Jonathan Balcome: Eläimellinen nautinto

| 22.04.2014
Tiedemaailma on suhtautunut kovin nuivasti ajatukseen eläinten kyvystä ajatella ja tuntea. Kuitenkin jokainen, joka hetken aikaa seuraa lähes mitä tahansa vapaana näkemäänsä eläintä, huomaa kuinka sillä on kyky nauttia olostaan.

Eläinten mielihyvän tutkiminen on laiminlyöty, tämän kirjan tarkoitus on ollut paikata tämä iso aukko. Kirjan teksti ei perustu "mutu tuntumaan" tai yhden tiedemiehen tutkielmaan, vaan kirjan lopussa on lähes 40 sivua lähdetietoja eri tutkimuksista. Eläimellinen nautinto käsittelee mm. eläinten leikkiä, kosketuksen tärkeyttä, seksiä (jota ei harrasteta aina vain suvunjatkamisen vuoksi) ja rakkautta. Kuullostaako tutulta? Kuin ihmisen elämästä.

Tiesitkö että esimerkiksi virtahevot levittävät varpaansa ja jalkansa päästääkseen kalat puhdistustyöhön. Ne jopa menevät "pesuasemille", joihin kalat kokoontuvat. Tai että norsut pitkän erossa olon jälkeen yltyvät jopa sekopäisiksi. Ne ryntäilevät, kiljuvat, virtsaavat ja töräyttelevät välillä kärsällään "ihanaa että olette tulleet takaisin". Eläinten keskuudesta löytyy siis täsmälleen samoja inhimillisiä käyttäytymistapoja kuin ihmisillä.

Kirja on mielenkiintoista luettavaa. Hieman "herkkähipiäisimmät" lukijat saattavat kavahtaa ajatusta masturboivasta tai homosta eläimestä, mutta sellaistakin on. Samoin jotkut eläimet hakeutuvat selkeästi huumaavien aiheiden perään. Rakkaus ja kosketus on myös tärkeässä osassa näillä ihanilla eläimillä. 

Suosittelen kirjaa lämpimästi kaikille eläinten käyttäytymisestä kiinnostuneille sekä heille, jotka vielä epäilevät eläinten kykyä tuntea tai ajatella!

 

Takakannen teksti:

Tiedämme, että koirat ja kissat voivat nauttia elämästään, mutta entä siat, mursut, kottaraiset, iguanat, sammakot, ankeriaat ja pallokalat? Tiede on pitkään suhtautunut kielteisesti ajatukseen, että eläimet voisivat ajatella ja tuntea - saati nauttia.

Eläimellinen nautinto on lämminhenkinen ja vahvaan tietteelliseen näyttöön perustuva kirja. Valloittavasti Jonathan Balcome osoittaa meille, kuinka täynnä mielihyvää eläinkunta oikeastaan on.

Eläimillä on myös käsitys moraalista, niillä on silmää estetiikalle ja ne voivat rakastaa syvästi aivan kuten mekin. Kirja innostaa uudelleenarvioimaan suhteemme eläimiin, sillä jos tunnustamme niiden kyvyn tuntea nautintoa, emme voi myöskään riistää sitä niiltä.

 

Jonathan Balcome: Eläimellinen nautinto
Into 2014
Arvostelukappale

Jaa tämä:

Jätä kommentti

Sähköpostiosoite jää vain ylläpidon tietoon.

info(at)kuudesaisti.net  |  juttuvinkit ja toimitukselliset asiat: toimitus(at)kuudesaisti.net  |  
Ilmoitusmyynti: mediamyynti(at)kuudesaisti.net