Petri Kuhno: Peili-ihmisiä
Petri Kuhnon runokirja on kirjoittajan toinen teos. Teoksen kannessa peili heijastaa tummahiuksisen miehen, jonka silmät on peitetty. Lisäksi peilikuvassa lentää kaksi joutsenta. Luonto ja itsensä peilaaminen toisista ihmisistä toistuvat kansikuvan lisäksi tekstissä. Kirjan nimikkorunossa kirjoittaja kysyy, näkeekö ja tunteeko hän ketään vai katsooko vain peili-ihmisiä, samannäköisiä selfieitä.
Useissa runoissa teksti soljuu tajunnanvirtaa muistuttaen. Tekstissä on myös herkkyyttä; kirjoittaja laitaa pään takaisin tuulensuojaan hukattuaan yhden päivän ja jäätyään siitä velkaa itselleen ja elämälle. Herkkyys ilmenee läheisenä luontosuhteena. Kuhno ammentaa taitavasti luontoteemaa runojensa tunnelmakuvauksiin. Tunnelmakuvaukset ovat yksi kirjan hyvistä puolista. Esimerkiksi Saariterapiaa-runossa istutaan iltanuotiolla ulkosalla;
Laitoin nuotioon
vielä yhden puun
hiillos kuumotti
punersi kasvojamme entisestään
ja lähipuita
Jokainen, joka on istunut leirinuotiolla, pääsee tunnelmaan heti alussa. Istujien suhteen täytyy olla merkityksellinen, ovathan kasvot punoittaneet jo ennen nuotion hehkun lämpöä. Luonnonrauhan vaikutus koskettaa niin lukijaa kuin kirjoittajaakin. Eikö meillä ole kaikki hyvin, Kuhno jatkaa runossaan. On, iltanuotiolla on aina kaikki hyvin, huomaan ajattelevani lukiessa.
Luonnon lisäksi kirjassa kirjoitetaan ihmisistä. Esimerkiksi Viattomat-runossa Kuhno havaitsee, että vain viaton voi antaa tietoisen pahuuden anteeksi. Viaton ymmärtää pahuutta, muttei ymmärrä pelätä sitä. Voi kuinka onnellisia ovat viattomat, Kuhno kirjoittaa.
Teksti on kautta linjan soljuvaa. Kirjailija ei sorru diivailuun tai läpinäkyvään lyyrisillä tekniikoilla kikkailuun. Runot piirtävät rehellistä kuvaa luonnonrauhasta pitävästä ihmisestä ja hänen ajatuksistaan. Myös äitisuhde esiintyy, kun kirjoittaja haluaa lakata näkemästä äitiunia. Äidille kun on jo annettu anteeksi.
Kuhnolla on taito nostaa arkisen elämän yksittäiset hetket ja niissä syntyneet kokemukset näkyviksi runoihinsa. Myös pyhän ja henkisyyden kosketusta kaivataan, esimerkiksi runossa Synnistä pois:
Vasta nyt
kun parrassa jo pari harmaata
muistuttaa kuolevaisuudestani
ymmärrän
miltä tuntuu
kun haluaa saada
syntinsä anteeksi
Runossa Puhtaaksikirjoittaja esiintyy samanlaista kaipausta jumalallisen rakkauden kosketukseen:
Sydämeni on likainen
sielu saastunut
huonosti kohdeltu
Naarmuihin ja rosoihin
pinttyneisiin tahroihin
ei ole harjaa, ei aineita
Rakkaus ei osaa sisään
sydämen ovesta
Kirjassa on mustavalkoisia luontokuvia. Värikuvat toimisivat paremmin, mikäli kuvia ylipäätään tarvitaan. Petri Kuhnon runot ovat riittävän arkikielisiä, helppolukuisia ja tuoreen raikkaita. Lukemisen jälkeen tuntuu kuin olisi jutustellut rennosti kirjoittajan kanssa.
Takakansi:
Liattu luonto
liattu sydän
liattu sielu
Puhdistuvatko ne kirjoittamalla?
Puhtaaksi kirjoittamalla...
Petri Kuhnon toisessa runokokoelmassa Peili-ihmisiä likimain tuhat riviä ajatelmia suhteestamme luontoon
itseen
Sinuun
Petri Kuhno: Peili-ihmisiä
Mediapinta 2017
