Divaldo Franco: Obsessio

| 26.01.2017
Luettuani Obsession teki mieli hetkeksi kiivetä pankolle uinailemaan kissan tavoin - huolimatta siitä, että tutustuttuani kirjassa mainittuihin Allan Kardecin kirjoihin kuvittelin osaavani ajatella pitkälle.

Kirja tarjosi sellaista tietoa, mikä hyydytti ensi lukemalla aivokeskukseni. Yöunet kaikkosivat pariksi päiväksi todettuani, miten kimuranttia voikaan tapahtua asioissa, joita emme ymmärrä tai joihin olemme muuten vain suhtautuneet tietämättömyyttämme yliolkaisesti.

Tosin television Frii-kanava on Halloweenin kunniaksi tarjonnut läkähdyttävää, omanlaistaan tietoutta oudoista tapahtumista. Eniten minua näissä ohjelmissa on vaivannut nykytapa puhutella henkiä kiroustenkin höystämänä. Kyllä – henkiä saatiin paikalle, heidän puhettaan saatiin taltioiduksi ja laitteet taltioivat henkien puhetta jne. En osaa sanoa, pitäisikö hengille puhua kohteliaasti, käyttää please-sanaa ja miten henki sitten käyttäytyy. Kaikenlaista on kuultu ja nähty, mutta sentään rukoukset valoon saattamiseksi osattiin.

Henkien maailma on omaperäinen, usein valitaan tietty henkilö, johon henget mielistyvät tai sitten näytetään, miten annetaan raapaisuja tmv., osallistutaan pikku tönäisyihin portaikoissa tai leikitellään taloissa muuten vain näkyen tai näkymättöminä. Kun tajuaa Obsession lukemisen jälkeen, että henget vaikuttavat kaikkialla, ja että ne liittyvät entisiin elämiimme, omien menneiden elämien ajatuksiin, sanoihin ja tekoihin, joista olemme vastuussa jokaisessa elämässämme, ei voi suhtautua kevytmielisesti asioihin.

Obsessio kuvaa tilannetta, missä henki otti haltuunsa nuoren tytön, joka ennen oli suloinen ja hyvin käyttäytyvä perheen tytär Esther. Hän muuttui silmänräpäyksessä riehuvaksi paholaiseksi ja jouduttiin viemään hoitoon. Hoidon vaiheita kuvataan mielenkiintoisesti, ja ne saavat lukijan ymmärtämään, miten sitkeitä vastustajia sekä hyökkäävä paha että valjummat henget ovat. On laadittava toimintasuunnitelma, otettava mukaan lähipiiri ja avustavat hengetkin.

Tietoisuutta avataan lukijalle monivivahteisesti. ”Henkipotilaita” voidaan hoitaa, mutta hoidon laajuutta ei osaa aavistaa. On olemassa monenlaisia hoitopaikkoja, terapeutteja ja lääkäreitä. On tiedettävä, miten hoitaa myös lääkkein. Potilasta ei saa hylätä oman onnensa nojaan. Tämä on paha virhe, mutta nähtävästi korkeavärähteinen henkimaailma tajuaa ongelman, ja näin tarjotaan ihmisille erilaisia keinoja.

Hiljalleen meille luodaan tapoja ottaa yhteyttä auttajiin, rukoilun mahtavaan voimaan ja ajatusten muuntamiseen ”hullujen” kohdalla. Raamattu muuten kieltää sanomasta ketään hulluksi. Koska emme tiedä, mitä ihminen on entisissä elämissään tehnyt, on varottava, ettei itse vajoa ikäville tasoille. Oli erikoista syventyä siihenkin, miten oikeat hoitavat henget voivat viedä sairastuneen henkien kohteen henkihoitoon ja pois tapahtumapaikalta, varsinaiselta vuodeosaston huoneesta toiseen paikkaan. Keho on paikallaan, sielu ei. Tulee myös tietoiseksi henkisestä levosta unien kautta ja miten tuona unen aikana parannutaan.

Eri puolilla maailmaa näemme nyt tapahtumia, joissa henget ovat astuneet voimakkaasti kuvioihin. Hyökätään raivoisasti joko sotatoimin tai vaaliteemoin tai pistetään maata järjestykseen ihan muuten vain. Kunpa oma hallituksemme olisi tietoinen henkien voimasta, rukouksen vahvuudesta ja siitä tuiki tarpeellisesta anteeksiannosta. Mailla on oma karmansa, omat syyn ja seurauksien lakinsa, joita meitä itse kutakin pistetään kokemaan ja toteuttamaan uudessa elämässä. Rakastaminen vihattua henkeä kohtaan auttaa, hekin ovat avun tarpeessa, ja näin Jeesus ja Yläkerta haluaa muistuttaa, että rakkaus toimii aina.

Häiriintyneisyyden tiloja tulee yhä enemmän vastaan arjessa. Milloin joku työntää punasilmäisenä ostoskärryjä muita asiakkaita kohti, milloin puukotetaan tai pahoinpidellään, koulu- ja työpaikkakiusaamiselle ei tunnu tulevan loppua, johtuen varmaan ylipäätään sekoitetuista moraalikäsityksestä, naittamisohjelmista tmv. Kun näemme kovasti poikkeavaa käytöstä, voisimme hymähtelyn tai kauhistelun sijaan pistää pienen rukouksen Yläkertaan? Obsessio painottaa, miten ikävä käyttäytyminen johtuu usein rakastamisen puutteesta.

Kirjassa on monia sytyttäviä lukuja. Kirja alkaa hyökkäyksestä kertomisella, jatkuu hulluuden teemassa, kertoo katkerista ajatuksista ja säälimättömästä hulluudesta. Lukijalle selviävät henkien apu ja ristiriitaiset voimat, moitteet ja selvennykset avartavat. Avun saaminen korkeammalta taholta ja hyvin ajoitettu apu antavat ohjeita.

Miten olla sairaalassa, mistä kertoo epilepsia, hysteria, alistaminen ja uudet suuntaviivat. Tapaaminen henkisellä tasolla, veljelliset siunaukset, neuvonpidot ja yllätykset, uutta valoa ymmärrykselle, mitä kertovat yllättävät paljastukset, matkat menneisyyteen ja salatut rikokset -luku. Nämä vihkivät lukijan uuteen mahdollisuuteen toimia, sanoa ja ajatella. Lukija saa mietittäväkseen mielenkiintoisia kommentteja, tutustuu Abigailiin ja Josephaan sekä uuteen elämään. Lisäksi saa tutustua Manoel Philomeno de Mirandan elämään, Divaldo Francoon ja tietoihin kirjan julkaisijasta.

Lukupaketti on mahtava: paljon on omaksumista ja paikoin mielikuvitus laukkasi, paikoin tuli hetkellinen pelko - mutta muistin taas, miten koettaa hallita ajatuksiaan. Kirjassa pyydetäänkin, ettemme tuomitsisi emmekä antaisi kauhujen tai pelon viedä, on rukoiltava. Jos ymmärtäisimme omia rajoitteitamme myös valtioittain, tunnettaisiin tarvetta auttaa toisiamme. Maapallommekin hyötyisi toisenlaisesta henkisestä ilmapiiristä. Jos vain tietäisimme, miten nyt voisimme jo muuttaa elinpiiriämme kaikkialla, tekisimme niin. Suomi ja muukin maailma muuttuisi.

Sallimmeko ikävien henkien vaikuttaa elämäämme, kuten nyt vaikuttaa tapahtuvan kiihtyvällä vauhdilla? Väitämme, että joskus telepatia kuuluu tapoihimme ja viestimme vain siten, mutta entä maan päällä – meillä on hyvä syy lopettaa negatiivinen ajattelu, mikä vain vahvistaa obsessoijaa, sitä ikävää henkeä, tekemään tepposiaan.

Ajattelun hallinta, positiivinen ajattelu toisista ja kateettomuus on opittava hallitsemaan. Kuten tiedämme: kaikki alkaa omasta itsestä. Näin saamme suojavallin, kuten Obsessiossa kerrotaan. Tekniikkaa tarvittiin myös apuna, ja Estherin pelastusoperaatiossa uteliaat heikommat henget koettivat päästä sairashuoneeseen, mutta heitä parveili sairaalan ulkopuolellakin. Mietitään, kuinka paljon onkaan henkiä ympärillämme. Joitakuita pidämme tallissamme ihan kiusaksi asti.

Voisiko meitä syyttää ajatuksen laiskuudesta – valinta on meidän. Muistetaan syyn ja seurausten lakia, mutta tutustuin lukiessani myös yhteensopivuuden lakiin. Tietoisuutta henkimaailmasta tarvitaan nyt entistä enemmän, ja meitä on hienovaraisesti koetettu viedä näiden Obsession tapahtumien alkulähteille. Matka omaan itseensä on alkanut. Sen on tapahduttava monien elämien kautta, mutta jos palaisimme nyt nykyhetkeen ja sen tilanteisiin, tämän elämän kurssituksiin.

Tuula Pelttari

Divaldo Franco: Obsessio
Allan Kardecin opin ystävät ry. 2016
Suomennos Pekka Kaarakainen

Jaa tämä:

Jätä kommentti

Sähköpostiosoite jää vain ylläpidon tietoon.

info(at)kuudesaisti.net  |  juttuvinkit ja toimitukselliset asiat: toimitus(at)kuudesaisti.net  |  
Ilmoitusmyynti: mediamyynti(at)kuudesaisti.net