Kaarnaveneen kyydissä elämän aallokossa

Kuluneella viikolla on ollut harvinaisen keväiset kelit näille pohjoisen leveyspiireille. Vettä on satanut useana päivänä värjäten maiseman likaisen harmaaksi. Positiivista on kuitenkin se, että päivä on pidentynyt kuin huomaamatta sekä aamusta että illasta. Muutaman hassun viikon päästä on jo Kevätpäiväntasaus.

Olen huomannut lisääntyneen valon määrän positiivisen vaikutuksen olotilaani. Tuntuu kuin kehoni energiatasot ovat nousseet jokaisen pitenevän päivän myötä. Ihana tunne! Olen vanhemmiten huomannut pimeän vuodenajan vaikuttavan omaan energiaani huomattavasti. Tämän talven pimeä aika on kuitenkin ollut helpompi kuin useaan vuoteen. Uskon sen johtuvan siitä, että olen työskennellyt oman energiani kanssa, hitaasti mutta varmasti jo vuoden päivät.

Verrattuna vuoden takaiseen minääni, on vaikeaa tunnistaa itseäni samaksi henkilöksi. Paljon ei ole tapahtunut arkisella tasolla, mutta oloni on toiveikas ja odottava tulevaisuuden suhteen. Sisäistä työtä on tehty. Ja se jatkuu tämän elämän loppuun asti. En osaa edes sanoittaa tuota tunnetta suuresta muutoksesta, jonka aistin tulevaksi. Samalla kirjoittaessani tätä, pieni epävarmuuden ääni sisälläni muistuttaa nuolaisemasta ennen kuin tipahtaa. Vahvempi ääni kuitenkin luottaa tuohon tunteeseen muutoksista ja hiljentää epävarmuuden äänen. Tuo vahvempi ääni kertoo minulle, ettei ole aikaa enää epäilyille vaan on päästettävä irti. Antaa Universumin ottaa ohjat käsiinsä. Antautua ja katsoa minne tie vie seuraavaksi.

Omalle mielelleni tämä ei ole kuitenkaan helppoa. Kauriin kuuluisat luonteenpiirteet hallinnan ja kontrollin tunteista sotivat tätä vastaan. On kuitenkin hullunkurinen tunne elämisestä kahdessa todellisuudessa. Arkinen, ulkoinen todellisuus on maailmanlaajuisesti sekasortoisessa tilanteessa. Tämän voi todeta aukaistessaan television tai lukiessaan päivän uutisia. Yhä älyttömämpiä, ahdistavia ja uskomattomia asioita tuntuu tapahtuvan yhä kiihtyvämpään tahtiin. Aivan kuin koko maailma olisi sekaisin. Tuntemamme maailma vetää viimeisiä hätäisiä paniikinomaisia henkäyksiään. Silti istuessani omassa energiassa, olen kuin katsoisin kaikkea ulkopuolelta, syvän rauhan tilasta. Stoalaisen tyynesti.

Uskon etten ole tuntemuksieni kanssa yksin. Yhä useampi tuntuu heräävän horroksestaan ja tajuavan järjettömän maailman, jossa elämme paraikaa. Tätä voisi kai kutsua henkiseksi heräämiseksi. Yksilö- ja ryhmätasolla ihmiset tuntuvat havahtuvan siihen, kuinka epäreilu ja eriarvoinen on maailma, jossa elämme.  Muutos ei kuitenkaan tule olemaan helppoa. Todennäköisesti tulevaan muutokseen liittyy myllerryksiä, katastrofeja ja muita hankalia ja ikäviä tapahtumia. Tärkeintä on kuitenkin se, mitä tuon muutoksen jälkeen on edessä. Olisiko ihmiskuntamme jo lajina valmis elämään harmoniassa ja sydän lähtöisessä maailmassa?

On hankala vastata tuohon kysymykseen. Mielestäni aivan ensimmäiseksi on tärkeintä keskittyä omaan itseensä ja itsensä kanssa työskentelyyn. Kun tuntuu siltä, että on sinut itsensä kanssa, voi auttaa myös muita ihmisiä heidän kamppailluissaan. Muutoksen aallot leviävät kuin järven tyyneen pintaan heitetyn kiven jäljiltä. Yhä laajemmalle ja laajemmalle. Kun noiden valtavan laajalle levinneiden aaltojen laineet lyövät tarpeeksi laajalle, muutos on mahdollinen, maailmanlaajuisesti. Tämä ei tapahdu hetkessä, mutta tunnen, että tuo kivi on jo heitetty ja aallot leviävät. Hitaasti, mutta varmasti. 

Mukavaa viikkoa!