
Mel Robbins: 5 sekunnin muutos. Vaihda pelkosi rohkeuteen
Mel Robbins on amerikkalainen CNN:n TV-tähti, joka muun muassa motivoi ihmisiä saavuttamaan tavoitteensa. Hän on bestseller-kirjailija, jonka englanninkielinen alkuteos viiden sekunnin säännöstä ilmestyi vuonna 2017. Nyt Viisas elämä on julkaissut kirjasta onnistuneen suomennoksen.
Kirjan kansikuvassa on tyylikäs ja pelkistetty kellotaulu, suurikokoinen numero viisi ja viiden sekunnin aikaa osoittava kullanrusehtava värilohko kellotaulussa. Jonna Nisun suunnittelema kansikuva on selkeä, informatiivinen ja kaunis katsella.
Teoksessa kerrotaan, mikä viiden sekunnin sääntö on ja miksi se toimii. Kirja on täynnä lukijapalautetta ja ihmisten kertomuksia siitä, miten viiden sekunnin säännön soveltaminen on muuttanut elämää. Lukiessamme, miten ihmiset eri puolilla maailmaa ovat soveltaneet sääntöä, alkaa avautua yhä useampia elämän osa-alueita, joille voisimme itse soveltaa sääntöä. Kirjoittaja vakuuttaa kirjassa esitettyjen tarinoiden olevan tosia – edes nimiä ei ole muutettu.
Tekstissä vakuutetaan, että elämänmuutos voi alkaa viidessä sekunnissa. Toisin sanoen, soveltamalla omaan toimintaan viiden sekunnin sääntöä. Robbins määrittelee säännön metakognitiiiviseksi työkaluksi, joka nojaa tutkimustietoon. Se muuttaa käyttäytymistä heti ja pysyvästi, Robbins vakuuttaa. Sääntöä voi käyttää aina, kun haluaa toimia tvoitteen tai sitoumuksen eteen. Sitä kannattaa käyttää, kun mielemme alkaa empiä, mutta tiedämme että miedän tulisi tarttua tehtäviimme. Säännössä alamme laskea taaksepäin (ei eteenpäin, sillä silloin se ei toimi) 5-4-3-2-1. Ykkösen jälkeen toimimme. Voimme visualisoida esimerkiksi kuuraketin, joka odottaa lähtölaukausta ja ampaisee lähtölaskennan jälkeen liikkeelle. Tai kilpajuoksijoita juoksuradoilla odottamassa lähtölaukausta. Kun saavutamme ykkösen, lähdemme liikkeelle. Kerta toisensa jälkeen. Sääntöä voi käyttää myös toiminnan hillitsemiseen silloin, kun miedän tulisi lopettaa tupakointi, päihteiden käyttö, ylensyönti, läheistemme sättiminen, tai muu haitallinen toiminta.
Kirjoittaja taustoittaa, kuinka hän keksi kyseisen säännön ja miksi se toimii. Säännön soveltaminen vaatii rohkeutta. Rohkeus tarkoittaa kykyä toimia, vaikka pelottaa ja tuntuu vaikealta tai arvaamattomalta. Rohkeus kuuluu kaikille ja sen hyödyntäminen voi muuttaa päivämme ja elämämme kulun, Robbins kuvailee. Rohkeuden avulla löydämme unelmamme ja voimme elää ne todeksi.
Teoksesta on omistettu yksi osio rohkeuden voimalle. Osiossa kuvataan, mitä rohkeus on arjessa. On normaalia, ettemme haluaisi tehdä niitä asioita, joita meidän tulee tehdä. Vitkuttelemme. Näihin tilanteisiin voimme soveltaa viiden sekunnin sääntöä ja rohkeutta.Robbins lainaa Brené Browia muistuttaen, että voimme valita joko rohkeuden tai mukavuuden, emme molempia. Kirjassa kerrotaan, miten toimeen tarttuminen rohkeuden ja viiden sekunnin säännön avulla tapahtuu.
Robbins kuvailee, miten rohkeus muuttaa käyttäytymistä, mieltä ja koko elämää. Näistä kolmesta teemasta koostuu loput kirjan viidestä osiosta. Käyttäytymisen kohdalla paneudutaan tehokkuuteen, aikaansaamiseen ja toimeen tarttumiseen. Näin pystymme esimerkiksi edistämään terveyttämme. Mielen muutos tekee meistä onnellisempia, kun lakkaamme murehtimasta, voitamme ahdistuksen ja päihitämme pelkomme. Teoksessa opastetaan, miten näissä voi onnistua.
Teoksessa kerrotaan, kuinka rohkeus voi muuttaa elämämme. Opimme toteuttamaan itseämme, saamme lisää itseluottamusta ja löydämme intohimomme. Soveltaessamme viiden sekunnin sääntöä voimme parantaa ihmissuhteitamme.
Suosittelisin kirjaa kaikille, jotka ovat avoimen vastaanottavaisia uusille ideoille ja oma-apuoppaille. Kirja sopii kaikenikäisille. Jos sinulla tai läheiselläsi on minkäänlaisia toiveita, haaveita tai selkeämpiä tavoitteita, esimerkiksi työhön, opiskeluun, elintapoihin, ihmissuhteisiin, vapaaehtoistyöhön, harrastuksiin tai vaikkapa säästämiseen liittyen, kannattaa Robbinsin teokseen tutustua.
Erityisen hyvää viiden sekunnin säännössä on sen yksinkertaisuus. Mikä olisikaan tämän ketterämpi ohjenuora otettavaksi käyttöön vaikka heti? Ja kun kohtaamme tiellämme esteitä, pääsemme niiden yli tutustumalla teoksessa esitettyihin keinoihin. Robbinsin saama palaute, jota kirjassa on kuvattu, antaa meille lukijoille vertaistukea ja käytännön vinkkejä viiden sekunnin säännön soveltamiseen.
Takakansi:
Voita pelko ja epävarmuus 5 sekunnissa.
Lakkaa miettimästä ja pakottaudu liikkeelle. Pystyt siihen! Ja jos tarvitset työntöapua, 5 sekunnin muutos – vaihda pelkosi rohkeuteen antaa sitä Mel Robbinsin helpon ja toimivan säännön avulla.
Kirja tarjoaa ratkaisun kaikille tuttuun ongelmaan – asioiden lykkäämiseen. Se myös todistaa, että on tärkeämpää lähteä liikkeelle kuin tehdä täsmälleen oikeat asiat. Muutokseen tarvitaan vain arkipäivän rokeutta, aivan kuten eräs Melin seuraajista kertoo: ”Herään tuntia aikaisemmin ja pakotan itseni viimein tekemään muutamia tylsiä juttuja, jotka eivät huvita minua lainkaan. Se on sen arvoista.”
Mel Robbins kuuluu maailman suosituimpiin naispuhujiin, ja hänen teoksiaan on käännetty 36 eri kielelle. Hän on tavoittanut miljoonia ihmisiä TEDx-puheellaan.
el Robbins: 5 sekunnin muutos. Vaihda pelkosi rohkeuteen.
Suomentanut Jaana-Mirjam Mustavuori
Viisas elämä 2020.