Mieliruokaa vegaanisti, kamala kaamos http://www.freeimages.com/photo/bell-pepper-3-1328085
04.10.2016

Mieliruokaa vegaanisti, kamala kaamos

Valon määrä on vähentynyt, voisin nukkua vuorokauden ympäri, enkä silti tuntisi itseäni virkistyneeksi. Syksy on täällä taas, ja sen myötä jokavuotinen kaamosmasennus. Millainen ruoka antaisi voimia kaamoksen hiipiessä sisään? Reseptinä Täytetyt kasvikset.

Mieli tekee sokeriherkkuja, vaikka tiedän niiden olevan vahingoksi keholle ja jaksamiselle. Syön liikaa, paino nousee ja tunnen toivottomuutta. Ärtyisyys ja ahdistuneisuus hankaloittavat ihmissuhteita. En jaksa keskittyä ja mikään ei huvita. Syksy on täällä taas, ja sen myötä jokavuotinen kaamosmasennus.

Onneksi kaamosmasennuksen oireita voi helpottaa. Jokapäiväinen liikunta ulkoilmassa tekee hyvää ja ruokavalio tukee kaamosmasennuksen torjumista. Mutta millainen ruokavalio? Aion ottaa siitä selvää, ja jatkan kokkikokeiluja Natalie Savonan kirjan Mieliruokaa, hyvän olon reseptejä kanssa.

Kaamosmasennuksessa serotoniini-nimisellä aivojen välittäjäaineella on merkitystä. Se on liian alhaisella tasolla. Siksi himoan nopeita hiilihydraatteja. Alhainen serotoniinitaso tekee minusta nälkäisemmän.

Natalie Savona ei kiellä hiilihydraattien syömistä. Olen iloinen. Voin edelleen kohottaa mielialaa hiilariruualla, mutta en millä tahansa hillopossumunkilla. Suosin sokeroimatonta mysliä, tummaa riisiä, täysjyväleipää ja hedelmäkaurapatukoita.

Elimistössä serotoniiniä kehittyy tryptofaanista. Tryptofaania saa kanasta, kalkkunasta, maidosta, jogurtista, banaaneista, viikunoista, tonnikalasta, merilevästä ja auringonkukansiemenistä. Siinä on valinnanvaraa jopa vegaanille!

Alhainen dopamiinitaso liittyy niin ikään kaamosmasennuksen oireisiin. Se aiheuttaa keskittymiskyvyttömyyttä ja huonontaa tarkkaavaisuutta. Siksi kaamosmasennuksesta kärsivien kannattaa herkutella vähärasvaisilla maitotuotteilla, kalalla ja kananmunalla. Niissä kaikissa on fenyylialaniini-nimistä aminohappoa, joka muuttuu elimistössä dopamiiniksi.

Näiden kahden välittäjäaineen lisäämiseen tähtäävät ruuat toimivat parhaiten, kun yhdistän ruokavalioon valohoitoa. On aika kaivaa vuosia sitten hankittu kirkasvalolamppu takaisin työvaloksi.

Neljäs konsti kaamosmasennuksen lievittämiseen on kiinnittää huomiota verensokeriin. Pyrin pitämään sen tasaisena syömällä joka aterialla papuja, tofua tai muuta proteiinin lähdettä, ja hyviä rasvoja. Viljatuotteet valitsen täysjyvänä ja luomuna.

Pääruuaksi tähän ruokavalioon olen valinnut täytetyt kasvikset. Sovellan reseptin Natalie Savonan kirjasta mieliruokaa.

Täytetyt kasvikset

3 isoa punaista paprikaa

1 luomusipuli

1 sellerinvarsi

2 rkl kookosöljyä

1 rkl vettä

250 g soijarouhetta

30 gr villiriisiä

30 gr täysjyväriisiä

1 valkosipulin kynsi

1 suuri tomaatti kuutioituna

100 gr vegaanista juustoa

1 luomu kesäkurpitsa

1 rkl Himalajan vuorisuolaa

3 dl kasvislientä

kotimaista rypsiöljyä

Pese paprikat huolellisesti ja poista siemenkota sekä siemenet. Tee reikä yläosaan, jossa varsi on. Jätä muu osa ehjäksi täyttämistä varten. Pilko kesäkurpitsa, selleri, sipulit ja tomaatti. Kuumenna kookosöljy. Lisää kasvikset öljyyn. Paista 10-15 minuuttia. Keitä riisit pakkausohjeiden mukaan. Turvota soijarouhe kasvisliemessä. Yhdistä täytteen aineet; kasvispaistos, riisit, soijarouhe. Mausta vuorisuolalla. Voitele paprikat rypsiöljyllä. Täytä riisi-soijarouhe-kasvisseoksella. Ripottele pinnalle runsaasti vegaanista juustovalmistetta. Paista 180 asteisessa uunissa 45-60 minuuttia ja nauti luomukauramaidon kera.

Päiväkirja perustuu kokemuksille, joita kirjoittajalle on tullut sovellettaessa arkeen Natalie Savonan kirjaa Mieliruokaa, hyvän olon reseptejä (Kustannusosakeyhtiö Moreeni).

Jaa tämä:
Satu Ilta

Nimimerkki Satu Ilta on koulutukseltaan sosiologi ja yhteisöpedagogi. Hän työskentelee päätyön ohessa sisällöntuottajana ja printtilehden toimittajana. Satu on kirjoittanut toisella nimimerkillä runoja, joita on julkaistu runoantologioissa ja Sadun omassa runokirjassa. Hän on toimittanut yhden runoantologian. Satua eniten kutkuttavat aiheet liittyvät lapsiin ja kasvatukseen, pitkän parisuhteen hoitamiseen, uskontoon, uskoon ja maailmankatsomuksiin, kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin sekä terveelliseen ruokavalioon ja liikuntaan. Myös ihmisten käytös kaikessa irrationaalisuudessaan ja ajankohtaiset sosiaaliset ilmiöt käynnistävät Sadussa ”sisäisen analysaattorin” ja kirjoitusinnon.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoite jää vain ylläpidon tietoon.

info(at)kuudesaisti.net  |  juttuvinkit ja toimitukselliset asiat: toimitus(at)kuudesaisti.net  |  
Ilmoitusmyynti: mediamyynti(at)kuudesaisti.net