
Tiia Gynther: Kohti unelmatyöuraa työkirja
Pienikokoisen kirjan pastellinsävyinen kansi on herkkä ja inspiroiva, pelkistetyn ja silti monitulkintainen. Kaunis fontti, riittävästi tyhjää tilaa sivuilla ja tilaa tuunata sekä värkätä kirjasta omannäköistä – kirjanen on kuin taskukokoinen aarrekartta! Ideoita virittävät kysymykset vilisevät sivulta toiselle, välillä niiden vastaaminen aivan uuvuttaa. Kirja on tarkoitettu täytettäväksi vähitellen, viikkojen, kenties kuukausien kuluessa, ajatuksen kypsyessä. ”Kaikkia tehtäviä ei tarvitse tehdä heti”, Gynther muistuttaa jo johdannossa.
Sisältö käsittelee unelmia nimenomaan työelämän näkökulmasta. Tiia Gynther johdattaa unelmiin juuri nyt, tässä hetkessä. Lukija pääsee vastaamaan kirjan sivuilla, mitä tekisi työkseen, jos voisi tehdä aivan mitä tahansa ja ilman minkäänlaisia rajoitteita. Millainen olisi unelmien työpäivä aamusta iltaan? Toiveet ja haaveet listataan, samoin se, miten ne voisivat tulla todeksi, eläväksi osaksi arkea.
Gynther ohjaa lukijaa lempeällä otteella arvojen äärelle. Hän muistuttaa, että jos pyrimme miellyttämään kaikkia, kadotamme itsemme ja äänemme. Sen sijaan tulisi pohtia, mikä tuo hyvää tällä hetkellä elämäämme. Millaiset asiat ovat elämässä tärkeitä? Ketä arvostamme ja miksi? Vastaukset eivät tule apteekin hyllyltä, mutta juuri siinä on kirjan erinomaisuus. Prosessi käynnistyy ja unelma kirkastuu vähitellen. Vastauksia helpottamaan on myös arvotaulu, josta voi ympyröidä tärkeimpiä. Kun kirjoitamme viisi tärkeintä arvoamme selkeästi näkyviin, arvopohjamme konkretisoituu ja selkiytyy. Sen vieminen arkeen ja työelämään helpottuu huomattavasti.
Kirja johdattelee meitä pohtimaan, millainen työelämä vastaisi arvojamme, intohimojamme, vahvuuksiamme ja unelmiamme. Oppaassa neuvotaan tunnistamaan vahvuuksia, löytämään merkitystä ja muistutetaan ajatusten voimasta. On hätkähdyttävää pysähtyä tarkastelemaan, toimiiko kasvun vai muuttumattomuuden asenteesta käsin. Pohdinta ei ole pelkkää vaaleanpunaista pumpulihöttöä; puhutaan epäonnistumisista, rajoittavista uskomuksista ja ruokitaan unelmien toteutumisen kannalta suotuisampia ajatuksia työpäiviin. Aamusivujen, kiitollisuuden ja unelmoinnin avulla voimme ammentaa luovuutta ja inspiraatiota työelämään liittyviin haaveisiimme.
Kirjan avulla meille tulee mahdolliseksi löytää vahvuutemme ja tiedostaa, mistä aidosti pidämme. Opas kannustaa terveiden rajojen asettamiseen ja arvojen viemiseen käytäntöön myös työelämässä. Kun tiedostamme tällaisia asioita, havaitsemme ympärillämme aukeavat mahdollisuudet herkemmin. Toisaalta, emme ohjaudu ulkoa ja käytä aikaamme sellaiseen, joka vie meitä taaksepäin tai pitää meitä paikoillaan. Oppaan tehtävien tekeminen johdattaa meidät elämään työelämää täysillä, omalla tavallamme. ”Se vaikuttaa mahdottomalta, kunnes se on tehty”, Gynther muistuttaa Nelson Mandelan sanoneen. Niin sen täytyy olla!
Meidän tulisi uskoa asioihin, jotka tuottavat meille iloa. Unelmointi on elintärkeää. On uskallettava liikkua epämukavuusalueelle. Monelle se tarkoittaa ahdistumista ja lamaannusta. Useat meistä kadottavat aidon itsensä epämukavuusalueelle mennessään tai joutuessaan. Vieras pelottaa, tuttu kärsimys on turvallisempaa. Unelmia voi tavoitella myös mukavuusalueella, Gynther muistuttaa. Toisaalta, mukavuusaluetta voi laajentaa vähitellen kattamaan aiemmin epämukavuusalueelle sijoittuneita hetkiä.
Erityismaininta annettakoon kirjan lopussa olevasta suositeltujen kirjojen listasta. Niistä löydämme lisää tietoa, inspiraatiota ja ajatuksia matkalle kohti unelmatyöuraa. Suosittelisin kirjaa kaikille, jotka eivät koe olevansa vielä unelmiensa työpaikassa tai työtehtävissä. Suosittelen sitä suunnan hahmottamiseen. Mitä haluamme vielä elämällämme tehdä? Mitä haluaisimme saada aikaan? Näihin kysymyksiin kannattaa vastata ajoissa. Teos on erinomainen lahja nuorelle ylioppilaalle, valmistuvalle, yläkouluikäiselle tai ystävälle, joka on alkanut pohtia alan vaihtoa tai joutunut tahtomattaan työttömäksi. Teoksen voi ostaa myös itselleen ja katsoa, mitä sen täyttämisen myötä alkaa työelämässä tapahtua.
Tiia Gynther tunnetaan positiivisen psykologian asiantuntijana. Hän asuu Espoossa. Tiia Gynther työskentelee hyvinvoinnin ja valmennuksen parissa ja pyörittää lapsiperhearkea. Hän kertoo kirjoittaneensa Kohti unelmauraa työkirjan, koska olisi tarvinnut itse vastaavaa kirjaa aiemmin. Hän on koonnut sellaisia tehtäviä, vinkkejä ja kysymyksiä kirjaan, joiden on kokenut auttaneen itseään unelmaurallaan etenemisessä. Facebookista löytyy ryhmä nimellä Kohti unelmatyöuraa. Siellä voi halutessaan jakaa ajatuksia, inspiroitua ja iloita yhdessä.
Takakansi:
Oletko joskus tyytymätön nykyiseen työelämääsi? Oletko harkinnut uranvaihtoa tai mietitkö, miten saisit uutta iloa ja merkitystä työhösi?
Kohti unelmauraa -työkirja opastaa sinua kohti itsesi näköistä työelämää. Se sisältää vinkkejä ja harjoituksia, joiden avulla kartoitat haaveitasi ja osaamistasi. Työkirja auttaa sinua löytämään omat arvosi ja unelmasi. Se rohkaisee tunnistamaan vahvuutesi ja arvokkaan kokemuksesi. Kirja antaa sinulle konkreettisia keinoja, jotka auttavat asettamaan uusia tavoitteita ja saavuttamaan ne. Työkirjan avulla voit helpottaa matkaa nykyisestä tilanteesta kohti unelmiesi työelämää riippumatta siitä kaipaatko pieniä vai suuria muutoksia. Voit nauttia enemmän työelämästäsi!
Sitoudu.
Älä suorita.
Tiia Gynther on espoolainen positiivisen psykologian asiantuntija, henkilökohtainen valmentaja sekä hyvinvointivalmentaja. Hän on myös kahden pienen pojan äiti ja intohimoinen yrittäjä, joka haluaa tarjota oivalluksia ja inspiraatiota hyvinvoivaan arkeen.
Tiia Gynther: Kohti unelmatyöuraa työkirja.
Viisas elämä 2020.