Käsitykset sielun alkuperästä ja sen matkasta elämän halki vaihtelevat uskonnoista toiseen. Kukapa ei olisi miettinyt jossain vaiheessa elämäänsä sen tarkoitusta sekä omaa paikkaansa maailmankaikkeudessa, oli kulttuuri mikä tahansa. Yhteistä suurimmalle osalle näkemyksistä sielusta on ajatus siitä, että se on kuolematon ja maanpäällä suorittamassa tiettyä tehtävää sekä sovittamassa karmaansa. Mikä rooli sielunsopimuksella on tässä kuviossa ja miten se vaikuttaa elämäämme, sitä selvittelemme seuraavaksi.
Olemme kaikki kuulleet sanonnan: "Emme ole ihmisolento, jolla on henkinen kokemus. Olemme henkinen olento, jolla on ihmiskokemus." Olemme kaikki sieluja ja osa meistä on virittyneempiä muistoihinsa siitä ikuisesta elämästä, jonka monet inkarnaatiot muodostavat. Sielu on todellinen sinä, ikuinen itse, korkeampi itse.
Kun puhutaan rinnakkaistodellisuudesta, on hyvä muistaa, että tasapäistäminen on yhdenlainen haitta aiheessa. Kun maailmassa tapahtuu tasapäistämistä, eli yksilöä ei oteta huomioon yksilönä, on rinnakkaistodellisuus teemana ikään kuin ymmärtämättä.
Valosta ja karmasta puhuminen voi olla negatiivisen perspektiivin ja pelkotason ylläpitämistä ja levittämistä. Karmaa koskevia harhaluuloja on havaittu maapallolla.
Olenko minä ollut täällä aiemmin? Olenko täällä taas? Missä olen ollut aiemmin? Kuka minä olen ollut aiemmin? Olenko minä ollut joku muu kuin nyt olen? Mistä voin tietää olenko elänyt joskus aiemminkin? Reinkarnaatio on monille tuttu käsite. Sillä viitataan jälleensyntymiseen eli siihen, että ihminen kuolee ja syntyy sen jälkeen uudestaan, mutta toiseen kehoon. Ja hieman toisenlaiseksi. Käsite on alkujaan peräisin itämaisten uskontojen parista, kuten hindulaisuudesta ja buddhalaisuudesta. Esimerkiksi hindulaisuuden oppien mukaan ihminen on sielu, jonka syntymään vaikuttaa se, minkälaisia tekoja on aiemmassa elämässään tehnyt. Hyvät teot tuovat mukanaan lisää hyvää ja huonot vastaavasti lisää huonoa. Käytännössä uudelleensyntymän olosuhteet määrittää siis karma.
