Skip to main content

Marjut Hjelt, Maarit Leskelä-Kärki & Hilkka Oksama-Valtonen Helmi Krohnin ihmeellinen elämä

  • toimitus
TILAAJILLE

Onpa hienoa, että kulttuurihistorian tutkijat nostavat esille jossain määrin unholan varjoihin jääneitä naisvaikuttajia hengen ja luovuuden alalta. Kuitenkin jokaisen hiukan syvemmin esoterian maailmaan tutustuneen kirjahyllystä melko varmasti löytyy nimi Helmi Krohn; hänhän aikanaan kirjoitti ja suomensi suuren määrän spiritualistista kirjallisuutta, klassikkoina esimerkiksi Johannes Greber tai henkiopas Silver Birch.

Krohnien kulttuurisuvulla oli rakas kesäpaikka Kiiskilä Viipurin maalaiskunnassa, jossa laaja sukupiiri kokoontui. Lapsuusaikana erityisen rakkaita Helmille olivat Emmy-täti, taiteellisen itsenäisen naisen esikuva, ja väkevän hengenvoiman omaava Ottilia-täti, joka oli kiinnostunut henkiparannuksesta ja homeopatiasta.

Helmi Krohnin elämäntiehen vaikuttivat voimakkaasti hänen lapsuudessaan kokemat traagiset tapahtumat: äidin kuollessa Helmi oli vain 3-vuotias ja isän hukkuessa 15. Välittömästi Julius-isän kuoleman jälkeen isovanhemmat myivät tuon sadunomaisen Kiiskilän. Helmi kulki surupuvussa vuotta.

Mutta eteenpäin oli mentävä, ja siihen kannustivat ahkeruuteen ohjanneet lapsuuskodin ihanteet laajeneva ystäväpiirin tuki. Ajan sivistyneistön tavan mukaan kirjeenvaihto oli vilkasta ja kasvoi monia nimekkäitä kulttuurivaikuttajia. 20-vuotiaana solmittu avioliitto kielitieteilijä E.N. Setälän kanssa toi neljä lasta mutta päättyi jo parinkymmenen vuoden päästä avioeroon.

Helmi Krohnin matka suomalaisen spiritualismin tienavaajaksi oli monipolvinen ja lähes käsittämättömän työteliäisyyden täyttämä. Vuonna 1871 syntynyt Krohn oli 56-vuotias löytäessään sielunsa sataman spiritualismista. Siihen saakka hänen elämänsä oli ollut täynnä perhettä sekä huomattavan runsasta kirjallista työtä: muutamia omia romaaneja, lasten- ja nuortenkirjoja, elämäkertoja sekä toista sataa kaunokirjallisuuden suomennosta pääasiassa englannista ja ruotsista. Niistä monet klassikoita, kuten Oscar Wilde, H.C. Andersen, Selma Lagerlöf, Jack London, Z. Topelius. Lisäksi hän työskenteli toimittajana ja kirjallisuus- ja teatterikriitikkona useissa lehdissä. Krohn julkaisi paljon myös lapsille suunnattuja kasvatuksellisia tekstejä ja satuja. Hän oli aktiivinen järjestötyössä, kuten kansainvälisessä kirjailijoiden PEN-järjestössä, jonka Suomen osastoa hän oli organisoimassa.

Merkittävimpiä ystäviä hengen tiellä oli säveltäjä Erkki Melartin, joka tutustutti Helmin mm. teosofiaan ja ervastilaiseen ruusuristiläisyyteen. Helmillä vahvistui usko sieluntehtäväänsä. Hän oli alkanut saada viestejä tuonpuoleisesta, ja erityisesti edesmenneeltä Julius-isältään. Helmi oli perustaltaan kristillisen uskonnollinen, mutta hän ei välittänyt rituaaleista eikä kaivannut kirkonmenoja tai dogmeja. Päästyään Lontoossa ensi kertaa spiritualistien joukkoon, hän tunsi löytäneensä henkisen kodin ja vihdoinkin syvän ilon elämäänsä. Erityisen tärkeä hänelle oli tieto, että elämä jatkuu tuolla puolen ja edesmenneisiin läheisiin voi olla yhteydessä. Henkioppaiden vaikutus häneen lisääntyi. Helmi Krohn alkoi toimia aktiivisesti useissa alan järjestöissä, joissa jo oli mukana monia hänen sukulaisiaan, ja läheisiksi yhteistyökumppaneiksi tulivat mm. Gerda Ryti ja Ruth Serlachius. Hän oli perustamassa Suomen Spiritualistista Seuraa 1946. Kirjallisena ja kielitaitoisena Helmi alkoi suomentaa spiritualistista kirjallisuutta, jota hänen loppuelämänsä aikana kertyikin suuri määrä samoin kuin hänen omia, eri lähteistä kanavoituja julkaisujaan. Hän kirjoitti myös lapsille suunnattuja henkis-sisältöisiä satuja.

Helmi Krohnin elämänkertakirjan kolme tekijää ovat kaikki vuosien ajan tutkineet Helmin ja toistenkin Krohnien vaiheita, jokainen hiukan omalta alaltaan, ja julkaisseet jo aiemminkin tutkielmia, väitöskirjoja ja kirjeenvaihtoa. Nyt tähän laajaan, vuosittain etenevään biografiaan on koottu Helmin koko 96 vuoden elämän kattava tarina, joka perusteellisesti ja mukaansa tempaavasti esittelee suomalaisen kulttuurin monipuolisen edelläkävijänaisen ja henkisyyden uranuurtajan.

Heikki Juutilainen

Marjut Hjelt, Maarit Leskelä-Kärki & Hilkka Oksama-Valtonen
Helmi Krohnin ihmeellinen elämä - Kulttuurivaikuttajana ja spiritualismin edelläkävijänä
Into 2021, 399 s.

spirituaalisuus