Berenice 04 25: Syntymä ja uudestisyntymä

Inspiraation kipinä. Elämässä on hetkiä, jolloin tunnemme syvän muutoksen tapahtuvan sisällämme – joskus hienovaraisen, joskus musertavan. Tämä maalaus syntyi yhdestä tuollaisesta hetkestä. Pohdin niitä monia transformaatioita, joita olin kokenut, loppujen ja uusien alkujen kiertoa, ja miten jokainen askel oli johdattanut minut lähemmäs omaa ydinolemustani. Tunsin tarvetta ilmaista visuaalisesti jotain sellaista, mikä oli aina ollut läsnä minussa, mutta minkä täysi hyväksyminen oli vienyt vuosia: syvä yhteys ihmisitsemme ja sielumme välillä.

Kun luon maalauksen, en suunnittele sitä etukäteen. Katson vain kangasta ja alan nähdä hahmoja, muotoja ja kuvia. Olen ikään kuin kanava jollekin itseni ulkopuoliselle, jollekin mikä haluaa tulla läpi, rationaalisen mieleni sekaantumatta asiaan. Ei ole kontrollointia – on vain sallimista. Minulle tämä on puhtainta sallimista – antautumista virtaan, yrittämättä manipuloida tai ohjata lopputulosta. Luotan prosessin tietäen, että se minkä tarvitsee ilmentyä, paljastuu täydellisessä harmoniassa.

Olin usein tuntenut menettäväni osia itsestäni suurien muutosten aikana elämässäni – muuttaessani maasta toiseen, jättäessäni taakse intohimoja, ihmisiä ja identiteettejä, jotka olivat määritelleet minut. Kuitenkin jokaisessa muutoksessa jokin syvempi pysyi muuttumattomana: sisäinen aurinkoni, yhteys sieluuni.

Tämä oivallus oli lohduttava ja vapauttava, ja halusin ikuistaa sen maalaukseen. Kuva vastasyntyneestä itsestäni tuli luonnostaan, muistuttaen minulle, että aivan alusta saakka olemme kaikki syvästi yhteydessä sieluumme ja että elämä on prosessi, jossa tämä yhteys integroidaan enemmän ja enemmän.

Shaumbroille jotka ovat valinneet nopeutuneen heräämispolun, tämä integrointimatka on hyvin tuttu. Käymme läpi lukemattomia kuolemia ja uudestisyntymiä, karistaen vanhoja identiteettejä, päästäen irti energiatasapainottomuuksista ja hyväksyen oman jumaluutemme mestaruuden. Jaan tämän tarinan toivoen, että se muistuttaa jokaiselle meistä, että riippumatta siitä, miten monta transformaatiota käymme läpi, ydinolemuksemme ei koskaan katoa. Olemme aina yhdistyneet sisäiseen aurinkoomme, ja jokainen uudestisyntymä tuo meidät lähemmäs elämistä ruumiillistuneena tietoisuutena.

–––––

Maalauksen merkitys

Loin tämän maalauksen käyttämällä valokuvaa itsestäni vastasyntyneenä virikkeenä kasvoille, joiden ympärille laitoin palan pitsiä, johon minut oli kiedottu vauvana. Vastasyntyneen kasvot, herkkä kangas ja säteilevä aurinko eivät ole ainoastaan henkilökohtaisia elementtejä omasta elämästäni, vaan myös symboleita jostain suuremmasta.

Se fyysinen napanuora joka yhdisti meidät maanpäälliseen äitiimme, on korvattu eteerisellä nuoralla, joka yhdistää meidät sieluumme – sisäiseen aurinkoomme, ikuiseen valoomme. Tämä maalaus kuvaa, miten jokainen vastasyntynyt on luonnostaan yhdistynyt sieluunsa, ja ajan kuluessa tapahtuu syvä integroitumisprosessi. Säteilemme jokainen valoa ja olemme yhdistynyt sisäiseen aurinkoomme, ja tämä yhteys vahvistuu, kun elämämme kehittyy ja kokemukset muovaavat meitä.

–––––

Sisäinen syntymä ja transformaatiot

Syntymä ei ole vain lapsen tulemista maailmaan, vaan myös sisäinen prosessi. Jokainen merkittävä elämänmuutos – muutto, uran vaihtuminen tai tietoisuuden transformaatio – saa aikaan sisäisen uudestisyntymän. Tavallisesti tuo sisäinen muutos johtaa ulkoiseen muutokseen.

Ajattele niitä, joilla on ollut kuoleman lähikokemuksia. Riippumatta siitä, miten he hahmottavat tuon tapahtuman, nämä yksilöt käyvät usein läpi radikaalin transformaation. He huomaavat, etteivät voi palata vanhoihin elämäntapoihinsa, tehdä samoja asioita kuin ennen tai säilyttää samoja ihmissuhteita, koska heidän koko perspektiivinsä on muuttunut. He ovat kokeneet kuoleman ja uudestisyntymän kuolematta fyysisesti.

Mutta ei tarvitse käydä läpi kuoleman lähikokemusta syntyäkseen uudelleen. Joka kerta kun tapahtuu jokin syvällinen sisäinen muutos, vanha itse haihtuu pois, tehden tilaa jollekin täysin uudelle.

–––––

Muutokset jotka muokkasivat elämääni

Olen kokenut monia transformaatioita, ja jos jokin asia pysyy muuttumattomana elämässäni, se on itse muutos. Suurimmat muutokseni ovat osuneet aina samaan aikaan merkittävien muuttojen kanssa paikasta toiseen.

Kun lähdin Milanosta opiskelemaan antropologiaa Toscanaan, halusin epätoivoisesti paeta tuosta kaupungista. Kuitenkin tehdessäni sen, minun täytyi luopua suurimmasta intohimostani tuolloin: tanssiminen. Olin osa teatteriseuruetta, ja Milanon kaupunki oli tarjonnut minulle opetustehtävää, ollessani vasta 18-vuotias. Tuosta maailmasta lähteminen oli tuskallista. Kuitenkin olin jo vuosia kaivannut vapautta lähteä kotoa ja luoda oman polkuni.

Elämä Toscanassa oli täysin erilainen maailma – uppoutumista luontoon, kirjoihin ja yksinäiseen opiskeluun. Olin sosiaalisesti eristäytynyt. Sienan ja sen maaseudun ihmiset eivät, hyvin juurtuneina vuosisatoja vanhoihin perinteisiin, olleet erityisen avoimia ulkopuolisille. Vaikka tämä säilytti heidän rikkaan kulttuuriperintönsä, se merkitsi myös, että yhteyksien luominen oli lähes mahdotonta.

Se muuttui, kun sain apurahan opiskelemaan Granadan yliopistoon Espanjaan. Tartuin tilaisuuteen epäröimättä. Yhtäkkiä löysin itseni täysin erilaisesta todellisuudesta, ympärillä lämpimiä ja avoimia ihmisiä, muodostaen ystävyyssuhteita, jotka ovat kestäneet tähän päivään saakka. Kontrasti oli silmiinpistävä: oltuani maaseudun yksinäisyydestä kirjoihin hukkuneena, elin nyt täyttä sosiaalista elämää. Enkä palannut takaisin Italiaan – halusin elää elämää kokemusten, ei kirjojen kautta.

Siirtyminen Espanjasta Brasiliaan oli kuitenkin vaikeampi. Espanjasta oli tullut toinen äidinkieleni, ja nyt minun täytyi aloittaa portugalin kieli alusta. Kaipasin syvästi ystäviäni. Espanjassa musiikista ja kitarasta oli tullut suurin intohimoni, mutta Brasiliassa, pienen masennuksen jälkeen, vaihdoin musiikin vaistomaisesti kuvataiteisiin. Aloin luoda kollaaseja kankaasta ja kierrätysmateriaaleista – taidepolku josta tulisi myöhemmin oleellinen osa ilmaisuani. Taide oli ja on aina ollut terapiaani.

Lopulta palasin Milanoon, ja ympyrä sulkeutui. Tämä siirtymä oli myös ärsyttävä – ihmiset kiusasivat minua, koska olin unohtanut italiani ja lisännyt siihen brasilialaisen aksentin ja ilmaisuja. Minun täytyi totutella teknologiaan, opetella uudelleen tietokoneen käyttö ja sopeutua työskentelemään toimistossa. Muuttaminen Brasilian valtavilta, aavoilta hiekkarannoilta neljän seinän sisälle tuijottamaan ruutua, oli järkytys järjestelmälleni. Mutta noista vuosista tuli myös syvän introspektion ja taiteellisen jalostumisen aikaa. Se oli myös pisin aika, jonka viihdyin yhdessä talossa. Minun tarvitsi maadoittua.

Lopulta asetuin Gavin kukkuloille Piemontiin, missä asun nyt. Täällä yhdistyin jälleen luontoon, adoptoin koiran ja tapasin kumppanini – kokin joka toi minulle rakkauden ruuanlaittoa kohtaan. Meillä on yhteisenä intohimona myös maalaaminen, ja tästä on tullut pisin ja tyydyttävin suhde, joka minulla on koskaan ollut.

Jokainen paikka jossa olen asunut, edustaa vaihetta elämässäni. Jokaista siirtymistä – kaupungista toiseen, maasta toiseen – on säestänyt syvä sisäinen transformaatio ja uusi tapa nähdä maailma.

–––––

SES-työpaja – käännekohta

Ja kuitenkin, jos ajattelen kaikkein syvällisintä transformaatiota, se ei liittynyt fyysiseen muuttoon. Se tapahtui, kun osallistuin Crimson Circlen Sexual Energies Schooliin (SES) (= seksuaalienergiakoulu) 2011, Garda-järven rannoilla, ei kovinkaan kaukana Milanosta.

Tuo kokemus muutti täysin havaintotapani. Muuttamatta edes Milanosta elämäni muuttui dramaattisesti. Työpaja edisti syvää parantumista ja sisäisten maskuliini- ja feminiinienergioiden integrointia, lopettaen energeettisen verenimemisen, kärsimyksen ja uhriuden kierteen. Se auttoi minua myös tunnistamaan energiapelit, joita elämässäni oli ollut.

Kun tuo työpaja loppui, olin kauhuissani Milanoon palaamisesta, koska tiesin, ettei mikään olisi entisellään. Junamatkalla takaisin saatoin jo nähdä ihmiset eri tavalla, havaiten heidän energeettisen vuorovaikutuksensa, sanojen ja toimien ulkopuolella. Kotona oivalsin, että monet ihmissuhteeni eivät enää resonoineet kanssani. Keskustelut jotka olivat näyttäneet normaaleilta, tuntuivat nyt uuvuttavilta.

Saadessani päivittäin puheluita ystäviltä, jotka puhuivat loputtomasti ongelmistaan, aloin huomata, miten uupunut olin aina jälkeenpäin. Yksi ensimmäisistä asioista jonka tein, oli luopua lankapuhelimesta, pitäen vain kännykkäni. Pysyttelin myös erossa tietyistä suhteista. Aluksi tämä muutos eristi minut. Mutta ajan saatossa muodostin terveempiä ja tietoisempia yhteyksiä, jotka olivat linjassa uusiin tapoihini nähdä itseni ja maailma, vaikken niitä ollut yhtä paljon kuin aiemmin.

Se oli vanhan elämän kuolema ja uudestisyntyminen johonkin uuteen, tarvitsematta kuolla fyysisesti.

Tämä maalaus on siksi kuvaus sekä syntymästä että uudestisyntymästä – kumpikin sisäisellä tasolla ja syvässä yhteydessä sieluun. Jokainen transformaatio tuo uutta valoa, uutta tietoisuutta, ja kuten Adamus sanoisi, paljon viisautta.

Kirjoittanut Ilaria Berenice (www.crimsoncircle.com)

Huhtikuun 2025 Shaumbra-lehdestä

Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine