Menneet elämät – mitä ne voivat meille kertoa?
Monia kiehtoo ajatus menneistä elämistä. Kuka minä olen ollut? Miltä olen näyttänyt? Mitä olen tehnyt? Ehkä olen ollut joku kuuluisuus! On mielenkiintoista kuulla eletyistä elämistä eri kulttuureissa, mutta voiko menneiden elämien tietämisestä olla huvin lisäksi jotain hyötyäkin?
Menneiden elämien olemassaolo perustuu uudelleensyntymään, ikuiseen syntymien sykliin, jota me sieluina käymme läpi kerta toisensa jälkeen. Uudelleensyntymisen tarkoituksena on saada uusi mahdollisuus oppia ja kehittyä sielullisena olentona. Jokainen elämä kuitenkin jättää meihin jälkensä, ja nämä jäljet voi huomata nykyisessä elämässämme mitä erilaisimpina merkkeinä. Aikaisemmat kokemukset näkyvät ajattelussa, tunteissa, käytöksessä, sekä ihmisten välisissä suhteissa.
Tunteet ja ajatukset. Entisten elämien tarkastelu voi auttaa poistamaan erilaisia energiatukoksia, pelkoja, kipuja, sekä haitallisia ajatusmalleja. Nämä saattavat nimittäin olla kaikuja aiemmasta sinusta. Esimerkiksi syvien vesien pelko voi viestiä siitä, että olet hukkunut traagisesti, ja tämä pelkoenergia on jäänyt kiinni sielutasollesi, jossa kannat sitä yhä mukanasi. Sinulla saattaa olla myös vanhoja traumoja ja muita parantumattomia haavoja, jotka vahingoittavat sinua nyt.
Ihmissuhteet. Toisinaan ihmissuhteet tuntuvat olevan syystä taikka toisesta erityisen haastavia ja raskaita. Voi olla vaikkapa kommunikaatiovaikeuksia tietyn ystävän kanssa, tai ehkä et voi vieläkään käsittää, miksi vanhempasi kasvattivat sinut niin kuin kasvattivat. Voi myös olla, että törmäät jatkuvasti tietynlaisiin persooniin. Kaikkiin ihmissuhteisiin liittyy menneiden elämien kytkös. Negatiiviselta tuntuva käytös voi olla karmaa omista huonoista valinnoista joskus lukuisia elämiä sitten. Kyseessä voi myös olla sielutasolla sovittu kokemus tietynlaisen läksyn oppimiseksi.
Ymmärrys. Menneet elämät voivat auttaa laajentamaan omia näkökulmiaan maailmaa ja elämää kohtaan, mutta myös ymmärtämään paremmin omia haasteita nykyisen elämän osalta. Ymmärrät yhteyden menneen ja nykyisen välillä, käsität vihdoin mistä jatkuva "huono onnesi" johtuu ja miten korjata tekemiäsi virheitä, sekä miten voit vapauttaa sisälläsi kytevän ikiaikaisen viisauden käyttöösi. Sinulle kehittyy myös käsitys siitä, miksi kaikki tapahtuu niin kuin tapahtuu.
Suunta. Tietoiseen tajuntaan tuodut muistot aiemmista versioista itsestä auttavat tuomaan esille omia vahvuuksia ja heikkouksia, sekä laajentamaan omaa kuvaa siitä, kuka oikeasti on. Tämä edesauttaa oman elämäntarkoituksen löytämistä, vapauttaa energian virtaamista, ja opastaa oikeaan suuntaan elämässä. Saatatkin löytää itsestäsi aivan uusia puolia, piilotettuja kykyjä, jotka ovat vain odottaneet käyttöön ottamista.
Menneiden elämien tutkiminen voi siis opettaa itsestä paljon erilaisia asioita. Se mahdollistaa oman potentiaalin vapauttamisen täyteen mittaansa, auttaa parantumaan niin fyysisesti, henkisesti kuin emotionaalisestikin, sekä helpottaa ymmärtämään elämän kokonaiskuvaa. Menneiden elämien syvempi tutkiminen voi antaa yllättäviä, mutta toivottuja ratkaisuja elämän pulmakohtiin. Kun tutkailee hieman tarkemmin omia aiempia elämiään, on mahdollista myös muuttaa ja muuntua kokonaisvaltaisesti.
Lähde: