
Isabella Törner: Herkkyyden lahja
Koetko että päällesi kävellään ja olet usein "kynnysmattona muille". Isabella Törner kertoo kirjassaan Herkkyyden lahja, kuinka sinä voit lopettaa muiden miellyttämisen ja alkaa elämään omannäköistäsi elämää.
Kannen siniset sävyt kuvastavat herkkyyttä, joka on kirjan teema. Neljä hitaasti putoilevaa höyhentä kuvastavat enkeleitä ja sitä jumalallista hyvyyttä, jolta saamme kirjan sanoman mukaan pyytäen rukoilla elämäämme ja itseemme ominaisuuksia ja asioita. Kirja on syntynyt uskosta Jumalaan ja enkeleihin, Törner tunnustaa. Käsillä oleva uutuusteos opastaa eroon ylikiltteydestä ja muiden miellyttämisestä, kohti unelmaelämää.
Johdannossa Törner kertoo kirjoittaneensa kirjan, koska herkkien ihmisen yli kävellään. Niin on tapahtunut hänelle itselleenkin. Ylikävely tarkoittaa energeettista, ei fyysistä väkivaltaa, jonka huomaa kun tuntee itsensä uhriksi. Muille on asetettava rajat. Kirja on tarkoitettu heille, jotka haluavat löytää rajansa ja rakastaa itseään enemmän. Sen sanoma ja harjoitusten tekeminen auttavat kasvamaan rohkeammaksi ja vahvemmaksi.
Kirjan ensimmäisessä osassa kuvataan kiltteyden problematiikkaa: muut kohtelevat kuin kynnysmattoa. Törner kirjoittaa herkästä sielusta, ja kuvaa kuinka huono itsetunto herkkäsieluisilla ihmisillä on. Sielun käsite näyttää poikkeavan niistä käsityksistä, joita esimerkiksi uskonnoissa ja henkisyydessä käytetään. Törnerin käsittämä herkkäsieluisuus ilmenee vaikkapa muiden miellyttämisenä uupumiseen asti, ja stressiä muiden miellyttämisestä. Koskaan ei ole aikaa omalle itselle. Hän ohjaa heikosta itsetunnosta kärsiviä kuuntelemaan sisäistä ääntään. Törner kuvaa herkkyyttä niin, että herkkä ihminen aistii muiden tunnetilat hienoviritteisesti, ja ne vaikuttavat aistijaan voimakkaasti. Tällöin ajaudutaan ilahduttamaan toisia, ei itseä. Ein sanominen on vaikeaa. Törner kannustaa kieltäytymään, ja välttämään turhaa syyllisyyttä ein sanomisesta. Enkelit ovat kanssamme, Törner vakuuttaa, ja opastaa seuraamaan niiden johdatusta, vaikka se pelottaisi. Lisksi hän on laatinut listan herkän sielun ominaisuuksista. Herkkäsieluisten avuksi on laadittu toinen lista; mitä tehdä, kun näkee jotain kamalaa tai on huolissaan. Listoja kirjassa on paljon, eri aiheista: mistä huomaa, kun joku ottaa uhrin roolin; mitä rutiineja Törnerillä oli vaikeana aikana; miten voi ottaa vastaan enemmän luontoa – ja paljon muita. Törner vakuuttaa, että maailmankaikkeus on lähetettänyt meidät tuomaan valoa maailmaan. Hyvinvointiamme edistää, kun teemme rakastamiamme asioita.
Teoksen toisessa osassa esitetään määränpää herkän ihmisen miellyttämisen lopettamiselle: muiden ihmisten kunnioituksen saavuttaminen (sen sijaan, että käytetään kynnysmattona). Kaikki alkaa ein sanomisella toisille, ja kyllän sanomisella itselle. Ne ovat valintoja, ja meidän on puolustettava itseämme. Olemalla rehellinen itsellemme, voimme olla rehellisiä toisille. Ilmaise aitoja tunteita, Törner ehdottaa, ja lisää, ettei kehomme valehtele. Kivun välttely ei kannata eikä sydänsuruun kuole. Pääsemme manipuloivista ihmisistä eroon asettamalla rajoja, ja pitämällä niistä kiinni. Emme ole velvollisia yksipuolisiin palveluksiin, Törner muistuttaa. Ohjeet, joita teoksessa vilisee, ovat tuttuja muista self help oppaista; päästä irti, vältä energiavarkaita, Törner kannustaa. Lisäksi hän kehottaa puhumaan avoimesti hengellisistä asioista ja tunnustamaan uskoa, joka meillä on. Meillä kaikilla on kutsumuksemme, Törner kirjoittaa, ja sen löytäminen ja seuraaminen tekee elämästä merkityksellisempää. Varsinkin, jos kuljemme vastavirtaan.
Kirjan viimeinen, kolmas osa käsittelee päämäärämme saavuttamista: elä täyttä elämää ja kuuntele sisäistä ääntäsi. Tähän tilaan on tarkoitus päästä. Se tuntuu pelottavalta ja innostavalta yhtä aikaa, mutta ei hätää, Törner rauhoittelee: kauhun tunne onkin tässä hyvä asia. Epämukavien asioiden tekeminen kannattaa. Hyvät rutiinit ovat vähintään yhtä tärkeitä, ja on hyväksyttävä, että elämää täytyy suunnitella ja rakentaa. Kirjassa on lista hyvistä rutiineista, joita voimme omaksua ja keksiä lisää uusia itse. Törner esittää viiden askeleen suunnitelman, jonka avulla etenemme kohti päämääräämme. Itsekuriakin tarvitaan. Kirjassa on kuvaus kirjoittajan omasta päivästä, jonka on tarkoitus olla esimerkkinä meille muille. Kehon terveys on arvokasta, ja meidän on huolehdittava kehostamme sekä rakastettava itseämme. Törner uskoo vetovoiman lakiin ja opastaa nostamaan värähtelytasoamme. Iloa elämään voimme löytää luonnosta ja rukouksesta, heittäytymisestä luottamaan ja rakkautta levittämällä.
Kirjan jokaisen luvun jälkeen on 1-3 harjoitusta, joita tekemällä voi päästä lähemmäs unelmiensa elämää ja kauemmas muiden miellyttämisestä. Teoksen lopussa on kirjallisuuslista, jossa Törner esittelee inspiraation lähteensä. Mukana on myös nettisivustoja, joista Törner ammentaa intoa.
Erityistä kirjassa ovat suorat kehoitukset, jotka ohjaavat tarttumaan toimeen. Olisi ollut mielenkiintoista nähdä lisää kysymysmuotoista ohjausta, jossa jokainen voisi löytää oman tapansa olla ja toteuttaa hyvää elämää. Olisin mielelläni nähnyt kirjassa kuvitusta, oikeaan tunnelmaan auttamisessa. Esimerkiksi luontokuvat olisivat sopineet kirjaan erinomaisesti. Teos on lyhyehkö ja helppolukuinen. Enemmän kuin lukemista, siinä on harjoittamista. Lukuisten harjoitusten joukosta jokainen löytää omansa. Suosittelen kirjaa kaikille, jotka tunnistavat itsensä liian kiltiksi, kyvyttömäksi pitämään puoliaan ja asettamaan rajoja, ja jotka ajautuvat uupumukseen yrittäessään miellyttää muita. Isabella Törner on mielenkiintoinen henkilö, ja suosittelen kirjaa kaikille muista ihmisistä kiinnostuneille. Kirjan voi lukea myös kuvauksena Törneristä ihmisenä. Tekstistä välittyy kuva, että hän opastaa muita hyvällä tahdolla ja sydämensä täydestä itsensä näköistä elämää.
Takakansi:
Oletko ahdistunut, polttamassa itsesi loppuun tai joudutko usein toisten kynnysmatoksi? Jos vastasit kyllä, olet mitä ilmeisimmin herkkä sielu ja löytänyt juuri oikean kirjan käsiisi. Herkkyyden lahja opastaa sinut hellävaraisesti seisomaan itsesi rinnalla, asettamaan rajoja, rakastamaan itseäsi ja seuraamaan unelmiasi. Herkkä ihminen koee toisten ihmisten tarpeet tärkeämpinä kuin omansa, joten hän unohtaa helposti huolehtia itsestään. Miellyttämisen seurauksena herkkä ajautuu helposti palkitsemattomaan työhön ja myrkyllisiin ihmissuhteisiin, ja saa osakseen heikon itsetunnon.
Tämä kirja on sinulle, jonka sydän sanoo, että nyt riittää. Tahdot ottaa elmmäsi langat takaisin käsiisi, ennen kuin ne lipsuvat kokonaan sormiesi välistä. Opettele käyttämään herkkyyden lahjaasi intuition, enkeliyhtyeden ja villeimpien haaveidesi kautta.
Isabella Törner rakastaa merta, hengellisyyttä, syvällisiä kesksteluja ja joogaa. Hän on joogaopettaja, hyvinvoinnin kouluttaja ja ammattitaitoinen valmentaja. Ennen kaikkea hän on kuitenkin herkkä ihminen. Hän on koko elmänsä miellyttänyt toisia ihmisiä luullen sen olevan paras tapa olla ystävällinen ja antaa rakkautta. Huomattuaan sen toimimattomaksi tavaksieläähänkirjoittiHerkkyydenlahjan jakaakseen saamansa tiedon enkeleistä ja intuitiosta. Kutsumuksena Törner levittää rakkautta ja valoa ihmisten keskuuteen.
Isabella Törner on elämäntapavalmentaja ja joogaopettaja, parantaja ja terveiden elintapojen ohjaaja. Mielen vapaus, naisten ryhmät, sisäisen feminiinisyyden herättäminen, erityisherkkyys ja rajojen asettaminen ovat hänelle läheisiä teemoja ja toimintatapoja. Isabella Törner opettaa itsen rakastamista, luovuutta ja rakastaa arjen ihmeitä ja taikaa.
Isabella Törner: Herkkyyden lahja. Kuinka lopettaa kaikkien miellyttäminen ja alkaa seurata unelmiaan.
Basam Books 2020.