Mark Williams & Danny Penman: Tietoinen läsnäolo – löydä rauha kiireen keskellä

| 17.07.2014
Tietoinen läsnäolo on kahden asiantuntijan - Mark Williams ja Danny Penman - helppolukuinen ja selkeä opas seesteisemmän elämäntavan etsimiseen. Kyseessä on siis mindfulness-nimellä Suomessakin tunnettu menetelmä, jonka perusperiaate on kehittää taitoa olla tietoisesti läsnä. Avuksi otetaan meditaatio.

Kirja perustuu akateemisesti tutkituille menetelmille, joita on käytetty masennuksesta kärsivien hoitoon. Niitä kerrataan kirjan alkuosassa – vakuuttavasti. Hattua toki nostetaan myös näiden menetelmien alkuperälle: ”Löytämämme salaisuus tunnettiin jo muinaisessa maailmassa, ja jotkut kulttuurit pitävät yhä perinnettä elossa. Mutta monet meistä länsimaisista ihmisistä ovat unohtaneet, kuinka voida hyvin ja olla iloinen. Joskus tilanne on vielä pahempi – yritämme niin kovasti olla onnellisia, että unohdamme elämämme tärkeimmät asiat ja turmelemme rauhan, jonka tahtoisimme löytää”. Kirja välttää huolellisesti henkisemmät lähestymistavat ja pitäytyy tiukasti asiassa, mikä voi auttaa vanhojen viisauksien levittämisessä skeptisemmällekin väelle. Sävy on kuitenkin lempeä, ymmärtävä ja kannustava. Kirja on suunnattu selvästi länsimaiselle nykyihmiselle, joten se tarjoaa konkreettisia neuvoja tilanteisiin, jotka ovat monille meistä liiankin tuttuja. Lukeminen on helppoa, metodi on taustoitettu perusteellisesti ja harjoitukset ovat selkeitä. Kirjaa voi siis lämpimästi suositella oikeastaan kaikille!

Takakannen teksti:

Tämä kirja kertoo, kuinka voit tuntea olosi rauhalliseksi ja tyytyväiseksi myös vaikeina ja hektisinä aikoina. Tai oikeastaan kirja kertoo, kuinka rauhan ja tyytyväisyyden tunteet on mahdollista löytää uudelleen, riippumatta siitä, kuinka levottomia ja toivottomia kulloinkin olemme.

Kirjan harjoitukset pohjautuvat tietoiseen läsnäoloon perustuvaan kognitiiviseen terapiaan (MBCT). Se suunniteltiin auttamaan henkilöitä, jotka olivat kärsineet toistuvista, vakavista masennusjaksoista.

Kirjan harjoitukset muodostavat yhtenäisen, kiinnostavan ja ymmärrettävän kahdeksanviikkoisen ohjelman. Kirjan mukana tuleva CD sisältää kahdeksan meditaatioharjoitusta, jotka tukevat tietoisen läsnäolon tekniikoiden omaksumista ja joita voit yhdistellä itsellesi sopivimmalla tavalla.

Mark Williams on kliinisen psykologian professori Oxfordin yliopistossa. Hän on yksi MBCT-terapian kehittäjistä ja yksi kansainvälisesti menestyneen Mielekkäästi irti masennuksesta (Basam Books, 2009) kirjan kirjoittajista.

Danny Penman (Ph.D.) on englantilaisen Daily Mail -sanomalehden toimittaja ja biokemian tohtori.

Mark Williams & Danny Penman: Tietoinen läsnäolo – löydä rauha kiireen keskellä

Basam Books, 2012

Jaa tämä:

Jätä kommentti

Sähköpostiosoite jää vain ylläpidon tietoon.

info(at)kuudesaisti.net  |  juttuvinkit ja toimitukselliset asiat: toimitus(at)kuudesaisti.net  |  
Ilmoitusmyynti: mediamyynti(at)kuudesaisti.net