Painolastia yhden tai useamman elämän verran
Olen ollut järkyttävän väsynyt ja uupunut viimeiset pari viikkoa. Arkinen elämä on pyörinyt jonkinlaisella automaatiolla. Olen käynyt töissä, tullut kotiin, laittanut ruokaa, syönyt, ruokkinut koirat ja käynyt lenkillä. Muun ajan olen ollut kuin haamu, varjo itsestäni. Viikonloppuisin olen ollut suorastaan hävyttömän laiska ja tehnyt vain minimin. Olen vain laiskotellut, ladannut akkuja ja keskittynyt olemaan. Ei mitenkään itselleni luontaista käytöstä.
Olen potenut huonoa omaatuntoa, kun näen ikkunasta kevään saapuneen Pohjolaan. Aurinko paistaa, on lämmintä ja linnutkin laulavat keväisiä sävelmiään. Silti istun sisällä lukien kirjoja tai katsoen Netflixistä suosikkisarjojani. Hetkittäin olen miettinyt mikä minua mahtaa vaivata? Pitäisikö huolestua? Yleensä kevään tullen uhkun intoa ja uutta energiaa.
Syynä ovat olleet hyvin intensiiviset, todentuntuiset unet. Viimeisen kahden viikon aikana, olen uneksinut. Varmasti usean vuoden edestä. Olen aina ollut ihminen, joka on kuunnellut muiden lennokkaita kertomuksia unistaan. Varsinkin pikkusiskollani on ollut aina hyvin vilkas unimaailma. Itse en juurikaan koskaan ole muistanut nähneeni unia. Painajaisia, jotka muistaisin vielä tänäkin päivänä, on ehkä yhden käden sormin laskettavissa. En ole juurikaan nähnyt painajaisia. Tai en muista niitä. Kuten en muitakaan unia. Nuorempana jopa totesin, ettei minulla ole mielikuvitusta, koska en muista uneksineeni juuri koskaan. Mielikuvitukseton ihminen ei näe unia. Siskoni torppasi tämän uskomuksen. Hän lohdutteli, että kaikilla ihmisillä on mielikuvitusta. Myös minulla.
Todennäköisesti kahden viikon aikana olen purkanut ja puhdistanut karmaani. Yhtenä yönä keskustelin pitkän ja syvällisen keskustelun lapsuuteni ja nuoruuteni koulukiusaajan kanssa. Olin läpi peruskoulun koulukiusattu. Kiusaamisesta johtuneet arvet ovat seuranneet minua näihin päiviin asti. Olen nähnyt kiusaajani viimeksi yli 10 vuotta sitten ja edellisestä keskustelusta hänen kanssaan on varmasti yli 20 vuotta. Siinä hän kuitenkin oli, unessani. Tuo uni oli hyvin voimallinen. Hän halusi pyytää anteeksi minulta käytöstään ja rumia sanojaan. Kiusaamisasia oli vaivannut häntä jo pitkään. Tottakai myös minua. Syvällisen keskustelun päätteeksi annoin hänelle anteeksi. Tuntui kuin jokin asia olisi saatettu päätökseen meidän väliltämme. Heräsin aamulla ja tunsin tuon unen vapauttavan vaikutuksen kehossani koko päivän ajan. Aivan kuin energiakentästäni olisi poistunut painolastia yhden elämän verran.
Yhtenä yönä olin minulle vieraassa paikassa ja ympäristössä. Olin todella vihainen. Suorastaan raivoissani. En ymmärtänyt itsekään miksi tai mistä tuo raivo kumpusi. Raivosin ja raivosin. Enkä oikein tiennyt kenelle edes raivosin. Lopulta heräsin sydän pamppaillen ja kädet puristuneena nyrkkiin. Sinällään outoa, mutta unen jäljiltä oloni oli paljon kevyempi. Kuin jotain painavaa ja tukahduttavaa olisi poistunut energiakentästäni.
Eräänä yönä vietin aikaa serkkujeni kanssa. Olimme lapsena hyvin läheisiä, mutta jo vuosia sitten tiet ovat erkaantuneet. Toinen serkuista kertoi eronneensa puolisostaan ja oli hyvin surullinen. Jostain syystä tuo hänen surunsa tarttui minuun ja itkimme pohjattomasti. Tunsin surun kumpuavan syvältä sisimmästäni. Me itkimme ja itkimme. Unen loppupuolella tuli tunne, että suru oli surtu. Itku loppui. Hiljalleen uni haihtui pois. Tämän unen jälkeen jälleen tunsin muutoksen energiakentässäni. Oli helpompi hengittää.
Onneksi muina öinä en muista uneksineeni. Puhdistustyötä on kuitenkin tehty unien muodossa. En siis yhtään ihmettele, että olen ollut hieman uupunut viime aikoina. Olen hyvin kiitollinen näistä öisistä puhdistustöistä. Varsinkin kiusaajan tapaaminen unimaailmassa oli hyvin puhdistava ja vapauttava kokemus. Hänen kanssaan asiat on nyt selvitetty ja olemme vapautuneet menneisyyden taakasta. Näiden kokemusten myötä uskon yhä vahvemmin Universumin johdatukseen. Olen kuin tietokone keskellä järjestelmäpäivitystä ja uusinta versiota minusta ladataan paikoilleen. Jatkan siis laiskoittelua, Universumin luvalla.
