Skip to main content

Jaana Villanen: Kehitä tai kuihdu. Käsikirja muutoksessa pärjäämiseen. Basam Books 2020.

  • Satu Ilta
TILAAJILLE

Jaana Villanen on työskennellyt satojen erilaisten ammattilaisten ja tuotekehittäjien kanssa – monet heistä edelläkävijöitä alallaan ja ajattelussaan. Hän on senior advisor, kouluttaja ja valmentaja, juontaja ja moderaattori sekä kirjailija. Villanen tunnetaan erityisesti arvoihin perustuvasta kehittämisestä; arvojen ja meille merkityksellisten asioiden pitäisi olla kaiken toimintamme pohjalla. Basam Booksin julkaisema uutuusteos käsittelee liiketoiminnan kehittämistä muun muassa arvojen pohjalta.

Kansikuvassa kasvaa lämpimän oranssia pintaa vasten vanha, juureva lehtipuu. Rungon paksuus ja poimuisuus kielii pitkästä iästä. Maahan pureutuvat vahvat juuret siitä, että perusta on kunnossa. Ilman lehvästöään puuta saattaisi luulla pystyyn kuolleeksi keloksi, mitä se ei ole. Pitkästä iästään huolimatta puu on pystynyt kasvattamaan uutta lehvästöä, nuoria ja eläviä lehtiä. Samoista teemoista on kyse Jaana Villasen kehittämistyötä ohjaavassa teoksessakin; uudistumisesta ja eloonjäämisestä, perinteitä ja historiaa hylkäämättä.

Teoksessa kerrotaan juuristosta; yrityksen perustasta ja sen olemassaolon oikeutuksesta. Villanen palaa startegisen suunnittelun perusasioiden äärille ja avaa tekstissään mission, yrityksen menestyksen ytimen – ikään kuin yrityksen DNA:n – vision sekä arvojen merkitystä. Viljanen ei tyydy pelkkään teoretisointiin ja taustoitukseen. Koko kirja vilisee case-kuvauksia elävästä yrityselämästä ja onnistumisista. Juuria käsittelevässä osiossa on mukana käytännön esimerkki maailman tunnetuimmasta ruistislaamosta.

Rungon metafora kätkee taakseen tuotekehityksen merkitykseen liittyviä sanomia. Villanen kirjoittaa ideasta, innovatiivisuudesta, suunnittelusta, keksintöjen suojaamisesta ja markkinoinnin perusasioista. Markkinoinnnin perusasioista esille nostetaan tuotteen tai palvelun nimeäminen, mielikuvat, lanseeraus, merkityksellisyys ja pakkaus sekä hinnoittelu.

Kolmas osio on nimetty Sydänpuuksi. Se tarkoittaa asiakasta, ja tapaa olla suhteessa asiakkaaseen. Villanen avaa asiakaslähtöisen tuotekehityksen periaatteita ja asiakkaan osallistamista, mutta myös mittaamista. Neljänteen osio on otsikoitu Jälsiksi, ja se kattaa kehittämismenetelmien tarjottimelle seitsemän erilaista lähestymistapaa menestyksekkääseen liiketoiminnan, tuotteiden ja palveluiden kehittämiseen. Keskiössä ovat tarinat, tuotteistaminen, dialogi, reflektio, markkinointi ja brändit.

Puun lehdet tarkoittavat rohkeusoppia, johtajuutta. Nila on puussa kanava, joka kulkee juurista lehtiin ja toisin päin. Viljasen teoksessa tämä tarkoittaa ihannetilaa, jossa kaikki yrityksen työntekijät kokevat tuotekehityksen olevan olennainen osa työtään. Yrityksen kaikilla tasoilla tunnistetaan heikkoja signaaleja uudistustarpeista. Syntyy myönteinen kehityksen vire; innovaatioita suosiva kulttuuri.

Villanen päästää konsultoimansa asiantuntijat ääneen kirjan loppuosassa. Mukaan on koottu menestyneiden liiketoiminnan kehittäjien kiteytyksiä kultajyvistä. Höttöpositiivisuuteen ei sorruta; myös kompastuskiviä on ennakoitu.

Erityistä teoksessa on se, että mukaan on ujutettu runsaasti pohdintatehtäviä oman liiketoiminnan ja työn kehittämiseen. Tehtävät voi viedä omalle tiimille, täyttää henkilökohtaisesti tai ottaa pohjaksi yhteissuunnittelun päiviin. Käyttötapoja on lukuisia – jokainen löytää havainnollisista ja hyvistä malleista omansa. Innokkaimmille on bonustehtäviä kirjan lopussa. Niiden avulla pääsemme harjoittamaan mieltämme kehittämisessä.

Erityisen hyvää kirjassa olivat tehtävät, joiden avulla opit voi siirtää saman tien liiketoiminnan tai työn kehittämiseen. Oppaasta on helppo napsia rusinat pullasta; voimme keskittyä kulloinkin kriittisimpään toimintaan. Myönteisen mainninnan ansaitsevat myös myönteistä suuntaa viitoittavat haastattelut ja käytännön esimerkit onnistuneesta liiketoiminnan kehittämisestä. Jaana Villasen kirjaansa varten haastattelemat johtajat ovat alansa etulinjan osaajia, jotka ovat valmiita auliisti jakamaan osaamistaan myös muille. Villanen listaa haastatellut henkiöt kirjansa lopussa.

Teos ei ole kovin järkälemäinen, ja teemojen käsittely jää melko lyhyeksi. Näin ollen on hyvä, että kirjan lopussa on mainittu lähteiden ohella suositeltavaa lukemista. Toisaalta, lyhyen teoksen läpikäyminen hektisessä liike-elämässä on helpompaa kuin syvälle pureutuvien yksittäisten teorioiden ja niitä taustoittavien aatesuuntausten haltuunotto. Villasen kirja on omiaan siirtämään ajatteluamme kehittämistyöstä uudelle vuosikymmenelle, 2020-luvulle.

Takakansi:

Miten työelämäsä voi harjoitella nopeaa toimintaa ja pelotonta tekemistä? Yritysten toimintatavat muuttuvat jatkuvasti. Uusia tuotteita ja palveluita syntyy kiihtyvällä tahdilla ja vanhoja uudistetaan. Oma elämäntehtävä ja organisaation tarkoitus saattaa hämärtyä muutoksen vauhdissa. Millainen kehitys vie eteenpäin? Kehittyvässä liiketoiminnasa on nähtävä jotain sellaista, mitä muut eivät näe. Luomalla tuotteisiin ja palveluihin merkityksellisyyttä voimistetaan samalla myös asiakaslähtöistä ja vastuullista liiketoimintaa. Kirjan avulla voit löytää uuden ja syvemmän tarkoituksen työllesi ja toimia tulevaisuuden suunnannäyttäjänä. Jaana Villanen on arvostrategi, palvelu- ja liiketoimintavalmentaja, puhuja, juontaja ja tarinankertoja. Hän on loputtoman kiinnostunut arvopohjaisesta kehittämisestä.

Jaana Villanen: Kehitä tai kuihdu. Käsikirja muutoksessa pärjäämiseen.
Basam Books 2020.

arvojohtaminen