Ei valoa ilman pimeyttä

Oman rajoittuneen kokemukseni mukaan henkisellä polulla kuljetaan mm. läpi entisten elämien. Elämien, jotka ovat tuoneet tähän hetkeen. Elämien, joissa on tullut väärinkohdelluksi, kaltoinkohdelluksi ja on ehkä ollut toisen henkilön toiminnan uhri. Nykyisessä, ”heränneessä” elämässä puretaan mukana kulkenutta surua, vihaa, pettymyksiä ja harjoitellaan anteeksiantoa. Toki jokaisen polku on omanlaisensa. Jokainen käy läpi omat henkilökohtaiset kokemuksensa omalla tavallaan. Omalla aikataulullaan. Jos kuitenkin jää siihen vaiheeseen, että on vain uhri ja parantelee näitä haavoja, saattaa jäädä uhrimentaliteettiin kiinni. Voidaanko tällöin puhua täydellisestä valaistumisesta?

Ihmisluonto on mielenkiintoinen kapistus. On helpompi käsitellä asioita, joita on tehty väärin kuin kohdata itse tekemänsä vääryys. Itseäni kiehtoo myös ihmismielen synkempi puolisko. Väitän, että jokainen sielu, joka on kokenut useamman elämän maan päällä, on ollut niin uhri kuin pahantekijäkin. On omasta mielestään tarinan uhri. Näkökulmaa vaihtamalla voikin olla tarinan pahantekijä.

Oletko koskaan ollut sellaisessa tilanteessa, jossa olet esimerkiksi niin vihainen, että voisit satuttaa toista osapuolta? Pahastikin? Et kuitenkaan satuta vaan valitset toisin. Sekunnin murto-osassa päätät olla satuttamatta, rauhoitut ja kuuntelet. Et nosta kättä toista vastaan.

Olen ollut edellä mainitun kaltaisessa tilanteessa, ikävä kyllä. Itselläni tuon sekunnin murto-osan aikana on vilissyt useita ajatuksia samanaikaisesti päässäni. Nuo ajatukset kertoivat oman karun totuutensa. Kuinka voi käydä, jos vihalle antaa periksi. Menettää malttinsa ja käy todella pahasti. Tunnen tekoni seuraukset nahoissani välittömästi vaikken mitään teekään. Voidaan puhua omantunnon äänestä, moraalista tai kehittyneestä oikean ja väärän tunnistamisesta. Varmasti näin onkin, ainakin osittain.

Itse kuitenkin uskon olleeni kyseisen kaltaisessa tilanteessa aikaisemminkin ja toimineeni toisin. Sieluni muistaa nuo kerrat, jolloin valitsin toisin. Sieluni muistaa myös seuraukset. Toki seurauksia ei aina ole ollut, riippuen tilanteesta. Sieluni kuitenkin muistaa mihin mustiin syövereihin väärät äkkipikaiset päätökset voivat johtaa.

Ihmisen kirjoitettu historia on verinen ja hyvin väkivaltainen. Usean elämän Maan päällä eläneet ovat joutuneet kohtaamaan pimeyttä. Myös pahantekijän roolissa. Miten voisi arvostaa hyvyyttä, valoa ja empatiakykyä, jos ei olisi koskaan kurkistanut verhon toiselle puolen?

Mielestäni on hyvin tärkeää oman sielun kasvun kannalta katsoa silmiin myös oman sielunsa pimeyttä. Mitä sinä olet tehnyt päätyäksesi tähän hetkeen sielunmatkallasi? Pystytkö antamaan itsellesi anteeksi esimerkiksi sen, että olet ollut ristiretkeläinen ja vastuussa usean sadan kerettiläisen kohtalosta? Olet valehdellut tai petkuttanut päästäksesi parempaan asemaan tai valtaan? Pystytkö antamaan itsellesi anteeksi sen, että olet ollut hyväksikäyttäjä tai väkivaltainen puoliso?

On tärkeää antaa anteeksi sieluille, jotka ovat sinua väärinkohdelleet. Vielä tärkeämpää on antaa anteeksi itselleen, että on ollut väärintekijä.

Sielu muistaa kaiken. Lohdullista on, ettei sielu tuomitse eikä kanna kaunaa. Kaikki tapahtumat; hyvät ja pahat, tuskalliset, ikävät ja onnelliset kuuluvat sielun ikuiseen olemukseen. On suuri vahvuus, kun tiedostaa mihin oma sielu voi pahimmillaan kyetä ja mihin parhaimmillaan. Kuin Ying ja Yang.

Ei ole valoa ilman pimeyttä, eikä ole pimeyttä ilman valoa. 

Mukavaa alkavaa pääsiäisviikkoa!