Skip to main content

Kesäkuun 2018 päivänseisaus ja Leijonaportti 8.8.2018

Pyhä vuosi 2017-2018 on lähestymässä loppuaan, ja se valokoodi- ja energia-aalto joka vapautettiin Leijonaportissa 2017, saavuttaa huipentumansa kesäkuun päivänseisauksessa 2018. Rakkaat ystävät, on ollut voimallinen matka, kun valo- ja vesikoodiaallot ovat aktivoineet enemmän ja syvempiä transformaatiotasoja planeetallanne.

Heinäkuun 2018 astro-energiaraportti

Heinäkuu on syvää sisäistä liikettä, joka maankuoren alla tapahtuvan järistyksen tapaan voi hyvinkin ravistella perustoja, mutta vähemmän todennäköisesti se tuo elämämme rakenteet ryskyen alas. Kun on kuusi perääntymistä kuukauden aikana, kaksi pimennystä (toinen on myös superkuu) ja Mars edelleen eteläsolmun kohdalla, sisäinen maailmamme on valokeilassa, kun taas ulkoinen maailma saattaa olla pettymys. Tämä on syvällisten ja joskus vaikeiden totuuksien ja herpaantumattomien muutosvoimien aikaa, jotka tunkeutuvat psyykeemme saavuttaakseen varjoitsen leppymättömimmät osat.

Heinäkuun 2018 energiaraportti

Okei, ihmiset, vuoden 2018 pukuharjoitukset ovat ohi ja kesäkuun loppumisen myötä menemme nyt vuoden toiseen puoliskoon, ja kuten olen sanonut, se on uskoakseni helpompi ja vähemmän haastava kuin ensimmäinen puolisko. Se ei ehkä päde sinuun (uskomukset esittävät suurta roolia siinä, miten koemme energian), mutta meillä on mahdollisuus enempään iloon, liikkeeseen ja laajentumiseen heinäkuussa. Toisaalta, kuukautena jossa on kaksi pimennystä, kuusi perääntyvää planeettaa ja joidenkin pitkäaikaisten syklien toistoa, mitä tahansa voi tapahtua, joten pidä täysin avoimena tila aikomustesi ilmentymiselle. Heinäkuun teemoja ovat valinta ja muutos, ja saamme paljon sitä eri tavoin tässä kuussa.

Epävakaiden energioiden navigoiminen

Tänä vuonna meillä on ollut niin monia kiihtyneen epävakauden ja yllätysten hetkiä, että näiden asioiden kokeminen voi tuntua normilta. Ihmiset voivat turtua tälle muutosmäärälle. Sinulle jumalaisena muutoksentekijänä tämä ei ole aikaa turtua, teeskennellä, ettei tapahtumilla ole mitään tekemistä sinun kanssasi, tai lähteä kehostasi paeten todellisuutta. Jatka lukemista ja saat vinkkejä siitä, miten löydät tyynen alueesi ja etenet ajankohtaisesta kaaoksesta huolimatta.

Elokuun 2018 energiaraportti

Elokuu on täällä ja saamme pienen tauon heinäkuun energiavuoristoradasta. Elokuun teemoja ovat toiminta, harmonisoituminen ja tiedostaminen. Voisit kutsua tätä a-listaksesi, kun käytät tämän kuukauden energiaa niiden uusien mahdollisuuksien tutkimiseen, joita on avautunut heinäkuun pimennysten myötä (suom. huom. kaikki teemasanat alkavat a:lla englannin kielessä). Valinnat joita teimme heinäkuussa, kantavat hedelmää elokuussa.

Energiapäivitys - sopeutumista muutostuuliin

Täällä Victoriassa puhalsivat koko yön voimakkaat tuulet ja saimme talven ensimmäisen oikean lumen (meillä ei silti ole kovin paljon lunta, koska täällä on yksi Kanadan lauhkeimmista säätiloista). Nämä tuulet tuntuivat antavat ulinan sille, mitä minulle tapahtui astraaliulottuvuuksissa. Ne tanssivat astraalitoiminnan ympärillä, joka tuntui melko elävältä ja aktiiviselta … miltä neljännen ulottuvuuden tutkiminen tuntuu nyt. Sinullakin on ehkä ollut eläviä ja intensiivisiä unia, kun astraali-itsesi yhdistyy tietoisemmin fyysiseen itseen.

Turhautunut parantumisprosessiin? - 5D-parantaminen voi olla vastaus

Monilla meistä ylösnousemusprosessi vaatii erilaisten parantamismenetelmien käyttöä auttamaan vanhojen ja rajoittavien tunnetasapainottomuuskaavojen ja huonon terveyden selvittämistä. Näitä epämukavia kaavoja nousee jokseenkin kaikilla näinä päivinä, ja voi olla vaikeaa selviytyä jokapäiväisestä elämästä, jos niitä ei tunnisteta eikä niihin tartuta tietoisesti.

Olisiko aika ottaa käyttöön oma voima - uusi ajanjakso vaatii uskallusta

Uudet tuulet puhaltava kovemmin kuin koskaan, mutta mikään ei tule ilmaiseksi. Henkilökohtaisella tasolla meillä on vielä irtipäästettävää, "opittavaa" ja anteeksi annettavaa. Mutta kaiken näennäisen kivun ja ahdistuksen takana, odottaa uusi aika, jossa energiaa muovataan ja käsitellään aivan uusin tavoin. Oletko valmis?