
Kirsti Runavik - Pohjoinen shamanismi
Kirsti Runavik: Pohjoinen shamanismi on tervetullut uutuus shamanismista, shamaanirummuista, rituaaleista ja rumpumatkoista kiinnostuneille. Shamanismiin suuntautuneita suomalaisia - ja vielä "nuoremman polven kirjoittajia" on vähän - ja niinpä Kirstin kirja on varsin ihana uutuus! Kirja yhdistelee omakohtaisia kokemuksia, tiedettä ja kansanperinnettä jouhevasti.
Kirjan sisällysluettelosta löytyy mm. Mitä on uusshamanismi, shamaanin rumpu, rummun valmistaminen ja vaikkapa shamanistinen matkaaminen ylisessä ja alisessa. KIrjasta löytyy kappaleet niin ikään voimaeläimistä ja henkiolennoista, shamanistisesta luontoyhteydestä sekä shamanismin opiskelusta. Loppuosassa tehdään myös katsaus saamelaiseen mytologiaan.
Shamanismi on värikäs suuntaus ja Kirstin kirja tuo sen nykyaikaan selkeästi ja käytännönläheisesti. Itse rummuntekijänä en kuitenkaan yhdy Kirstin käsitykseen siitä, että shamaanirumpu on "noitaväline", jolla voi tehdä aiheuttaa toiselle "pahaa". Itselleni shamaanirumpu on pelkästään upea soitin, joka toki ääniaalloillaan vapauttaa tukkeutumia ja nostaa energioita. Mikäli rumpuun jokin "henki" ilmaantuu, on se aina rummunomistajan mukana kulkeva, ei itse soittimessa asustava. Mutta nämä ovat henkilökohtaisia kokemuksia ja näkemyksiä. Kaikkinensa hyvin kirjoitettu ja selkeä kirja pohjoisen shamanismista.
Takakansi:
Inspiroiva käsikirja avaa tien shamanismin vuosisataiseen perinteeseen.
Millaista tietoa pohjolan perinteisestä shamanismista ja noituudesta on säilynyt? Miten nykypäivän shamaanit ja noidat sitä hyödyntävät? Innoittava ja rikkaasti kuvitettu tietokirja kutoo vahvaa punaista lankaa menneisyydestä nykypäivään ja opastaa esimerkein ja käytännön harjoituksin shamanismin pariin. Shamanististen harjoitusten myötä luontosuhde alkaa elpyä ja yhteys eläimiin, kasveihin ja uniin muuttua syvemmäksi. Shamaanirummun pintaan maalattujen merkkien takaa löytyy rikas saamelainen ja skandinaavinen mytologia, joka nyrjäyttää nykyihmisen maailmankuvan uuteen asentoon.
Runavik Kirsti: Pohjoinen shamanismi - Rituaalit, käytäntö ja historia
Kustantaja: Like 2024
kansanperinne, shamanismi, saamelaisten mytologia, shamaanirumpu