne- ja vuorovaikutustaitoja.
Lasten tietoisuustaidot korostuvat, sillä he elävät erilaisten medioiden jatkuvassa ärsyketykityksessä. Useissa perheissä eletään pirstaloitunutta, hektistä arkea. Lepoon ja läsnäoloon laskeutumista ei enää osata samalla tavalla kuin sukupolvet aiemmin.
Suomalainen tietoisuustaitojen grand old lady Leena Pennanen on kääntänyt termin mindfulness hyväksyväksi tietoiseksi läsnäolon tilaksi. Lasten läsnäolo on intensiivistä, tähän aikaan kiinnittyvää eri tavalla kuin aikuisten. Se, mitä läsnäoloon tarvitaan lasten kohdalla lisää, on tietoisuus ja hyväksyminen.
Tietoiseen läsnäoloon kuuluu tarkkailijan rooliin asettuminen. Tällöin lapsi ei samaistu tunteisiinsa tai ajatuksiinsa, vaan tarkkailee niitä ulkopuolisina – tietoisena. Hän uskoo, että hänellä on tiettyjä tunteita ja ajatuksia. Mutta hän ei ole tuo tunne taikka ajatus, ja niiden ei tarvitse antaa ohjata käytöstä. Lapsi oppii kääntämään tarkkaavaisuuden omiin tunteisiin ja omaan hengitykseen. Lapsen hallinnantunne kasvaa.
Hyväksyminen läsnäolossa liittyy todellisuuden aitoon kohtaamiseen. Mitään tunnetta tai ajatusta ei tarvitse torjua. Lapsi oppii huomaamaan sisäisiä ärsykkeitään ja jättämään ne rauhaan. Lapsi saa kokemuksen siitä, kuinka tunne tulee nähdyksi ja tämän jälkeen poistuu kehosta. Hän harjaantuu kokemaan, että voi itse ohjata tunteitaan. Hän ei ole enää tunteiden ohjattavissa.
Lapset ovat vastaanottavaisia ohjaukselle ja opetukselle. Tätä vastaanottavuuden tilaa kasvattajien tulee hyödyntää tunnetaitojen opettamiseen. Olen henkilökohtaisesti liekeissä siitä, että enää minun ei tarvitse vetäytyä rauhallisuuteen, omiin nurkkiini, harjoittaakseni tietoisuustaitoja. Nyt voin tehdä sen yhdessä minulle kaikkein rakkaimpien, omien lasteni kanssa!
Lähteenä on käytetty Elina Kauppilan kirjaa Kamalan ihana päivä, lasten mindfulness (Basam Books 2016).