Skip to main content

Petra Mattus: Sattuman lahja – Parantajan omaelämäkerta ja henkistä opastusta

  • Sowelu
TILAAJILLE

Saksassa syntyneen Petra Mattuksen kirja Sattuman lahja muistuttaa lukijaa ennen kaikkea siitä, että unelmista kannattaa pitää kiinni. Hän osoittaa tarinallaan, että sattumaa ei ole. Kaikella on merkityksensä, vaikka sen ymmärtäisikin vasta vuosien jälkeen.

Lapsuuden olosuhteet olivat Mattukselle vaikeat. Hän sai kokea olevansa jotenkin erilainen kuin muut, mutta oppi samalla jo varhain, miten pysyä omassa voimassaan. Lukioiässä, etsiessään elämänsä tarkoitusta Mattus sattui lukemaan artikkelin, jonka johdosta hän alkoi kokeilla erilaisia asioita poissulkien niitä, jotka eivät tuntuneet oikealta. Mattus toivoi löytävänsä paitsi elämänsä tarkoituksen myös sen, mikä tyydyttäisi hänen selittämätöntä kaipuutaan. Hän unelmoi matkustamisesta, vaikka rahaa ei juuri ollut. Niinpä hän asui vaatimattomasti ja teki töitä milloin missäkin, oppien samalla erilaisia taitoja, joilla hankki elantonsa ja matkarahaa.

Pohjoismaihin Mattus matkusti ensimmäistä kertaa noin 20-vuotiaana, ja monen reissun jälkeen hän uskaltautui myös Suomen Lappiin. Hän palasi tuntureille yhä uudelleen, vaikka vaikeat olosuhteet haastoivat häntä, mutta hän huomasi kaipuunsa hellittävän. Lapissa Mattus kohtasi viimein myös samanhenkisiä ihmisiä, jotka auttoivat häntä huomaamaan omat vahvuutensa ja kehittämään niitä. Hänestä oli kasvanut parantaja.

Mattuksen elämässä tuntuu vaikuttaneen lapsesta saakka eräänlainen jatkuva karaistumisen vaatimus, jolla hänen henkistä ja fyysistä lujuuttaan on testattu erikoisilla ihmisillä ja tilanteilla. Hän on kokenut ne sattumina, mutta myös elämän suuntaviittoina ja vahvistavina asioina.

Joskus omaan paikkaansa on elämän mittainen matka. Nykyään Petra Mattus toimii henkisenä opastajana ja energiaparantajana Pohjois-Lapissa. Hoitotyöstään Mattus kertoo kirjan lopussa, ja sanoo Sivuja sinulle -osiossa muun muassa näin: ”Paranemisen lähtökohtana on aina nykytilanteen hyväksyminen. Hyväksy siis sielusi viesti, että muutos on tarpeen.”

Petra Mattus: Sattuman lahja – Parantajan omaelämäkerta ja henkistä opastusta
Kustantaja: Books on Demand
Vuosi: 2016

parantaja