
Titti Holmer: Onnellinen nyt
Onnellisuus tavoitteena kuulostaa hieman ahdistavalta, vaikka lähes kaikki meistä janoavatkin onnellisuutta. Lukiessa Titti Holmerin Onnellinen nyt - Käytännön opas tietoiseen läsnäoloon -teosta, huomaa, että takana on paljon enemmän kuin vain kliseinen onnellisuuden haku.
Holmer on ruotsalainen psykologi ja hän työskentelee psykoterapeuttina. Kirjassa onkin paljon hyviä esimerkkejä oikeasta elämästä, kuten myös yksinkertaisia (sekä suhteellisen nopeita) käytännönneuvoja.
Punaisena lankana kirjassa toimii läsnäolossa oleminen ja havainnointi nyt-hetkessä. Sillä läsnäolo ja nyt-hetki, ovat niitä ainoita hetkiä, joita meillä on. Ja miten helppo ne onkaan unohtaa. Mielemme juoksee kuin hullu poro ympyrää kaiken aikaa märehtien turhanpäivisistä asioista, joille emme kuitenkaan voi mitään. Voimme vain olla.
Kirjan sisällysluettelosta löytyy mm. nykyhetken psykologiaa, kehon, tunteiden ja ajatuksien taustoja ja kytköksiä, toimintaa ja tulevaisuuteen suuntaamista.
Onnellinen nyt - Käytännön opas tietoiseen läsnäoloon kirja ei ole turhemmasta päästä, vaikka itseenstään selvyyksiä (esim. unen, liikunnan ja ravinnon suotuisat vaikutukset) olisi voinut jättää vähemmälle. Mielenkiintoisinta oli lukea ajatusten, tunteiden ja kehon kokonaisuudesta ja niiden kytköksistä toisiinsa. Myös tosi simppelit harjoitukset vakuuttavat toimivuudellaan.
Kirjailija itse määrittelee kirjansa seuraavasti: Onnellinen nyt. Käytännön opas tietoiseen läsnäoloon on kokoelma tekniikoita, teorioita ja menetelmiä, strategioita, joiden olen nähnyt vaikuttavan joko omassa elämässäni tai toimiessani yhteistyössä asiakkaiden kanssa. Olen kerännyt parhaat menetelmät, joiden kanssa olen ollut tekemisissä vastaanotollani.
Kirja sopii hyvin "vasta-alkajallekin", sillä se on selkäsanainen ja tiivis lukukokemus. Teksti antaa kuitenkin paljon oivaltavaa tietoa ja käytäntöä, joille on aina tarvetta.
Takakansi: Onnellisuus on yksi yhdeksästä perustunteestamme. Se on voimakkaan positiivinen fyysinen tuntemus. Onnellisuus on jotain, mitä me kaikki kaipaamme ja tarvitsemme voidaksemme hyvin.
Mutta miten tulla onnellisemmaksi? Psykologi ja psykoterapeutti Titti Holmer osoittaa tässä teoksessa, kuinka tietoisen läsnäolon menetelmästä on apua pyrittäessä pääsemään eroon esimerkiksi stressistä, ahdistuksesta, kivusta, unihäiriöistä tai liiallisesta impulsiivisuudesta. Kirjassa käsitellään kehoa, tunteita, ajatuksia ja toimintaa ja sitä, miten ne yhdessä muodostavat kokemuksemme nykyhetkestä. Tietoinen läsnäolo on tehokas menetelmä myönteisten tuntemusten lisäämisessä sekä ainutlaatuinen voimavara vaikeuksien keskellä. Kirjassa on runsaasti yksinkertaisia harjoituksia ja vinkkejä sekä tapauskertomuksia ihmisistä erilaisissa haastavissa elämäntilanteissa.
Titti Holmer: Onnellinen nyt - Käytännön opas tietoiseen läsnäoloon
Viisas Elämä 2019, 253 s.
Uudistettu painos
Suomennos: Mirja Muurinen