
Ruby Wax: Kuinka olla ihminen käsikirja
Ruby Waxin hersyvä, hauska ja tarkkanäköinen teos käsittelee lähes kaikkea ihmisyyteen liittyvää; evoluutiota, ajatuksia, tunteita, kehoa ja seksiä. Sosiaalisista aiheista mukana ovat ihmissuhteet, joihin liittyen Ruby Wax kirjoittaa myötätunnosta, anteeksi antamisesta ja lapsista.
Kirja käsittelee riippuvuuksia ja tulevaisuutta. Teoksessa on yksi luku pelkkiä mindfulness-harjoituksia. Harjoitukset liittyvät kirjan eri aiheisiin. Jäin kaipaamaan lukua ihmisyyden yhdestä keskeisimmistä aihealueista; uskonnosta, uskonnon harjoittamisesta ja uskonnollisuuden merkityksestä yksilön, yhteisön ja yhteiskunnan hyvinvoinnille.
Waxin teoksessa esitellyt mindfulness-harjoitukset ovat tuttuja perusharjoituksia kaikille, jotka ovat aiheeseen perehtyneet. Edelleen, ne ovat oivia muistutuksia siitä, että harjoituksia pitää tehdä – ei riitä, että niistä on kuullut. Vaikka teksti on viihdyttävää ja hyvällä huumorilla ryyditettyä, on asiasisältö laadukasta ja harjoittamiseen inspiroivaa. Harjoituksia on paljon; jokainen löytää omansa. Ne on helppo omaksua ja siirtää osaksi arkea – vaikka kuntosaliharjoitteluun, kuten kehoa käsittelevässä luvussa esitetään.
Parasta kirjassa on koominen kerronnan tyyli. Hörähtelyt, naurahdukset ja huvituksen kirvoittaman hihitykset ovat taattuja. Toteutukseen liittyvät vuoropuhelut Rubyn, munkin ja neurotieteilijän välillä auttavat yksinkertaisempaakin lukijaa hahmottamaan eri näkökulmat ja tekee niiden välisen vuoropuhelun seuraamisesta helppoa. Munkki on 46-vuotias mindfulness-opettaja Gelon Thubten, joka aloitti munkin elämänsä 21-vuotiaana Skotlannissa tiibetinbuddhalaisessa Kagyu Samye Ling -luostarissa. Neurotieteilijä on Ash Ranpura, kliininen neurologi. Hänellä on molekulaarisen neuobiologian kandidaatintutkinto Yalen yliopistosta ja lääketieteen tohtorin tutkinto Medical College of Ohio -yliopistosta.
Tekstin sekaan on ripoteltu pätkiä Rubyn omasta tarinasta. Omakohtaisuus helpottaa kertojaminään samaistumista. Tämä teos ei sorru luennoimaan ja opettamaan ylhäältä alas, eikä Ruby Wax esiinny ylevöityneenä paremman tiedon ja valaistuneemman kokemuksen hallitsevana guruna. Ehkä juuri siksi teos kului käsissä alta aikayksikön, viihdytti, huvitti ja herätti halun tietoisuustaitojen harjoittamiseen.
Käsikirjan koskettavin luku oli kirjan viimeinen, luku anteeksi antamisesta. Siinä Ruby Wax muistelee päiväkirjanomaisesti matkaansa synnyinjuurilleen – natsi-Saksan aikaiseen Itävaltaan. Juutalaisjuuret ja juutalaisten kohtalo järkyttävät yhtä paljon kuin aina niistä kuultaessa. Näin kävi Ruby Waxillekin, ja näin käy todennäköisesti jokaiselle luvun lukevalle. Erityisherkkien ja helposti järkyttävien kannattaa skipata tämä osuus teoksesta, ja lukea ainoastaan yksitoista ensimmäistä lukua. Sillä ne ovat mainiota tykitystä henkisyyden, ihmisyyden ja elämän suurten ja pienten kysymysten herättämistä aatoksista.
Suosittelen kirjaa kaikille, jotka haluavat lisätä iloa ja ymmärrystä elämäänsä. Jos kaipaat viihdykettä loma- tai työmatkoille, vapaailtojen ratoksi tai unen odotteluun iltaisin, saatat pitää Ruby Waxin teoksesta. Harvoin saa lukea opasta, jossa viisauteen ja jalostuneeseen tietoon yhdistyy käytännönläheisyys, arkisuus ja loistava huumori.
Aikaisemmin Ruby Waxilta on ilmestynyt kirja nimeltä A Mindfulness Guide for the Frazzled. Hän kertoo harjoittavansa mindfulnessia joka päivä, minkä ansiosta hän on onnellisempi ja rauhallisempi kuin aikaisemmin.
Takakansi:
Koomikko Ruby Wax pohtii yhdessä neurotieteilijän ja munkin kanssa, kuinka olla ihminen.
Ruby Wax on amerikkalainen koomikko ja mielenterveyden puolestapuhuja, joka aikuisiällä valmistui Oxfordin yliopistosta kognitiivisen terapian maisteriksi. Kirjassa hän keskustelee itseironiseen tapaansa neurotieteilijän ja buddhalaisen munkin kanssa ihmiseksi kasvamisesta, mielenterveydestä ja mielentyyneydestä.
Kuinka olla ihminen on runsaalla huumorilla höystetty mindfulness-opas meille kaikille. Wax ei kursaile turhia. Hän tykittää täyden laidallisen syitä miksi myös mieltä kannattaa huoltaa ja päivittää yhtä tiuhaan kuin viimeisintä kännykkää. Kirjan harjoitukset sopivat kaikenikäisille taaperosta vaariin.
Ruby Wax on koomikko, käsikirjoittaja ja näyttelijä. Hänelle myönnettiin vuonna 2015 brittiläisen imperiumin upseerin arvonimi työstään mielentervyden hyväksi. Waxin kirjat ovat useaan otteeseen nousseet The Sunday Times -lehden bestsellereiksi.
”Ruby Wax saa sinut nauramaan ja neuvoo miten tervehdytät ja muutat elämäsi täysin.” Jon Kabat-Zinn
”Kertakaikkisen luoettava ja yllättävän viisas.” Neil Gaiman
Ruby Wax: Kuinka olla ihminen käsikirja.
Viisas elämä 2019.