Ainut – Japanin vaiettu alkuperäiskansa joka harjoittaa karhunpalvontaa
TILAAJILLEOletko kuullut Ainuista? Todennäköisesti et, sillä Japanin valtio syrji tätä alkuperäisväestönsä osaa vuosisatojen ajan – on perusteltua puhua jopa sorrosta. Millaista väkeä on tämä Japanin vaiettu “karhukansa”, jonka perinteisiin kuuluu mm. karhunpalvonta ja peijaisten tyyppiset rituaalit? Ainut ovat metsästäjä-keräilijä-kalastajakansa, jonka kulttuurista huokuu syvä kunnioitus luontoa kohtaan. He ovat Pohjois-Japanin alkuperäisväestöä, aikoinaan hyvin elinvoimainen yhteisö, joka asutti Hokkaidon saarta, Honshun eli Japanin pääsaaren pohjoisosia sekä nykyään Venäjälle kuuluvia Sakhalin- ja Kuril- saaria.
Ainujen historia on kuitenkin monivaiheinen, ja tänä päivänä aidosta ainu-kulttuurista on jäljellä vain pieni muren. Erityisesti Japanin valtion harjoittama syrjintä oli kulttuurille tuhoisaa.
Vuosisatojen syrjintä ajoi ainut ahtaalle, kutistaen heidän reviirinsä vain murto-osaan alkuperäisestä. Hokkaidon kolonisaatio oli viimeinen niitti, ja lopulta ainuille ei jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin siirtää majansa rannikolta saaren karuihin ja vuoristoisiin sisäosiin pois kotiseuduiltaan. Siihen asti isoilta osin meren antimilla eläneen kansan oli sopeuduttava kokonaan uudenlaiseen elinympäristöön ja ryhdyttävä maanviljelykseen.
Syrjinnän myötä myös paljon muita ainu-kulttuurin piirteitä katosi. Heidät pakotettiin omaksumaan japanin kieli, vaihtamaan nimensä muun yhteiskunnan mukaiseksi ja hylkäämään perinteiset rituaalinsa. Ainujen kulttuurin ylle lankesi voimakas negatiivinen leima, minkä vuoksi he piilottelivat juuriaan ja identiteettiään. Ennen pitkää ainuista tuli tabu.
Ainujen karhunpalvonta
Iomante on harvoja ainu-perinteitä, joista on säilynyt tietoa näihin päiviin. Kyseessä on eräänlainen karhunkaatoseremonia. Ainuille karhu on pyhä eläin, ja siinä mielessä ainut ovatkin suomalaisten sukulaissieluja.
Iomantea valmistellaan peräti vuoden päivät – joskus parikin vuotta. Kevättalvella kylän metsästäjät lähtevät etsimään vielä talvehtivia karhuja, tarkoituksenaan löytää pesä, jossa on karhuemo pentuineen. Kun sopiva pesä löytyy, metsästäjät tappavat emokarhun ja vievät pennun mukanaan kylään.
Ainut kasvattavat karhunpentua hartaudella. Pentu asuu ihmisten kanssa tai aitauksessa kasvaessaan isommaksi. Sille tarjotaan ensiluokkaista ruokaa ja huhujen mukaan jopa rintamaitoa.
Karhunpentua kohdellaan kuin jumalaa aina vuoden tai kahden ikään asti, jolloin nuori karhu sidotaan kylän keskelle paaluun ja tapetaan. Rituaali on hyvin seremoniallinen.
Iomanten päätteeksi metsästäjät juovat karhun verta ja karhun liha jaetaan kyläläisten kesken. Karhun kallo ripustetaan keihään nokkaan, kääritään eläimen omaan turkkiin ja siitä tulee kyläläisten kesken palvottu objekti.
Seremonian myötä karhu siirtyy jumalten maailmaan ja koska ainut ovat pitäneet eläintä hyvänä, on yhteisön onni tulevaisuudessa taattu. Näiltä osin iomantessa on paljon samaa kuin suomalaisissa peijaisissa.
Toisinaan ainuilla on saattanut olla kaksikin karhua kasvattinaan. Tällöin toinen niistä on syöty ja toinen vapautettu takaisin luontoon.
Ainujen oikeutta harjoittaa perinteitään on puitu japanissa paljon, mutta erityisesti iomantesta on käyty kiivasta keskustelua. Iomanten harjoittaminen on kaksipiippuinen juttu; toisaalta kyseessä on hyvin olennainen osa alkuperäiskansan perinteitä, ja toisaalta tradition voi nähdä polkevan eläinten oikeuksia melko ronskisti. Välillä iomante oli kielletty, mutta vuodesta 2006 eteenpäin eläinseremoniat ovat olleet japanissa poikkeus paikalliseen eläintensuojelulakiin.
Käänteentekevä hetki ainujen historiassa
Vuonna 2019 Japani viimein tunnusti ainut virallisesti osaksi alkuperäisväestöään. Se on merkki siitä, että ainujen asema japanissa on pikku hiljaa parantumassa.
Japanilaisten keskuudessa onkin herännyt selkeä positiivinen kiinnostus ainuja kohtaan. Sapporo Pirka Kotan on paikka, jossa utelias asenne on käsinkosketeltavissa. Kyseessä on ainujen kulttuurin edistämiskeskus, jossa sekä japanilaiset että ulkomaalaiset turistit voivat käydä hämmästelemässä ainujen perinteisiä kädentaitoja ja kulttuuria – tai sitä, mitä siitä on jäljellä. Kotan on ainujen kieltä ja tarkoittaa kylää.
Japanin “kädenojennusta” ainuille voidaan kuitenkin pitää lähinnä symbolisena. Yhä edelleen ainujen asema on heikko niin japanin rajojen sisällä kuin globaalilla mittapuullakin. Suunta on silti oikea, ja toivottavasti ainut vielä jonain päivänä saavat lunastettua ansaitsemansa kunnioitetun aseman sekä kotimaassaan että muiden maailman alkuperäiskansojen joukossa.
Apunno paye yan! (Eli näkemiin ainuksi.)
Lähteet:
