Hyödynnä symboleja henkisyydessä
Symboli on vertauskuva tai tunnus, jolla jokin asia, aate tai käsite havainnollistetaan. Sen lisäksi symbolit ovat energiaa, taajuuksia ja värähtelyä, jotka toimivat eri taajuudella kuin tietoinen mielemme, mutta vaikuttavat todella voimakkaasti elämäämme ja jopa ohjaavat sitä huomaamattamme. Symboleja, merkityksiä ja arkkityyppejä on tutkittu ja hyödynnetty monilla tieteenaloilla, koska kuvat toimivat kommunikaatiossa paremmin kuin sanat. Se johtuu symbolien kantamasta merkitysvoimasta. Tieto järjestyy kaavoiksi ja koodeiksi. Syntyy viestin merkki, jonka avulla voidaan siirtää ajatuksia ihmisten välillä. Symbolit resonoivat tietoisen viestinnän lisäksi alitajunnassamme.
Miten symbolit esiintyvät?
On erikoista, että sama symboli esiintyy useissa eri kulttuureissa, vaikka kulttuurit ovatkin kehittyneet toisistaan tietämättä. Käytämme samoja symboleja, joka kertoo kollektiivisesta piilotajunnastamme. Esimerkiksi kolmio symboloi muutosta ja ilmatieteilijät ilmaisevat lämpötilan muutosta piirtämällä kolmion lämpötilalukeman etupuolelle. Jos verenpaine on muuttunut, sairaanhoitaja merkkaa potilastietoihin kolmion verenpainetietojen yhteyteen. Anonyymit alkoholistit käyttävät logoa, jossa on kolmio ympyrän keskellä. Kolmio merkitsee muutosta, juomisen lopettamista. Pyramidit puolestaan taas kuvasivat siirtymiä ja muutoksia elämästä kuolemaan tai tästä maailmasta toiseen.
Kuvien hyödyntäminen on evoluution saatossa hankkimamme tärkeä ominaisuus. Esihistorialliset kirjoitukset luolissa kuvaavat asioita, joita ihmiset pyysivät näkymättömästä maailmasta. Apua tuonpuoleisesta pyydettiin symbolien avulla, jotta voitaisiin selvitä jokapäiväisestä elämästä. Entisaikaan ihmiset eivät pohtineet symbolien tarkoitusta, vaan elivät ne piilotajuisesti.
Värien symboliikkaa voidaan pitää yleismaailmallisena. Ihmiset reagoivat punaiseen voimakkaasti, ja sitä käytetäänkin kielto- ja varoitusmerkeissä liikenteessä. Keltainen symboloi aurinkoa ja piristää, vihreä on merkki kasvusta ja uudesta elämästä, hengen jatkuvuudesta. Jokaisella värillä on oma sanomansa ja tunteensa.
Symbolit avaavat tiedostamatonta henkistä energiaa
Luonnossa on nähtävissä paljon symboliikkaa, vuoret, aurinko, kivet jne. Ne kutsuvat meitä luokseen ja voimistavat henkisyytemme esiinmarssia. Vaikeuksissa olevalla ihmisellä on mahdollisuus tiedostaa asioita, joita hän tarvitsee vaikeuksien voittamiseen. Tällä tavalla symbolit tukevat henkisyyttä ja auttavat nousemaan vaikeuksista voittoon. Ulkoinen ongelma ei poistu symbolien avulla, mutta sen voi nähdä uudessa valossa. Uusi ymmärrys avaa kasvun ja selviytymisen tien. Vertauskuvat toimivat kellon kilahduksen lailla avaten hoivan ja paranemisen tien sielulliselle tasolle. Fyysinen paraneminen on aina yhteydessä henkiseen toipumiseen. Henkisyyden voima auttaa.
Pidä symbolipäiväkirjaa. Kirjaa siihen kaikki symbolit, joihin arjessasi törmäät. Ne voivat olla näkyviä ja tietoisia. Usein ne ilmaantuvat tietoisuuteesi sisältäsi, tiedostamatta. Kirjoita symbolin yhteyteen ne tunteet, ajatukset ja valinnat, joihin se liittyi ja joihin se johti. Symboleista voit ammentaa lisäpontta henkisyyteen. Uskalla raivata oma tiesi ja kulkea oma polkusi, vääriä tulkintoja ei ole. Antoisaa matkaa!
Lähde:
Bernie S. Siegel (2016): Paranemisen taito. Kuinka löydän sisäisen viisauden ja itsehoidon voimavarat.
Lisätietoja myös:
Gregg Furth: The Secret World of Drawings
Rick Hanson: Sisäsyntyinen onnellisuus