Paulo Coelho: Veronika päättää kuolla

| 28.01.2014
Harvoin tulee Paulo Coelhosta puhuttaessa esille, että hän on joutunut useasti nuoruudessaan mielisairaalaan. Veronika päättää kuolla on Coelhon kokemusten sävyttämä tarina. Kirjan pohjalta on tehty elokuva ja useita teatterisovituksia.

Juonellisesti kirja kertoo Ljubljanassa asuvasta Veronikasta, joka yrittää itsemurhaa. Siinä onnistumatta hän joutuu mielisairaala Villetteen. Veronikan elämä on kaikin puolin täydellistä, mutta mikään ei tunnu missään. Elämä on tasaista ja ankeaa. Edes kuolema ei pelota häntä. Coelhon kirjassa tämä kuitenkin käännetään päälaelleen. Mitä, jos et voisikaan itse päättää siitä, koska elämäsi päättyy? Veronikan tarina tekee vaikutuksen muihin sairaalassa oleviin ja saa heidät pohtimaan omaa kohtaloaan. Matkan aikana Veronika myös rakastuu. Lopulta hän päättää karata, mutta onko jo liian myöhäistä?

Veronika päättää kuolla on helppolukuinen ja Coelhon tuotannoksi realistinen. Luin kirjan yhdeltä istumalta, koska aihe kiinnosti niin paljon. Itse kertomus jää vähän pinnalliseksi, koska mukaan on mahdutettu monta tarinaa. Kertomuksessa ei syvennytä ihmisiin, vaan heidän menneisyyteensä ja syihin sairastumisten taustalla. Lukiessa heräsikin ajatus siitä, mikä oikeasti on mielen sairautta ja mikä muiden ihmisten hyväksymättömyyttä ja ymmärtämättömyyttä. Voiko yhteiskunnan ja läheisten paine olla niin vahva, että se saa ihmisen mieluummin valitsemaan itsemurhan tai synkän elämän, kuin rikkomaan rajoja ja löytämään oman tiensä? 

Teos on julkaistu 1990-luvulla, jonka jälkeen monelle lukijalle on karttunut enemmän tietoa mielen sairauksista. Siksi kirja saattaa vaikuttaa tieteellisestä näkökulmasta heppoiselta. Kirjassa ei suoraan pyritä lokeroimaan masennusta, paniikkihäiriötä tai muuta sairautta tietynlaiseksi. Coelho onnistuu kuitenkin avaamaan syitä ja tarinoita sairauksien taustalla, joka antaa uutta ajateltavaa. Kirja käsittelee kuoleman ja sairauksien lisäksi elämänhalua ja sitä, mistä se kenelläkin syntyy. Kirja suorastaan rohkaisee olemaan juuri sitä mitä haluat, koska elämänilosi löytyy juuri sieltä.

Coelho ei tuputa ajatuksiaan, mutta pimeisiin iltoihin tästä löytää varmasti mielenkiintoista pohdittavaa.

Takakannen teksti:

Veronika on nuori ja kaunis, hänellä on hyvä työpaikka ja rakastava perhe. Hän ei ole kuitenkaan onnellinen; hänen elämästään puuttuu jotain. Marraskuun 11. päivän aamuna vuonna 1997 hän päättää kuolla. Veronika ottaa yliannoksen unilääkkeitä – ja herää jonkin ajan kuluttua Viletessä, paikallisessa sairaalassa. Siellä hänelle kerrotaan, että hänen sydämensä on vaurioitunut ja hänellä on vain muutama päivä elinaikaa. Tarina seuraa Veronikaa läpi näiden kiihkeiden päivien. Hän alkaa katsella tarkemmin ympärilleen ja kiinnostuu muista potilaista ja siitä, mitä hulluus oikeastaan on. Veronika ymmärtää, että kaikki elämän hetket ovat seurausta tietoisesta valinnasta elämän ja kuoleman välillä. Veronika päättää kuolla käsittelee vaikeaa aihetta: kuolemaa. Siitä huolimatta Paulo Coelhon onnistuu kirjoittaa siitä lämmöllä, optimismilla ja elämänhalulla.

Heidi Valleala

Paulo Coelho: Veronika päättää kuolla

Bazar, 2005

 

Takakannen etusivulle

 

 

Jaa tämä:

Jätä kommentti

Sähköpostiosoite jää vain ylläpidon tietoon.

info(at)kuudesaisti.net  |  juttuvinkit ja toimitukselliset asiat: toimitus(at)kuudesaisti.net  |  
Ilmoitusmyynti: mediamyynti(at)kuudesaisti.net