Skip to main content

Homeopatialla vaivojen kimppuun

  • Katja Pesonen
TILAAJILLE

Homeopatian periaate on jo antiikin ajoilta tuttu, joten mistää ohimenevästä ilmiöstä ei ole kyse. Miten tämä pienen pieni pilleri tai nestevalmiste sitten voi parantaa? Homeopatian periaatteen mukaan aine, joka isoina annoksina nautittuna aiheuttaa potilaan sairauden kaltaiset oireet, voi myös sairauden parantaa.

Homeopatia on saksalaisen fyysikon Samuel Hahnemannin 1700-luvulla kehittämä hoitomuoto, jonka lähtökohtana on parantaa ihminen kokonaisvaltaisesti sekä fyysisellä, emotionaalisella että mentaalisella tasolla.

Homeopatian käsityksen mukaan sairauden oire syntyy siitä, että kyseiset tasot eivät ole tasapainossa ulkoisen maailman kanssa. Homeopatian tarkoitus onkin palauttaa ihminen niin sanotusti alkuperäiseen, luonnolliseen tilaan, jossa kaikki tasot ovat tasapainossa, mikä myös parantaa häntä vaivaavat sairaudet. Se aktivoi ihmisen elimistön puolustusmekanismin ja käynnistää näin paranemisprosessin eli toisin sanoen se tukee kehon omia kykyjä parantaa itsensä.

Homeopatiasta löytyy muun muassa luontaistuotekaupoista vapaasti ostettavia valmisteita, mutta perinpohjaisemman hoidon saa käymällä homeopaatin vastaanotolla. Näin siksi, että jokainen meistä on yksilö ja valmisteet valitaan kunkin tarpeiden mukaan. Yksi aine ei välttämättä tehoa samoin toiseen, joten samaa sairautta potevat voivat saada täysin eri valmisteen. Yleisessä myynnissä olevat valmisteet ovat lisäksi homeopaatin määräämiä lääkkeitä laimeampia, joten niillä ei välttämättä ole yhtä syväluotaavaa vaikutusta.

Häiriöitä elämänvoimassa

Homeopaatin vastaanotolla tehdään ensin haastattelu ihmisen elämänkaaresta, tunteista, menneisyydestä, kokemuksista sekä suvussa olevista mahdollisista sairauksista. Tietojen avulla kartoitetaan asiakkaan elämänvoiman tila sekä ne seikat, jotka ovat saaneet sen pois tasapainosta. Tämän jälkeen määritellään yksilölliset homeopaattiset lääkkeet.

Lääkkeen vahvuus riippuu siitä, kuinka kauan ihminen on vaivastaan kärsinyt. Seuranta on tärkeä osa hoitoa. Silloin kartoitetaan se, kuinka toipuminen edistyy, voisiko lääkkeet vaihtaa vahvempiin tai kenties kokonaan uusiin.

Homeopaattiset lääkkeet noudattavat samankaltaisuuden lakia. Toisin sanoen se, mikä aiheuttaa sairauden, myös parantaa sen. Valmisteissa käyttävät lääkeaineet saadaan pääasiassa kasveista, mineraaleista ja eläinkunnasta.

Homeopaattinen valmiste tehdään laimentamalla lähtöainetta tietyssä suhteessa ja vettä ravistellen niin, ettei se loppujen lopuksi enää sisällä fyysistä alkuperäistä ainetta. Tapaa kutsutaan potensoinniksi. Mitä suurempi potenssi valmisteella on, sitä vähemmän siinä on jäljellä alkuperäistä ainetta.

Homeopaattisen valmisteen vaikutus perustuu veden muistiin. Vedellä on kyky tallentaa energiaa ja muuttaa muotoaan, joten siksi vaikuttavan aineen konkreettinen olemassaolo siinä ei ole tarpeellista. Tämä on myös turvallista käyttäjälle, sillä jotkut käytetyistä aineista ovat hengen vaarallisia suoraan nautittuna, kuten esimerkiksi arsenikki. Näin aineista saadaan talteen niiden hyvät ominaisuudet ilman haittavaikutuksia. Homeopaattista valmistetta otetaan erittäin pieninä annoksina, ja hoito voi olla kertaluontoinen tai jatkua kuukausia.

Homeopatia virallisena hoitomuotona

Homeopaattinen hoito on osana julkista terveydenhoitoa kymmenessä maassa: Armeniassa, Isossa-Britanniassa, Israelissa, Alankomaissa, Liettuassa, Ranskassa, Romaniassa, Luxemburgissa, Puolassa ja Saksassa. Itävallassa se ei ole osana virallista terveydenhoitojärjestelmää, mutta homeopaattisia lääkkeitä määrätään akuuteissa tapauksissa joissakin sairaaloissa.

Homeopatia on joko osin tai kokonaan ilmaista virallisessa terveydenhoitojärjestelmässä kahdeksassa maassa, ja sen korvaaminen yksityisten sairausvakuutusten kautta mahdollista niin ikään kahdeksassa maassa, muun muassa Saksassa ja Sveitsissä.