Iltapäiväaurinko on pujahtamassa horisontin taakse, muuttaen saarnin mustien oksien verkon hienoksi taiteeksi taivasta vasten. Pian kottaraisparvi asettuu latvaan, ennen tiensä raivaamista etelään. Kun katselen näiden suulaiden kavereiden saapuvan, kuvittelen niiden tekevän matkasuunnitelmia yhdessä, ennen kuin nousevat yhteisymmärryksessä lentoon seuraavaa seikkailuaan kohti. Se on varma merkki, että talvi on tulossa.

Olemme Yhdeksän ryhmä ja liitymme seuraanne tänään, pelinne edistyessä hyvin. Liikutte rakkaudennopeudella, joka on hieman enemmän kuin valonnopeus. Jatkamme tänään ”Mitä on” -sarjaa. Yksi asia jonka haluaisimme teidän näkevän meidän perspektiivistämme, on kaksinaisuudeksi nimeämänne asia.

Minua pyydettiin vain lepäämään viime viikonloppuna ja pääasiassa sallimaan kehoni levätä, kun siirrymme suurempien muutosten aikaan, eivätkä nämä ole vain fyysisiä, vaan avaamassa myös korkeammat lähetinkanavamme vielä lisää.

”Tuleminen (joksikin)”. Minulle tämä on ollut aina äärettömän kaunis sana joka tavalla, jolla voin aistia/tuntea. Se tulee minulle uudestaan ja uudestaan, useimmiten jonkin elämänvaiheen lopussa ja uuden alussa. ”Tuleminen (joksikin)” ei pysy paikoillaan – se avautuu kuin kaunis ja loputon kukka.

Rakkaat ystävät, kun astumme uuteen, harmoniseen aikakauteen, mistä on merkkinä Pluton siirtyminen vihdoinkin Vesimieheen, monet teistä tuntevat suuren muutoksen kehossaan ja siinä, miten se nyt hahmottaa ja sopeutuu uuden maan energioihin. Monet meistä ovat tehneet työtä monta vuotta, jotta voimme nyt harmonisoitua näihin uusiin taajuuksiin ja ennen kaikkea uuden maan viidennen ulottuvuuden kristalliportaaleihin, jotka ovat nyt niiden käytössä, jotka valitsevat lähteä vanhoilta 3D-aikajanoilta.

Tähtivanhimmat ja minä olemme kirjoittaneet vuosia ja vuosia siitä, mitä jaan alla eräältä rakkaalta ystävältä, Michael LightWeaverilta, jota en ole koskaan tavannut tässä elämässä.

Rakkaat ystävät, uusi maailmanne ei ole luultavasti lainkaan, mitä toivoitte. Tosiasiassa tuntuu synkemmältä ja raskaammalta kuin ennen viimeisimpiä astrologisia tapahtumia, joita monet henkiset maaolennot ylistivät.

Oli iltapäivän alku ydinkeskustassa. Kadut kohisivat kaupungin tavanomaista rytmiä – autot soittivat torvea, jalankulkijat pujottelivat suojateiden yli, kulkukoira haukkui etäällä. Kaaoksen yläpuolella pilvenpiirtäjät kurkottivat taivasta kohti, niiden lasiseinien heijastaessa pilviä, jotka näyttivät olevan mahdottoman korkealla, kaukana ja seesteisiä. Vedin takin tiukemmin ympärilleni, kun kävelin tavalliseen paikkaamme – pieneen kahvilaan apteekin ja paperikaupan välissä. Kello oven päällä kilisi, kun astuin sisään, ja kaupungin melu vaimeni välittömästi, ja sen korvasivat matala puheensorina ja kuppien kilahtelu asteille.

Taikuutta ilmenee monin tavoin tässä uudessa kokemuksessa. Sitä putkahtelee silloin, kun vähiten odotamme, valaisten meidät yllätyksellä ja voimistaen valoamme. Ja samaan aikaan kun nautimme siitä, se myös nostaa meidät vielä korkeammalle.

Tervetuloa, rakkaat lukijat. Tervetuloa viestimme pariin näinä suuren hämmennyksen ja epäilyn aikoina maailmassa. Olemme usein puhuneet niistä vanhan, tiheän ja vanhentuneen energian yksilöllisistä ja globaaleista puhdistuksista, joita tapahtuu, kun voimakasta korkeataajuista valoa virtaa maahan ylösnousemusprosessin tapahtuessa. Vanhan energian tuleminen pintaan ja puhdistuminen on suuren muutoksen alku maan päällä.

Muista, että valtavan muutoksen aikoina – kuten nyt – jolloin kaiken muoto muuttuu, ei ole takaisinpaluuta. Voit yrittää roikkua vanhassa henkesi edestä, pelosta päästää irti näennäisen tutusta/tunnetusta – vain oivaltaaksesi, että sekin romahtaa.

Tarinoita uutiskirjeestä. Rakas maajoukko, tässä on viimeisin viesti Apollolta: ”Tänään tulen luomisen sydämestä. Voimakasta rakkautta ja valoa tulee Luojalta. Tämä on jännittävää aikaa totuudelle ja rakkaudelle. Sitä olemme odottaneet. Olemme kaikki innostuneita valoulottuvuuksissa, ja näemme suurimman palauttamisen (ennalleen) Maalle ja elämälle sen päällä. Luomakunnan joka aspekti juhlii, paitsi ne jotka ovat ilman valoa. Noita värähtelyjä tulee jo. Monet teistä voivat tuntea ne. Mikään ei voi pysäyttää tätä prosessia.

Siunausta rakkaat. Kun on neljä viikkoa pyhään aikaan, tunnen jouluhenkeä virtaavan korkeammista ulottuvuuksista. Tämä on hyvin erilainen pyhä aika, kun nopeutuminen tuo korkeampia vaihtoehtoja ja kokemuksia ylösnouseville sieluille.

Kaikki on valmistellut meitä tähän hetkeen, jossa olemme juuri nyt. Olemme tässä, ja olemme valmiita. Ja olemme tehneet erittäin kovasti työtä päästäksemme tähän. Viime yönä siirryimme taas korkeampaan taajuuteen, ja olemme sydäntietoisuudessa.

Puhdistusprosessi voimistuu, ja sen myötä myös vanhojen tapojen hajoaminen. Tämä tehdään niin hiljaa, etteivät useimmat ihmiset edes tiedä, mitä todellisuudessa tapahtuu.

Lähdin torstaina pitkälle kävelylle selvittämään päätäni, yrittäen saada reaktioni viime viikon vaalien tuloksesta asettumaan. Minulla on vielä pitkä matka, ja tällä viikolla ajattelin jakaa lainauksen Wendell Berryltä, joka puhuttelee sitä, mistä löydän rauhan ja selkeyden. Käveltyäni tunnin naapurustossa, käännyn kadulleni ja näin majesteettisen uroksen (kauris?) seisomassa mäen harjalla. Pysähdyin siihen paikkaan ihailemaan sen kauneutta, ja kun tuijotimme toisiamme silmiin, saatoin tuntea sen rohtoa virtaavan minuun. Luonto on voimakas. Luonto on sitkeä. Ja huolimatta siitä, miten sitä kohdellaan, luonto voittaa aina.

Kerro minulle epätoivosta, omastasi, ja kerron sinulle omastani. Samaan aikaan maailma jatkuu. – Mary Oliver, Wild Geese. 94-vuotias naapurini, Neal, sai suuren aivoverenvuodon eilen. Hänet on siirretty saattokotiin, eikä hänen, poikansa mukaan, odoteta kestävän enempää, kuin ”muutaman tunnin tai päivän”. Hän on yhtä kuin poissa, enkä saanut tilaisuutta hyvästellä.

Kun uuden shoud-sarjan nimi – Toivon siivillä – kerrottiin pari kuukautta sitten, se sai aikaan mielenkiintoisia keskusteluja Facebookissa, kun shaumbrat antoivat vaihtelevia tulkintoja ja mielipiteitä sanasta "toivo”. Joistakin se tuntui, no, toiveikkaalta, mutta toisista se tuntui liian haaveilevalta, kaukaiselta ja heppoiselta. Sitten ensimmäisessä shoudissa Adamus antoi oman määritelmänsä toivosta jonain kiinteämpänä ja todellisempana kuin unelma – jotain mikä on valittu, ei minkä toivotaan tapahtuvan joku päivä. Muutama päivä sitten keksin oman määritelmäni toivolle ja miksi sillä on niin suuri vaikutus maan päällä. Mutta ennen kuin pääsen siihen, haluan puhua Fokuksesta ja Ja-tilasta.

Käymme läpi kollektiivista tyhjennystä. Kun yhdistyn kenttään, se on myrskyisä ja epämukava. Pelko ja inho on hillitöntä, ja jakautuminen näyttää äänekkäämmältä kuin koskaan. Minulle näytettiin kuva ihmisistä huutamassa, ja mustaa mönjää tuli heidän suustaan. Sitä tyhjennettiin heidän muodostaan.

Hei kaikille, kauniit ystäväni. Rukoilen teidän kaikkien puolesta, aina. Olin joskus vähän myöhässä koulusta, koska livahdin kirkkoon ennen tuntia. Rakastin tehdä niin. Kirkko oli aina tyhjä.