
Käännetään elämän suunta rakkautta kohti
Hyväksyminen on mielen tärkein työkalu ja rakkaus sen puhtain voima. Pelko kokee inflaation rakkauden voiman edessä, mutta voi pahimmillaan lamaannuttaa ja saada meidät toimintakyvyttömiksi. Universaali laki painottaa kultaista ohjenuoraa: mille annat huomiosi, se lisääntyy.
Meidän kehomme ja ajatuksemme ovat yhteydessä ympäristöön solutasosta lähtien. Yhteinen kipu, ilontunne ja yhteisöllisyys ovat meidän solumme värähtelyenergiaa kaikkialla. Ilman sitä energiaa emme voisi kokea kollektiivista tunnetilaa ja jäisimme vaille ymmärrystä yksilöinä. Se taas, millä tunnelatauksella ruokimme tunne-minää, vahvistaa joko positiivista tai negatiivista värähtelyä. Kuka käskee meitä pelkäämään ja vihaamaan? Meidän tulisi hallita ajatuksemme rakkaudellisesti itse ja ohjata tunnetiloja suotuisaan suuntaan. Me voimme valita ja tulla valinnoistamme tietoisiksi. Miksi haluamme ehdoin tahdoin aiheuttaa kärsimystä itsellemme? Meille on opetettu pelkoa ja vihaa.
Surun keskeltä löytyy suuri armon ja myötätunnon aalto. Pelko ja viha estävät sitä nousemasta pintaan, sydäntietoisuuteen. Kostonhimoinen ja vihalla pakotettu toiminta tulee aiheuttamaan aina sotaisaa kulkua ja levittämään henkisen sairastumisen ruttoa. Se heijastuu yksilön ja ryhmittymän psyykkisiin käytöshäiriöihin. Miksi esimerkiksi pahaa tai terroria tehneitä ihmisiä täytyisi ymmärtää? Minkälaisessa psyyken sekasorron ja mielensä manipuloinnin pauloissa nämä reppanat ovat toimineet?
Pelon lietsominen on helppoa, koska heikko mieli sortuu pelkoon ja vihaan. Vahvuutta voi odottaa vain rakkauden sanoissa ja teoissa. Mitä tapahtuisi, jos tiedotusvälineissä viha- ja kostopuheiden sijaan tällainen annettaisiin vilpittömästi anteeksi? Olisiko silloin pelon lietsojalla enää vaihtoehtoja? Valo on aina pimeyttä voimakkaampi. Rakkaus lamaannuttaa kovankin vastustajan, koska hänen vihansa kokee inflaation. Negatiivinen ajattelu ja toiminta sitä vastoin myrkyttävät mielen ja sairastuttavat maailman, jossa elämme. Jokainen vihansanalla tai teolla ansaittu euro saa kaiken näyttämään arvottomalta, surulliselta sekä tyhjältä.
Olisiko korkea aika kääntää suunta rakkauteen? Rakkaus tarvitsee aina mielen vahvuutta. Hyväsydämisyys luo vahvuutta ja itseluottamusta. Ensiaskeleen tavoin voimme ottaa tavoitteeksi tehdä jokin rakkaudellinen teko joka päivä. Voimme tehdä sen joko itsellemme tai jollekin toiselle. Lisäämällä arkiseen elämään enemmän rakkaudellisia ja kiitollisia ajatuksia, tuomme valoa lähellemme. Sisäinen valo avaa meille valtaisan energialähteen, joka suojaa negatiivisten aaltojen meressä. Tulemme selvemmin tietoisiksi siitä, minkälaisia asioita vastaanotamme elämään; mitä luemme, mihin uskomme ja kuinka käsittelemme haastavia tilanteita elämässä.
Jos arvostaisimme itseämme enemmän, olisimme sielumme itsenäisiä pilotteja. Meitä ei voitaisi ohjailla pelolla eikä meistä saisi otetta. Maailmalla tapahtuvien katastrofien hetkinä jokainsn olisi hyvä pysähtyä ja kysyä: mikä on tärkeintä? Tietoinen läsnäolo auttaa näkemään kaikessa suuren lohdun. Sen keskiössä todellinen rakkaus palaa ja tuo valoisampaa tulevaisuutta – kaikille. Vahvistetaan valoa ja rakkautta.