
Susan David: Tunneketteryys
Automaattisesti toimivat tunnereaktiot ovat tuttuja meille kaikille. Mutta onhan se haastavaa, kun suuttuu tai ahdistuu, eikä pysty vaikuttamaan siihen. Susan Davidsin kirja Tunneketteryys antaa meille eväitä, miten ymmärtää omia tunteitaan ja oppii antamaan itselleen armoa.
Sutjakasti luettava pokkari kulkee mukavasti matkassa julkisissa kulkuvälineissä ja tarjoaa erinomaista ajanvietettä matkan ajaksi. Laura Haaviston suomennos on onnistunut säilyttämään tekstin sujuvan luettavuuden. Englanninkielinen alkuteos Emotional Agility: Get Unstuck, Embrace Cahnge, and Thrive in Work and Life ilmestyi vuonna 2016. Teoksen suomenkielinen käännös ilmestyi 2021. Jussi Jääskeläisen käsialaa oleva kansikuva muistuttaa Pacman-peliä menneiltä vuosilta.
Kirjassa kuvataan muutosta kaavamaisesta ketteräksi. Mitä tunneketteryys on ja mitä se ei ole? Tekstin sekaan ripotellut lyhyet tarinat ja dialogit tekevät oppaasta kevyen luettavan. Asiaakin on. Tunneketteryys tarkoittaa mm. vapautumista, rauhoittumista ja tarkoituksellista elämää. Tunneketterät ihmiset ovat dynaamisia ja joustavat tilanteiden vaihtelujen mukaan. Emme ole tunneketteriä yhtäältä siksi, että luomme erilaisia tarinoita itsestämme ja kohtalostamme ja sen jälkeen koukutumme keksimiimme sepityksiin. Ja totta kai uskomme niiden olevan totta. Ajatuksillamme on mittaamattomia voimia. Ne vaikuttavat tunteisiimme ja toimintaamme. Saatamme sanoa itsellemme, ettemme ole hyviä siinä mitä teemme, mokaamme aina, eikä näin ollen kannata edes yrittää. Ja niin edelleen, näitä riittää. David esittää kaavan, jossa sisäisen hölötyksen, mielen tehosekoittimen ja emotionaalisen iskun summaksi tulee koukku. Kirjassa paljastetaan, kuinka koukusta pääsee irti. Ensin on opittava, mitkä ovat itselle tyypillisiä reaktiotapoja elämän hankauskohtiin.
Tunneketteräksi opetteluun kuuluu paikalle tuleminen. Siihen liittyy myötätunto itseä kohtaan ja myöntyvyys vallitsevalle. Itsemyötätunto ei ole itsepetosta eikä se laiskista meitä. Tähän liittyy sisäiseen kriitikkoomme sekä tunteisiimme tutustuminen. Lisäksi meidän on hyvä oppia ajatuksistamme ja tunteistamme. Siis oppia, ei tuomita niitä. Tietoisen läsnäolon lisääminen auttaa; hengityksen tarkkailu, tietoinen havainnointi, rutiinien uudistaminen ja aito kuunteleminen. Kun tämä on hallinnassa, on aika harjoitella etäisyyden ottamista. Eli uteliasta ja rohkeaa tarkkailua. Ajatusprosessit, ristiriitaiseksi ryhtyminen, nauraminen, katsantokannan vaihto, asian nimeäminen ja se, että puhuttelemme itseämme kolmannessa persoonassa, auttavat etäisyyden ottamisessa. Näin luomme tilaa ärsykkeen ja toimintamme väliin. Negatiivisesta ja haitallisesta kannattaa päästää irti – opittava taito sekin.
Tunneketteryyteen kuuluu omien arvojen mukainen elämä. Se mahdollistuu tietoisten valintojen kautta. Voimme valinnan hetkellä kysyä itseltämme, siirrymmekö tavoitteitamme eli arvojamme kohti vai niistä pois. Kun toimimme näin, emme enää tee päätöksiä, jotka eivät ole omiamme. David neuvoo siinäkin, kuinka toimia mikäli arvot ovat keskenään ristiriidassa. Näiden taitojen opettelussa kannattaa muistaa, että muutos on hidasta ja takapakkeja tulee. Se kuuluu prosessiin. Kun hyväksymme pienten askelten ja eräänlaisen keinulautaperiaatteen, meillä on kädessämme onnistumisen avaimet.
Teoksen loppupuolella Davis kuvaa tunneketteryyttä töissä ja vanhemmuudessa. Miten kasvattaa tunneketteriä lapsia? Kirja päättyy yhteenvetolukuun, jossa käsitellään oikeaksi, aidoksi itsekseen tulemista tunneketteryyden keinoin.
Suosittelisin kirjaa kaikille tunnetaidoista, itsensä kehittämisestä, henkisyydestä, lasten kasvattamisesta, työelämässä pärjäämisestä, hyvästä elämästä ja uuden oppimisesta kiinnostuneille. Kirjan avulla on mahdollista oppia tunnetaitoja ja kehittää itsetuntemusta, parantaa ihmissuhteidensa laatua ja lisätä tyydyttävien ihmissuhteiden määrää. Tunnetaidot kun heijastuvat ihmissuhteisiimme.
Takakansi:
"Vaikuttava kirja siitä, miten alat toimia ydinarvojesi mukaan, olla päättäväisempi ja sitoutua merkitykselliseen muutokseen." Forbes.com
Nykymaailman jatkuva muutos ja epävarmuus vaativat joustavuutta ja kykyä sopeutua muutoksiin. Voimme itse päättää ajelehdimmeko vain virran mukana ja annamme automaattisten tunnereaktioidemme hallita elämäämme vai otammeko oman elämämme ohjat käsiimme ja opimme käsittelemään tunteitamme meitä palvelevalla tavalla. Susan David kertoo kirjassaan Tunneketteryys, miten onnistut tässä.
David kehottaa unohtamaan pelkän positiivisen ajattelun ja painottaa kaikkien tunteiden hyväksymisen merkitystä matkalla kohti mielekkäämpää elämää. Ydinarvomme ovat kompassi, joka ohjaa meitä oikeaan suuntaan. Kohtaamalla myötätuntoisesti omat ajatuksemme, tunteemme ja käyttäytymistapamme kehitämme tunneketteryyttä, joka auttaa meitä selviytymään paremmin niin henkilökohtaisessa elämässämme, ihmissuhteissa, työssämme kuin vanhemman roolissa.
Tohtori Susan David on Harvardin lääketieteellisen tiedekunnan palkittu psykologi ja yksi Institute of Coaching -laitoksen perustajista ja johtajista. Hänet on nimetty Thinkerso50-listalle yhdeksi maailman suurimmista johtamisajattelun nimistä. Susan David on kysytty puhuja ja neuvonantaja asiakkaille, kuten YK, Google, World Economic Forum ja NASDAQ. Etelä-Afrikasta kotoisin oleva David asuu nykyisin Bostonin lähellä perheensä kanssa.
Susan David: Tunneketteryys
Viisas Elämä 2021