Mielen vaarat - Salainen asiakirja nro 5 Sven-Olof Jakobsson

| 02.05.2016
Sven-Olof Jakobsson on aiemmissa kirjoissa ottanut rohkeasti kantaa rahaan, energiaan ja terveyteen liittyviin kysymyksiin. Tällä kertaa Sven-Olofin kynä sivaltaa mielialalääkitystä. Viime aikoina mielialalääkkeitä on uskallettu kritisoida eri asiantuntijoiden toimesta, joskin aihepiiri on vielä kovin tabu.

Kun psykologi Aku Kopakkala otti vuoden 2014 keväällä Ylen Mot-ohjelmassa kriittisesti kantaa masennuslääkkeisiin, menetti hän pian tämän jälkeen työpaikkansa Mehiläisellä. Siinä mielessä Sven-Olof tarttuukin rohkeasti ja kriittisesti tärkeän aihepiirin käsittelyyn.

Kirjan alussa Sven-Olof käy läpi mielialalääkkeiden historiaa ja taustoja. Tämä auttaa lukijaa ymmärtämään, mistä nykyiset mielialalääkintään liittyvät toimintatavat osaltaan juontavat. Kirja ottaa erityisen kriittisen kannan mielialalääkkeiden tehokkuuteen ja mielekkyyteen. Eri arvioiden mukaan placebolääkkeet ovat 75-82 %:sti yhtä tehokkaita kuin mielialalääkkeet. Useissa tieteellisissä tutkimuksissa on päädytty samankaltaisiin lukuihin. Myös monet lääketieteen asiantuntijat ovat kritisoineet ja kyseenalaistaneet mielialalääkkeiden tehokkuutta. Mielialalääkkeillä on useita sivuoireita, joista usein puhutaan turhan vähän. Mielialalääkkeet saattavat johtaa riippuvuuteen ja vähentää lääkkeiden käyttäjien energisyyttä ja elämän iloa. Erityisen mielenkiintoisia kirjassa ovat lääketeollisuuden entisten työntekijöiden paljastukset, joita harvemmin näkee julkisuudessa.

Ihmisen tunteet on tarkoitettu koettavaksi. Esimerkiksi vauva ei pelkää ilmaista pettymystään, suruaan tai nälkäänsä, vaan ilmaisee ja kokee tunteet avoimesti. Seuraavana hetkenä vauva saattaa olla jo iloinen. Jakobsson toteaa osuvasti ”ihmisellä ei ole masennus vaan ihminen on masentunut jostain syystä. Masennuksen taustalla on usein erilaisia emotionaalisia ja psyykkisiä traumoja ja tukahdutettuja tunteita. Masennuksen englanninkielinen nimi ”depress” (painettu piiloon) kertoo osaltaan tunteiden tukahduttamisesta. Tukahdutettuja traumoja ja tunteita lääkkeet harvoin ratkaisevat, päinvastoin mielialalääkkeet usein pikemminkin tukahduttavat tunne-elämää entistä enemmän. Ihmisen surua, ahdistusta, haluttomuutta tai esimerkiksi ikävää saatetaan hoitaa fysiologiaan vaikuttavilla lääkkeillä. Häipyykö ikävä tai suru lääkkeillä? Tuskin.”

Sven-Olof kritisoi hyvin voimakkaasti lääketeollisuutta. Mielialalääkkeet ovat lääketeollisuuden näkökulmasta hyvä business. Yhtenä markkinointikikkana lääkeyhtiöt ovat maksaneet lääkäreille bonuksia mielialalääkkeiden määräämisestä potilaille. Tällaisissa tapauksissa diagnoosin tekeminen, sopivan hoitomuodon miettiminen sekä potilaan kuuntelu vähintään kyseenalaistuvat. Toinen markkinointikeino ovat olleet manipuloidut ”tieteelliset” tutkimukset, jotta masennuslääkkeiden hyödyt näyttäisivät hyviltä. Suomessa yli 400 000 ihmistä saa kelakorvausta masennuslääkkeistä. Määrä on vuosi vuodelta kasvanut. Jos lääkkeet auttaisivat kunnolla mielialasairauksien ja masennuksen hoidossa, niin mielialasairauksista kärsivien määrä tuskin olisi moninkertaistunut 2000-luvulla, kuten nyt on käynyt.

Jakobsson uskaltaa raottaa verhoa eri valtioiden päättäjien ja lääkeyhtiöiden välisistä korruptoituneista kytköksistä. Joissakin maissa lääketeollisuus on maksanut lääkeainehallituksen jäsenille palkkioita. Lääkkeiden markkinoillepääsystä ja poistamisesta päättävät henkilöt eivät ole puuttuneet mielialalääkkeiden sivuoireisiin riittävän napakasti, vaikka lukuisat ihmiset ovat tuoneet ilmi omia kärsimyskokemuksiaan ja lääkkeiden tehokkuuden tieteellinen näyttö on ollut vähintään kyseenalainen. Jakobsson herättelee lukijoita hätkähdyttävillä tilastoilla. Esimerkiksi USAssa kuolee päivittäin keskimäärin 290 ihmistä maan lääkeviraston hyväksymiin lääkkeisiin ja nämä ovat vasta virallisia lukuja. Se on kuin täysi matkustajakone putoaisi päivittäin tai että joka tunti tapahtuisi vakava koulusurma – vuoden jokaisena päivänä. Lääkkeiden sivuoireet ja jopa kuolemantapaukseen johtavat tapaukset eivät kuitenkaan saa riittävästi huomiota mediassa, eikä niihin puututa riittävän jämäkästi virastojen toimesta. Päinvastoin, jos joku uskaltaa julkisesti Suomessakin kritisoida voimakkaasti lääkkeiden sivuvaikutuksia tai kyseenalaistaa hoitosuosituksia, saa helposti voimakkaan kritiikkivyöryn niskaansa, erityisesti jos henkilö sattuu olemaan lääke- tai terveystieteen asiantuntija.

Historian tutkimus paljastaa ajoittain, kuinka järjetöntä ihmisen toiminta aikoinaan on ollut. Tästä hyvänä esimerkkinä ovat entisaikojen mielialasairauksien hoitomenetelmät kuten lobotomia. Huomattavaa kuitenkin on, että lääkärit toimivat aikoinaan usein vilpittömin mielin määrätessään potilaalle lobotomian. Tanskassa vielä 1980-luvun alussa suoritettiin yksittäisiä lobotomia operaatioita. Nykyisin lobotomian ehdotustakin pidettäisiin täysin järjettömänä. Kenties 30 vuoden päästä nykyisiä mielialalääkkeitä ja hoitosuosituksia pidetään vähintään kyseenalaisina.

Jakobsson nostaa esille ihmisen suoliston merkittävää roolia ihmisen hyvinvoinnin näkökulmasta. Viime aikoina myös alan asiantuntijat ja tieteelliset tutkimukset ovat verranneet ihmisen suolistoa aivoihin ja nimenneet suoliston toisiksi aivoiksi. Nautittu ruoka sekä suoliston kunto vaikuttavat yleisen hyvinvoinnin lisäksi ihmisen psyykkeeseen. Esimerkiksi D-vitamiinin riittävä saanti, terveelliset rasvat sekä esimerkiksi B12 vitamiinin riittävä saanti auttavat osaltaan myös psyykkisten sairauksien hoidossa. Valitettavan harva lääkäri kuitenkaan alkaa suosittelemaan lisäravinteita tai ruokavalion muutosta mielialasairauksista kärsivälle potilaalle. Ruokavalion lisäksi tulisi mielialapotilaiden hoidossa kiinnittää entistä enemmän huomiota myös liikuntaan, jonka hyödyistä on myös tieteellistä näyttöä.

Jakobsson ei tyydy kirjassaan pelkästään kritiikin esittämiseen, vaan esittää myös ratkaisuvaihtoehtoja mielialasairauksien hoitoon. Hän kertoo esimerkiksi Torniossa toimivasta Keroputaan sairaalasta, jossa on saatu erinomaisia tuloksia mielialasairauksien hoidossa. Keroputaalla mielialahäiriöt nähdään erityisesti sosiaalisina ja vuorovaikutusongelmina ja niitä myös hoidetaan tämän mukaisesti. Potilaita pyritään kuuntelemaan aidosti ja heidän kanssaan ollaan paljon kanssakäymisessä. Hoito ei myöskään ole pitkällä tähtäimellä yhteiskunnan näkökulmasta kalliimpaa kuin pillereillä hoitaminen, päinvastoin. Voisi luulla, että Keroputaan hyvät hoitotulokset olisivat aikaansaaneet sen, että mallia olisi otettu valtakunnallisesti laajemminkin käyttöön. Näin ei kuitenkaan ole käynyt.

Harri Virolainen
KTT, TtM, LitM, TtM

Kirjaa voi tilata esimerkiksi Ultra-lehden sivuilta: http://www.ultra-lehti.com/kirjat/kirjallisuutta.html

Mielen vaarat  - Salainen asiakirja nro 5 Sven-Olof Jakobsson

 

Jaa tämä:

Jätä kommentti

Sähköpostiosoite jää vain ylläpidon tietoon.

info(at)kuudesaisti.net  |  juttuvinkit ja toimitukselliset asiat: toimitus(at)kuudesaisti.net  |  
Ilmoitusmyynti: mediamyynti(at)kuudesaisti.net