Kokemuksia henkisestä kasvupyrähdyksestä, joka auttoi kurottamaan kohti unelmia

Henkinen muutosprosessi on usein selkeä virstanpylväs yksilön elämässä. Siitä voivat saada osansa niin parisuhde, ystävät kuin työyhteisökin. Itse huomasin äskettäin olevani keskellä kymmenen magnitudin henkistä maanjäristystä – puolison tulkinta tapahtuneesta on niin sanottu kolmen kympin kriisi. Onneksi henkisen maaperän järkkymisestä seurasi jotain hyvääkin.

Muutoksen alku

Jokin aika sitten elämässäni tapahtui asioita, jotka sysäsivät käyntiin eräänlaisen identiteettikriisin ja herättivät pohtimaan mitä todella haluan tulevaisuudelta. Siihen asti olin viettänyt tiivistä yhteiseloa avomieheni kanssa jo useamman vuoden, ja koko sen ajan yhteinen elämämme oli ollut juurikin sitä – yhteistä.

Yht'äkkiä huomasin kuitenkin olevani astumassa puolisoni perässä polulle, jota en tuntenut omakseni. Identiteetin kyseenalaistaminen ja etsiminen ovat ymmärtääkseni tavallisia oireita, kun ikämittarin lukema alkaa hätyytellä uutta vuosikymmentä. Oli miten oli, koin edessäni olevan tasan kaksi vaihtoehtoa: hyväksyä haaveideni jäävän toistaiseksi taka-alalle tai ottaa rohkeasti askel autiolle tielle, joka pienen tunnustelun perusteella tuntui mukavalta juuri omien jalkojeni alla.

Kuten arvata saattaa, ei seikkailija voinut luonnolleen mitään. Uskon loikkaa seurasi ensimmäinen henkisen kasvupyrähdykseni tärkeistä opeista. Ymmärsin, että jokainen meistä on yksilö, ja kaksi rinnakkain kulkevaa polkua on vain uskomattoman ihana sattuma.

Vaikutukset elämän eri osa-alueilla

Kaikenlaiset “henkiset heräämiset” tai ikäkriisit ravisuttelevat yleensä elämän peruspilareita. Niitä ovat esimerkiksi työ tai koulu, asunto, perhe ja parisuhde. Sanotaan, että pilareita kannattaisi muotoilla oman näköiseksi vain pieni kivi kerrallaan. Näin henkinen kuormitus pysyy helpommin hallittavalla tasolla.

Kävi kuitenkin niin, ettei suvun seikkailija pystynyt taaskaan hillitsemään itseään. Niinpä vaihtoon menivät kerralla sekä ura että osoite, ja ahneuden seurauksena keittyi melkoinen soppa.

Puoliso parka!

Parisuhde ei silti päättynyt myllerryksen keskellä. Kaikeksi onneksi toinen puoliskoni on kärsivällistä sorttia ja todennut jo aiemmin elämässään, ettei rakastavaisten polkuja kannata pakottaa kulkemaan kaiken aikaa vieretysten.

Puoliso parka oli kuitenkin aluksi hyvin ihmeissään ympärillään tapahtuvista oudoista asioista. Henkisen kasvuprosessin aikana kannattaakin olla avoin ja kertoa missä mennään. Jos olisin purkanut kasvukipuja ääneen, kenties ne olisivat kuormittaneet meitä molempia muutaman kylmän katseen tai kohonneiden kulmakarvojen verran vähemmän.

Uusi Minä on enemmän Minä

Tässä vaiheessa on paljastettava, että henkinen kasvupyrähdykseni ei vielä tunnu olevan täysin ohi. Koen kuitenkin tekeväni yhä enemmän päätöksiä ja sanovani sanoja, joiden takana voin seistä omana itsenäni. Huomaan myös pystyväni antamaan elämälle sitä enemmän, mitä enemmän koen sen “omakseni”.

Vielä jokin aika sitten vallinnut suru haaveiden hylkäämisestä onkin pikku hiljaa muuttumassa toivoksi unelmien saavuttamisesta. Rohkea rokan syö, ja kyllä vain oma keittämä soppa maistuukin hyvältä!

Olkoon tämä tarina siis ennen kaikkea kannustava ja opettavainen oodi kaikille henkisen muutosprosessin kourissa kamppaileville. Uskon loikka palkitsee usein, vaikka sana “loikka” ei riitäkään kuvaamaan sitä rohkeutta, voimaa ja notkeutta vaativaa suoritusta, johon henkinen kriisi voi ajaa. Elämään tyytyminen taas ei kannata, sillä unohdetuilla unelmilla on taipumus palata kummittelemaan katumukseen ja katkeruuteen verhoutuneina.