Skip to main content

Ehkäise flunssa ennalta - jos jo makaat sängyssä, käännytä flunssa lempeästi luontaishoidoilla

  • toimitus
TILAAJILLE

Ensimmäiseen aivastukseen ei välttämättä kiinnitä huomiota. Eikä toiseen tai kolmanteenkaan. Mutta kun aamulla kurkku on kipeä tai nenä tukkoinen, on syytä ryhtyä toimiin. Ennen apteekin valmisteisiin turvautumista voi kokeilla perinteisiä ja hellävaraisia keinoja omaa kehoa kuunnellen. Jos tauti kuitenkin tulee, älä ryhdy rankaisutoimiin, vaan anna kehollesi huomiota ja tue sitä haastavassa tilanteessa. Flunssia ja nuhia voi myös pyrkiä torjumaan etukäteen monin keinoin.

Ennalta ehkäisy on tavoista paras. Muistelepa isovanhempien neuvoja. Tuputtiko mummo pipoa päähän ja villasukkia jalkaan? Pidä siis huoli siitä, että jalat pysyvät lämpinä ja kuivina. Eikä tukka märkänä tosiaan kannata lähteä pakkaseen. Mutta terveyden terästämiseksi voi tehdä paljon muutakin. Nykyisin avuksi voi vieläpä ottaa monien maiden perinteiset konstit.

Ruokavaliolla voi vaikuttaa vointiinsa ja torjua monenlaisia terveysongelmia. Esimerkiksi valkosipuli tunnetaan monissa maailman kolkissa terveyttä edistävänä ruoka-aineena. Muutenkin mausteita kannattaa suosia: osta vaikkapa tuoretta inkivääriä ja chiliä. Viileisiin vuodenaikoihin keho saattaa suorastaan kaivata niitä.

Lisäksi esimerkiksi kurkumalla saattaa olla merkittäviä terveysvaikutuksia. Kurkuman kaverina kannattaa käyttää mustapippuria, joka tehostaa sen vaikutuksia mittavasti. Kurkumaa voi myös sekoittaa lämpimään juomaan, johon tulee hunajaa ja vaikkapa kookosmaitoa. Kanelia, kardemummaa tai neilikkaa voi lisätä mukaan. Pohjoisiin perinteisiin pohjaavan terveysjuoman voi taas valmistaa pakurista.

Monet vannovat D-vitamiinin tehoon flunssien ehkäisyssä. Jos flunssat ja väsymys ovat jokatalvisia seuralaisia, sitä tosiaan kannattaa kokeilla. Tutki ja vertaile tuotteita tai kysy neuvoa sopivan annostuksen löytämiseen. C-vitamiinia on perinteisesti suositeltu flunssan hoitoon, mutta sitäkin voi nautiskella jo ennen hädän hetkeä. Jos appelsiinit ja muut sitrukset kiinnittävät kaupassa huomion tai niihin syntyy himo, niiden nauttimisesta ei ainakaan haittaa ole. Mehiläistuotteiden, kuten hunajan, propoliksen ja siitepölyn käytöllä on myös pitkät perinteet.

Jos monet näistä tavoista ovat uusia, ei kannata kertaheitolla yrittää omaksua kaikkia tapoja. Tutki kiinnostavia vaihtoehtoja, maistele uusia makuja ja kokeile hurjiakin yhdistelmiä. Terveyden edistämisestä ei ole syytä kehittää stressiä! Tiedon etsimisellä ja uusien menetelmien oppimisella voi hyvinkin olla mielialaa kohentava vaikutuskin.

Kannattaa myös panostaa laatuun: osta luomutuotteita ja mahdollisimman luonnollisia valmisteita ja tarkista mehiläistuotteiden alkuperä. Sokerilla ruokittujen mehiläisten hunaja on kaukana luonnollisesti tuotetusta, kuumentamattomasta hunajasta. Kun hunajaan tai muihin tuotteisiin käyttää hieman enemmän rahaa ja niiden alkuperään tutustuu, niiden käyttötapakin muuttuu ja niille antaa arvoa.

Jos tauti kuitenkin iskee, ei uusia tapoja kannata heittää romukoppaan. Joskus tauti on vain sairastettava, eikä sitä kannata ottaa merkkinä mahdollisen elämäntapamuutoksen epäonnistumisesta tai heikkoudesta.

Reagoi flunssan merkkeihin nopeasti

Siinä vaiheessa, kun palelee, väsyttää, kurkkuun sattuu tai päätä särkee, on syytä valmistaa jalkakylpy. Etsi mahdollisimman syvä astia, jotta voit upottaa jalkasi veteen sääriä myöten. Käytä kuumaa vettä. Laita veteen runsaasti merisuolaa. Mukaan voi laittaa myös esimerkiksi mintunlehtiä.

Tee kylpyhetkestä rauhallinen: sytytä vaikka kynttilä palamaan ja sammuta valot tai laita silmät kiinni ja koeta rauhoittaa mielesi. Kun tuntuu siltä, että vesi on jo haaleaa, kuivaa jalat huolellisesti ja laita sukkien päälle vielä villasukat. Saunan ja levon tehoa ei ole syytä myöskään aliarvioida.

Oloa voi kohentaa myös kuumia juomia nauttimalla. Kuuman veden joukkoon voi laittaa runsaasti hunajaa ja sitruunankuorta (luomua kannattaa suosia tässäkin), tai kokeilla yllä mainitun kaltaista lämmittävää maustejuomaa. Kuuma marjamehu taas on suorastaan kotimainen klassikko! Maitoa ja maitotuotteita taas voi välttää: esimerkiksi kiinalaisen lääketieteen mukaan ne aiheuttavat limaisuutta, ja sitä ei kukaan tukkoisesta nenästä tai yskästä helposti kärsivä toivo.

Nenähuuhtelua kannattaa myös kokeilla heti, kun olo tuntuu nuhaiselta. Se käy helpoimmin nenäkannun avulla: toiseen sieraimeen kaadetaan lämmintä, suolaista vettä ja annetaan sen valua toisesta sieraimesta ulos. Nenähuuhtelu on intialainen, erityisesti joogaan yhdistetty tapa. Siellä se mielletään osaksi tavallista hygienian ylläpitoa. Nykyisin Suomessakin lääkärit saattavat suositella sitä tukkoisesta nenästä kärsiville.

Helpotusta taudin oireisiin

Nenäkannua kannattaa käyttää jatkossakin, jos flunssa tai nuha yltyy varsinaiseksi taudiksi. Saattaapa sen avulla estää poskiontelontulehduksenkin. Kurkkukipuun kannattaa kokeilla inkivääriä – hurjapäisemmät pureskelevat siivun tuoretta inkivääriä, mukavuudenhaluisemmat lisäävät sitä ainakin teehensä tai kuumaan mehuunsa.

Kurkkukipuun ja yskään voi ottaa myös kanelihunajaa: lisää laatuhunajaan laatukanelia ja anna sulaa suussa. Etenkin jos käytät kanelia usein, hanki ceyloninkanelia, sillä siinä on vähemmän suurina annoksina haitallista kumariinia kuin tavallisessa kanelissa.

Jos olo ei ota laantuakseen tai tauti pahenee, on tietysti syytä mennä lääkärille. Lääkkeitäkin voi käyttää rinnatusten monien luonnonmukaisten konstien rinnalla. Tarkkana kuitenkin on syytä olla, etenkin pakurin suhteen. Sitä ei sovi käyttää yhdessä penisilliinin tai antibioottien kanssa, eikä verenohennus- tai insuliinilääkityksen rinnalla. Älä unohda levon merkitystä siinäkään tapauksessa, että rohdot vaikuttavat nopeasti.

Henkisellä hyvinvoinnilla on myös roolinsa parantumisessa. Älä hautaudu petiin nenäliinojen sekaan, vaan avaa välillä ikkuna ja hengitä raitista ilmaa. Vaihda lakanat tai pyydä joku vaihtamaan ne, käy suihkussa ja huolehdi syömisestä. Jos olo on kurja, pyydä apua. Sitä kannattaa myös tarjottaessa ottaa vastaan. Kohtele itseäsi lempeästi.

Sitäkin voi miettiä, minkälaisissa elämänvaiheissa taudit tuppaavat iskemään. Se saattaa auttaa ymmärtämään kehoa paremmin.

luonto parantaa