Megre, Vladimir: Anastasia

| 07.02.2015
”Yhteenvetona voimme todeta, että tunteet välittyvät ihmiseltä toiselle kolmenkymmenen kolmen kirjaimen eri yhdistelmien välityksellä. Ihminen unohtaa nuo yhdistelmät nopeasti, mutta niiden välittämät tunteet ja kuvat jäävät mieliin pitkiksi ajoiksi.” (s. 133)

Tämä, hyvin erilainen kuin mikään aiemmin lukemani, kirja todella herätti minussa monia eri tunteita, joista muistan nyt syventyneisyyden, tylsistymisen, innostuksen, skeptisyyden, lämmön, ärsytyksen sekä ymmärretyksi tulemisen tunteet. Päädyin lukemaan sen kuten romaanin, jottei minun tarvinnut koko aika taistella kirjailijan kanssa siitä, että onko lukemani totta vai ei. Pääsanoman totuudesta minun ei kuitenkaan täynyt taistella, vaan allekirjoitin sen varauksetta: kaipaamamme elämän runsaus, yltäkylläisyys ja rakkaus löytyvät sisältämme.

”Elämän tarkoitus on kuitenkin totuudessa, ilossa ja rakkaudessa. Yhdeksänvuotias lapsi, joka on kasvanut luonnollisessa ympäristössä, ymmärtää maailmaa syvemmälti kuin teidän maailmanne tieteelliset laitokset ja monet tunnetut tiedemiehenne.” (s. 121)

Antoisinta kirjassa oli mielestäni Anastasian elämäntapojen ja maailmankatsomuksen kuvaus, joita seuraamalla pääsisi varmasti kytköksiin sen kaiken rikkauden kanssa, jonka jaamme ympäröivän luontomme kanssa. Turhauttavinta puolestaan oli Megren yritys todistaa Anastasia todeksi.

”On kaksi aihepiiriä, joista Anastasia puhui erityisellä ihastuksella, niin jopa eräänlaisella hurmiolla tai rakkaudella, nämä olivat: lasten kasvatus ja puutarhapalstan viljelijät.” (s. 91)

Kirja tarjoaa lukijalle yhden ratkaisun elää kaunista, harmonista ja syvästi merkityksellistä elämää postmodernissa ajassa, jossa ihmisten puhtaus ja sen myötä elämän lumous ovat kadonneet lähes olemattomiin.

Kirja-arvostelu: Johanna Maria Davies, VTM

Takakannen teksti:
Tämä on kertomus ihmeellisestä ja ainutlaatuisesta naisesta, joka kykenee rakkaudellaan parantamaan ihmisen sielun ja ruumiin.

”Anastasia”, 1. kirja ”Venäjän soivat seetripuut” -kirjasarjan 10 kirjasta, kertoo tarinan ihmeellisestä ja uskomattomasta naisesta, jonka venäläinen liikemies Vladimir Megre tapasi vuonna 1995 kauppamatkallaan siperialaista Ob-jokea myöten.

Anastasia elää keskellä villiä luontoa ilman lämpimiä vaatteita, viljeltyä ruokaa tai ihmisen tekemää suojaa sopusointuisessa ja rakkaudellisessa suhteessa ympäristöönsä ja luontoon. Näyttä kuin hänellä ei olisi mitään, ja kuitenkin hänellä on kaikki, elämän runsaus, yltäkylläisyys ja rakkaus. Ja niitä hän haluaa jakaa ihmiskunnalle.

Anastasia itse kertookin olevansa viimeisiä edustajia mahtavasta ikivanhasta sivilisaatiosta, joka kymmeniä tuhansia vuosia sitten oli levittäytynyt koko nykyisen Venäjän alueelle, ja johon kuului osia Intiasta, Kiinasta, Etiopiasta, Egyptistä. He olivat tähtien lapsia, jotka tunsivat luonnon lait ja elivät Elämän Lakien mukaisesti.

Megre vietti alun perin kolme päivää Anastasian kanssa ikimetsien syvyyksissä, ja Anastasian välittämä syvällinen, ikiaikainen viisaus, henkinen voima ja yli-inhimilliset kyvyt vaikuttivat häneen niin voimakkaasti, että hän hylkäsi entisen työnsä ja ryhtyi kirjoittamaan kirjaa Anastasiasta ja kokemuksistaan.

Anastasia kertoi Megrelle, että hän auttaisi tätä kirjoittamaan kirjan ja että kirjan tekstiin tulisi kirjain- ja sanayhdistelmiä, jotka sisältäisivät valon ja rakkauden koodeja ja vaikuttaisivat ihmisiin kohottavasti ja eheyttävästi. Anastasian sanat todellakin värähtelevät lukijan sydämessä. Hänen sanojensa viisaus ja voima herättävät muiston kauan unohduksissa olleesta viattomuuden ja puhtauden tilasta ja samalla myös ihmisen todellisesta alkuperästä Jumalan lapsena ja kanssaluojana. Ne antavat toivoa ja uskoa paremmasta tulevaisuudesta, uuden valon ja rakkauden ajan koittamisesta ihmiskunnalle ja planeetallemme.

Vladimir Megre on saanut vuonna 2011 Gusin Kansainvälisen Rauhanpalkinnon.

Megre, Vladimir: Anastasia

Minä Olen Kustannus Oy 2011

Arvostelukappale

Jaa tämä:

Jätä kommentti

Sähköpostiosoite jää vain ylläpidon tietoon.

info(at)kuudesaisti.net  |  juttuvinkit ja toimitukselliset asiat: toimitus(at)kuudesaisti.net  |  
Ilmoitusmyynti: mediamyynti(at)kuudesaisti.net