Henkisen alkemian 7 vaihetta
Alkemia on pintapuolisesti katsottuna muinainen oppi, jonka tarkoituksena oli muuttaa metalli kullaksi tai löytää tie ikuiseen elämään. Niinpä alkemiasta tuli synonyymi vaurauden ja kuolemattomuuden tavoittelulle. Alkemia merkitsee kuitenkin myös salaista tiedettä valaistumisen ja vapautumisen tielle. Mitä alkemia voisi opettaa modernille henkisen polun kulkjalle?
"Aurum nostrum non est aurum vulgi - Meidän kultamme ei ole yhteistä kultaa". Ymmärsitpä alkemiaa tieteenä tai henkisenä välineenä, liittyy alkemia viimekädessä muutoksiin. Vaikka fyysinen alkemia on aineen ominaisuuksien muuttamista, on henkinen alkemia itsensä vapauttamista henkisistä loukuista kuten peloista, henkilökohtaisista uskomuksista ja itseinhosta. Henkinen alkemia on monitahoisempaa kuin fyysinen.
Henkisen alkemian kiehtovin piirre on sen tavoite: hakea vapautusta sisäisistä haavoista, menetyksistä ja itsetuhosta, jotta voi elää vapaasti ja esteettömästi. "Puhtaan elämisen" tai sielun tietoisuuden lopullinen tila on muuttuminen, henkisen alkemian "kulta". Sen tarkoitus on uudistaa persoonallisuutta eri tasoilla.
Voimme kiittää tunnettua psykologia C. G. Jungia hänen kiinnostuksestaan alkemiaa kohtaan. Hänen kehittämä värikäs kartta alkemiasta voi ohjata meitä olemasta omia vihollisiamme ja antaa meidän edetä ja avautua mahdollisimman pitkälle.
"Materia prima", kulta ja viisasten kivi
Jung on yleisesti tunnustettu tärkeimmäksi alkemian edistäjäksi ja puolestapuhujaksi. Hän kertoi että oli löytänyt yhteyksiä potilaidensa (joista suurimmalla osalla ei ollut tietoutta alkemiasta etukäteen) ja alkemian symboleiden välillä. Hän päätteli, että alkemia oli loistava ilmentymä elämän symbolien ja psykologisten oivallusten välillä. Materia prima, viisasten kivi ja kulta ovat yleisimmat symbolit jotka liittyvät alkemiaan.
Materia prima (tai ensimmäinen asia) on alkemian symboli, joka kuvastaa käsitystä siitä, että kaikki maailmankaikkeudessa on peräisin alkeellisesta muodottomasta "pohjasta". Ajatus materia primasta voidaan jäljittää Aristoteleeseen, joka ymmärsi että on olemassa voima, joka pitää sisällään kaikki olemassa olon muodot, mutta joka on itse näkymätön - näinä päivinä voimme kutsua sitä hengeksi. Tämä näkymätön voima voi syntyä tai näkyä vain kun se pääsee osaksi jotain muuta olotilaa tai muotoa.
Alkemiassa materia prima on se, joka jää jäljelle kun olemme poistaneet muun ja jäljelle jää vain puhtain ydin. Tämä on tehokas psykologinen symboli, koska se kuvaa sisäistä prosessia, jossa tulemme tietoisiksi asioista jotka ovat kehittäneet meissä traumoja tai uskomuksia.
Henkisen alkemian 7 vaihetta
Solve et coagula: liuota ja hyydytä - Alkemistien sanonta on latinankielinen ilmaus, jossa "solve" tarkoittaa murtamista tai erillistä, kun taas "coagula" kuvaa prosessia joka tuo elementit takaisin yhteen, uutena ja parempana.
"Solve et coagula" on loistava psykologinen metafora: tavoittelemalla kultaa, hajotamme ensin rajoittavat osamme, jotka estävät muuttumisemme parempaan (viisasten kivi) jonka jälkeen muutumme vapaiksi ja kokonaisiksi (hyytyminen).
Vaikka alkemiassa vaiheista ei ole yleisiä käsityksiä, ja ne eroavat eri koulukunnissa, tässä on joitain laajimmin hyväksytyistä vaiheista:
Kalsinointi on prosessi jossa raakaa ainetta lämmitetään ja muutetaan - toisin sanoen omien osiemme hajoittamista, jotka ovat tavalla tai toisella oman onnemme tiellä. Olemme usein mieluummin oikeassa ja omaamme idean täydellisyydestä, kuin olemme todella onnellisia, joten jatkamme itsemme tutkimisen laiminlyömistä.
Hajottaminen. Kun olemme hajottaneet kaikki persoonamme piirteet, jotka olivat tiellä, meille jää prosessi, jossa yritämme olla samaistumatta väärään itsetuntoomme. Kun olemme vapaita ylpeydestä ja itseluottamuksen puutteesta, voimme ottaa askeleen taaksepäin ja miettiä mitkä todella ovat positiivisia ja negatiivisia ominaisuuksiamme. Tämän jälkeen kyvyttömyytemme ottaa vastuu puutteistamme, traumaattisten muistojen sivuuttaminen ja muut sisäiset jännitykset nousevat pintaan aiheuttaen meille mahdollisuuden tulla tietoisiksi siitä, miten käyttäytymisemme on saattanut vaikuttaa muihin. Tämä on henkisen kypsyyden alku. Joskus tässä vaiheessa tämä muutoksen vaihe saattaa aiheuttaa sairauksia ja epäonnea elämässä, mutta se auttaa meitä kiinnittämään huomiota mitä todella teemme ja järkyttämään meidät pois huonoista tavoista kuten työnarkomaniasta, huumeista ja tv:n katselusta.
Erittely on vaihe jossa teemme ajatuksistamme ja tunteistamme tarkempia, erittelemällä ne muista. Yksinkertainen esimerkki on vapauttaa kauna jota pidämme sydämessämme kun yritämme antaa anteeksi jollekulle.
Prosessi auttaa meitä tulemaan tietoiseksi aidoista tunteistamme. Tässä vaiheessa tunnemme puhdasta vihaa, turhautumista tai pettymystä toisia tai itseämme kohtaan. Nyt olisi tärkeää olla palaamatta takaisin vanhaan tapaan, jossa yritämme palata uskollisesti takaisin anteeksiantoon tai unohtamiseen, koska se olisi oikea tai helppo tapa toimia. Erittely sallii meidän tuntea kaikki ajatukset jotka meissä virtaavat. Tämä auttaa meitä eristämään tiettyjä luonteenpiirteitä, joita pitää rehellisesti arvioida.
Tulkinta. Kolmen ensimmäisen vaiheen puhdistautumisen jälkeen voimme yhdistää jäljelle jäävät "elementit" ja käydä läpi tulkinnan prosessin. Kun edellisessä vaiheessa hajotimme ja erittelimme erillisiä tunteita ja ajatuksia, tarjoaa tulkintavaihe meille tilan jota tarvitaan jotta voimme hyväksyä kaikki osa-alueet itsessämme. Kun pääsemme tähän henkisen alkemian tilaan, kaikki meidän alintajuntaiset ajatuksemme ja tunteemme pulpahtavat pintaan ja tietoisuutemme tulkittaviksi.
Käyminen on prosessi uudestisyntymiseemme. Tätä vaihetta voidaan verrata rypäleen kuolemiseen, josta sittemin tulee syntymään viiniä. Edellisen neljän vaiheen oli tarkoitus työstää vanhaa persoonaamme, mutta oman itsensä "käymistila" saa meidät näkemään uudemman itsemme.
Tämä vaihe tapahtuu kahdessa osassa: käyminen ja spiritization/uudestisyntyminen. Käyminen tai mätäneminen hajottaa entiset itsemme ja vanhat tiedostamattomat ja tietoiset mielemme voivat "kuolla". Spiritization on vaihe jossa alamme katsoa maailmaa uudessa valossa. Tässä vaiheessa meidän kuuluu päästää irti kaikista puolistamme jotka pidättelevät meitä. Nyt pääsemme maistamaan hetkiä sisäisestä rauhasta.
Tislaus. Nyt kun aloitimme spiritizationin, meidän tulee löytää tapa yhdistää kaikki hengelliset oivalluksemme, jotta niistä voi tulla pysyviä. Tislaus on vielä pidemmälle viety puhdistus. Yksi esimerkki tästä tislauksesta on löytää paikka joka päivä sisäiselle rauhalle, jopa kaikken arkipäiväisimmissä olosuhteissa. Tarpeeksi usein ja toistuvasti jatkettuna, palaamatta vanhoihin tottumuksiin, kuolemme ja synnymme taas uudelleen ja uudelleen. Koemme vahvan sisäisen muutoksen, joka usein miten määritellään sanalla "valaistuminen".
Hyytyminen. Samalla tavalla kuin veri hyytyy ja pysäyttää verenvuodon, on tämä se hetki kun mielemme tulee vapaaksi ja antaa tietoisuutemme tai sielumme yhdistyä materia primaan - henkeen.
Kahden vastakohdan kohtauspaikka, kuten henkisen ja aineellisen, taivaan ja helvetin, elämän ja kuoleman on tämä se piste, jossa olemassaolosta on tullut itsetietoinen. Tämä on se hetki elämässämme, jossa ei ole kaksijakoisuutta; kun asia muuttuu hengelliseksi tai kun henki ilmenee materiaalisessa muodossa.
Tässä vaiheessa fyysinen maailmankaikkeus ei ole eroteltuna mielestä tai hengestä, se on heijastus siitä. Alkemian suurin saavutus on luoda keskinäistä suhdetta mielen ja aineen välillä - oman itsensä ja maailman välillä.
Lähde:
Mateo Sol