Sisäinen häpeä tuo sisäistä ristiriitaa

Itsetuntemuksemme syvenee kohdatessamme itsemme varjopuolia. Tiellä on monia epämiellyttäviä etappeja, kuten ikävältä tuntuvien tunteiden kohtaaminen. Häpeä on yksi näistä.

Häpeästä voivat kertoa esiintymisjännitys, ahdistus, masennus, paniikkikohtaukset ja traumaperäiset häiriöt. Häpeä on psyyken ja kehon reaktio, joka herää ihmisen joutuessa nöyryytetyksi tai halveksituksi. Itsetunnon loukkauksiin liittyy häpeäkokemuksia, jotka naisilla liittyvät usein ulkonäköön, riippuvuuksiin, häpäisykokemuksiin tai jopa insestiin.

Freudille häpeä oli erityisen feminiininen tunne. Hän katsoi sen johtuvan naisen genitaalialueen vajavaisuudesta. Myöhemmin tämä näkemys on kyseenalaistettu useaan kertaan. Silti kielenkäyttöön on jäänyt esimerkiksi sana "häpy", jolla viitataan häveliäisyyteen tai häpeään ja naisen sukupuolielimiin. Häpeää tunnetaan sosiaalisissa tilanteissa, jolloin ihminen asettaa itsensä alttiiksi ja odottaa vastapuolelta hyväksyntää sitä saamatta. Psyykkisen minuuden paljastaminen on vaikeaa, sillä se sisältää riskin torjutuksi tulemisesta. Torjutuksi tulemisesta tuskallista tekee häpeän tunne. Tällainen häpeä leimaa koko minuuden ja on hyvin haavoittavaa.

Häpeää herättävä seikka voi olla sisä- tai ulkosyntyinen. Sisäinen häpeä on sisäistä ristiriitaa. Tällainen ristiriita herää ihmisen huomatessaan toimineensa ihanteidensa vastaisesti. En ollutkaan sellainen kuin luulin olevani, halusin olla! Tämä voi liittyä vaikkapa riippuvuuksiin, epäpätevyyteen, kyvyttömyyteen tai avuttomuuteen. Ihanteet ovat keskeisiä sisäsyntyisen eli sisäisen häpeän syntymisessä. Ulkoinen häpeä syntyy, kun häpeän aiheuttaja tulee yksilön ulkopuolelta. Se on reaktio toisen ihmisen tekoon. Usein ulkoisen häpeän syntyminen herättää yksilössä piilevän sisäisen häpeänkin. Freudille häpeä tarkoitti psyykkistä konfliktia, joka syntyy esittämisen halun ja itsesensuurin välillä. Ristiriita ilmenee tyyppiunissa, esimerkiksi opiskelijatytön nähdessä unta itsestään alastomana luentosalissa. Paljastamisen halu ja paljastumisen pelko kohtaavat.

Häpeää on kuvattu sisäänpäin tapahtuvaksi romahdukseksi. Se lamauttaa ja pysäyttää. Häpeäntunne on liian usein este itseen tutustumiselle ja syvenevälle itsetuntemukselle sekä henkisyydelle. Siksi sen haltuunotto on henkisyydessä tärkeää.
 
Häpeän vastakohta on häpeämättömyys. Häpeämättömällä ihmisellä ei ole rajoja. Häpeä on hyödyllinen tunne, kun halutaan laittaa yksilön yltiöitsekkäälle käyttäytymiselle rajoja. Häpeämättömyys voi ilmetä esimerkiksi toisten siekailemattomana hyväksi käyttönä, valtavien taloudellisten bonusten nostamisena tai ympäristön vastuuttomana pilaamisena.

Häpeä voi rakenteellistua osaksi ihmisen persoonaa. Se voidaan myös torjua tietoisuudesta, jolloin häpeäenergia varastoituu kehoon. Kun alamme harjoittaa henkisyyttä, esimerkiksi meditaatiota, joudumme vääjäämättä kohtaamaan torjuttuja, kipeitä tunteita, kuten häpeää.

Kirjoitus perustuu Elina Reenkolan vuonna 2014 julkaistuun kirjaan Nainen ja häpeä (Minerva kustannus, Helsinki).