Valkoinen ja Musta - satu Kuva käyttäjältä cdd20 Pixabayssa
25.02.2019

Valkoinen ja Musta - satu

Valkoinen liikkui iloisesti ja vapaasti Valon maassa. Tietyllä hetkellä kun päiviä ei laskettu, hän näki varjon: "Äh", Valkoinen ajatteli, "mitä ihmettä tämä on?" Hän oli utelias. Mutta mitä lähemmäs hän pääsi varjoa, sitä pienemmäksi se tuli, kunnes hävisi kokonaan, ja Valkoinen kääntyi ympäri pettyneenä. Hän ei ymmärtänyt, miksi se oli tapahtunut. Se askarrutti häntä niin paljon, että hän päätti kysyä Valolta, mikä tuo varjo oli.

Kirkas Valo kuunteli Valkoisen tarinaa. "No", se sanoi Valolle tämän päästyä loppuun, "se minkä näit, oli Mustan varjo, ja hän asuu Pimeyden maassa." Valkoinen oli vaikuttunut tästä tarinasta, ja hän pyysi lupaa matkustaa Pimeyteen. Valo suostui sanoen: "Se voi olla pitkä matka, sillä en tiedä, missä Pimeys on. Tunnistat tuon alueen niistä varjoista, joita ilmestyy, kun lähestyt Pimeyttä." Innostuksen aalto kulki Valkoisen läpi tuollaisen seikkailun ja kohtaamisen mahdollisuudesta, ja pian hän lähti matkalleen.

Valkoinen matkusti rajattomien ulottuvuuksien läpi, joissa ei ollut aikaa. Sitten hän tapasi Tuulen. Hän tunsi lempeän henkäyksen kulkevan lävitseen, ja heidän vuorovaikutuksensa alkoi. Hän kysyi Tuulelta, tiesikö se, missä Pimeyden maa oli. Tuuli puhkui muutaman hetken ja vastasi sitten: "Kun käännyn, se on suuntani. Kiipeä onttoon poskeeni, ja puhallan sinut sinne." Valkoinen ryömi Tuulen avoimeen suuhun ja asettui onttoon poskeen. Tuuli kääntyi ympäri ja yhdellä voimakkaalla puuskalla Valkoinen oli puhallettu Pimeyden maahan.

Pimeydessä oli pimeää, lämmintä ja hiljaista, ja Musta nukkui rauhallisesti. Kuitenkin Tuulen voimakas puuska sai hänet heräämään. Kun se laantui, hän näki Valkoisen lähestyvän. Hänen unensa karisi välittömästi, kun hän tunsi, miten iloisesti Valkoinen tuli lähemmäs, sillä tämä tunsi vetoa Mustaan, joka oli hyvin rauhallinen ja lämmin.

Musta toivotti hänet tervetulleeksi ja sanoi: "Yhdellä matkallani rajattomien ulottuvuuksien läpi saavuin Valon maahan, ja kun näin sinut, minua ujostutti ja lähdin. En kuitenkaan voinut unohtaa sinua, ja olen iloinen nähdessäni sinut nyt täällä." Heidän keskinäisen viehätyksensä vuoksi muodostui sydämellinen yhteys.

Koska Valkoinen pystyi antamaan valoa ja Musta kantoi pimeyttä, voimakkaita värähtelyjä syntyi heidän vuorovaikutuksestaan, ja nämä värähtelyt tuottivat ääniä. Äänet laittoivat energioillaan liikkeelle kauniin väri- ja kuvionäytöksen. Musta ja Valkoinen ilahtuivat luomuksistaan ja tunsivat autuutta toistensa kanssa.

Tuuli joka näki tämän suurenmoisen ensemblen yhdellä matkoistaan, pidätteli hengitystuulenpuuskaansa. Niin liikuttunut se oli tästä suuresta kauneudesta. Valkoinen ja Musta toivottivat Tuulen tervetulleeksi, koska se oli saattanut heidät yhteen. Tuuli kertoi heille matkoistaan rajattomissa ulottuvuuksissa ja siitä, miten se oli äskettäin käynyt alueella, jossa monia kasvi-, eläin- ja ihmismuotoja eli ankeaa ja ei-innostavaa elämää. "Noilla muodoilla olisi väreillenne ja äänillenne käyttöä", se sanoi.

Tämä antoi Valkoiselle mahtavan idean ja hän sanoi: "Miksi emme matkustaisi kanssasi sinne ja veisi vähän hauskuutta tuohon ilmapiiriin?" "Hmm", Tuuli sanoi ja vaipui hiljaisuuteen. Viimein se hengitti syvän puuskan ja puhui. "Se on mahdollista, mutta siihen liittyy myös vaara", se sanoi. "Voisitte sotkeutua noihin muotoihin, ja koko ääni- ja värinäytös katoaisi."

Musta rakasti Valkoisen ideaa ja sanoi: "Mutta etkö sinä voisi sitten vapauttaa meidät puhurillasi?" "Aa, tietysti", Tuuli sanoi. "Se on mahtava idea! Teidän näytöksenne ja minun puhurini, eikä ole mitään ongelmaa, jos jäätte kiinni noihin muotoihin." Ja niin he pääsivät sopimukseen. Musta ja Valkoinen kiipesivät Tuulen onttoihin poskiin ja matkustivat yhdessä muotojen maahan.

Saapuessaan perille suuri portti pysäytti heidät. Sen edessä istui nukkuva portinvartija. Tuuli hätkäytti tämän hereille. Hän hieroi unta silmistään ja huusi: "Mikä tuo sinut tänne?" Tuuli avasi suunsa, ja Valkoinen ja Musta ilmestyivät esiin. Hetken portinvartija luuli näkevänsä unta, kun hän näki tämän kummallisen ryhmän edessään. Mutta Valkoinen tervehti häntä ystävällisesti hymyillen ja selitti heidän aikeensa.

Portinvartija oli ensin hämmentynyt eikä tiennyt, mitä tehdä. Hänen työnjohtajansa tuli kuitenkin pian esiin ja sanoi tiukalla äänellä: "Sitä ei suvaita. Tämä on Isä Ajan valtakunta, eikä kukaan pääse sisään ilman hänen lupaansa." "Hmm", Tuuli puhalsi lempeästi hänen kasvoihinsa. "Voisitko pyytää Isä Ajalta luvan?" Portinvartija suostui ja määräsi heidät odottamaan portilla, kunnes hän palaisi. Pian portinvartija palasi ja ilmoitti, että heidät oli kutsuttu Isä Ajan linnaan.

Astuessaan portista he näkivät, että kaikki oli tiukasti järjestyksessä, mutta myös peitettynä harmaaseen valoverhoon. Heistä tuntui raskaalta, kuin heitä vedettäisiin vähän alaspäin. He astuivat Isä Ajan mahtavaan linnaan ja löysivät monia eteisiä ja käytäviä. Jokaisella seinällä oli suuri kello, joka kertoi ajan, rytmissä kaikkien muiden kellojen kanssa.

Lopulta he tulivat suureen saliin, jossa oli vielä suurempi kello. Juuri tuolla hetkellä se löi puolta. Kaksi vartijaa seisoi majesteettisen oven edessä, jota kupari koristeli. He avasivat raskaan oven ja päästivät vieraat sisään. Siellä nämä näkivät Isä Ajan istumassa pitkän pöydän ääressä muutaman muun olennon kanssa. Hänellä oli päällään tumma viitta ja hänellä oli pitkä parta. Ja hänen päässään oli kruunu, jossa oli – varmaan tiedättekin – pieni kello keskellä.

Isä Aika tarkasteli vieraitaan viileästi ja uteliaasti. Viimein hän määräsi heidät lähestymään ja tiedusteli syvällä äänellä heidän aikeitaan. Tuulen, Valkoisen ja Mustan selitettyä matkansa tarkoituksen, Isä Aika oli tovin hiljaa, sivellen partaansa mietteliäänä. Sitten hän ilmoitti syvällä äänellä, ettei hän voisi antaa heille lupaa.

Hän oli ajan ja avaruuden haltija, mutta ei asioiden sisällön, ja hänen tehtävänsä oli ylläpitää tämä niin pitkään, kuin oli tarpeellista. Jos he halusivat toteuttaa suunnitelmansa, heidän täytyisi kysyä Auringolta, elämän hallitsijalta.

Tämä oli melkoinen pettymys näille kolmelle matkalaiselle. Mitä nyt? Aurinko oli liian kuuma vierailla, ja he olivat menettämässä toivon. Mutta Tuuli joka kieltäytyi tulemasta puhalletuksi pois, keksi nerokkaan suunnitelman: "Minä voin mennä lähemmäs Aurinkoa ja kysyä ystävältäni Aurinkotuulelta, voiko hän välittää viestin." Isä Aika totesi, että se oli hyvä suunnitelma, ja sanoi Valkoiselle ja Mustalle, että he olivat tervetulleita jäämään linnaan odottamaan Tuulen palaamista.

Jonkin ajan kuluttua Tuuli ryntäsi takaisin innostuneen tuulahduksen myötä. "Jee!", hän puhkui, "Aurinko antoi luvan! Mutta vain yhdellä ehdolla: te ette voi aina olla yhdessä, tai muuten aika joutuu vaikeuksiin."

Tällä oli seuraamuksensa myös avaruuteen, jota Isä Aika hallitsi. Aurinko oli päättänyt, että aika jaettaisiin 24 tunnin jaksoihin ja Valkoisen ja Mustan kesken. He hallitsisivat päivää ja yötä. Siksi aika erottaisi väliaikaisesti Valkoisen ja Mustan. Kuitenkin ennen kuin tämä voisi tapahtua, Tuulen täytyi kuljettaa heidät muodon maailmaan.

Valkoinen ja Musta sanoivat näkemiin Isä Ajalle ja kiipesivät Tuulen poskiin. He syleilivät toisiaan tiukasti, ja Tuuli puhalsi Valkoisen ja Mustan välisen rakkauden tuottamia värejä ja ääniä ajan ja avaruuden ulottuvuuksiin. Harmaa verho hävisi ja yhtäkkiä elämästä tuli värikästä. Kaikki lauloivat omaa lauluaan – kivet, kasvit, eläimet ja ihmiset. Myös Isä Ajan kello muuttui taivaansiniseksi, kultaisten ja hopeisten tähtien kera.

Valkoinen ja Musta, hyvin rakastuneita toisiinsa, voisivat edelleen tavata toisensa aamu- ja iltahämärässä. Silloin he suutelisivat, ja tuossa sydämellisessä syleilyssä ilmestyisi ääniä ja värejä enemmän kuin koskaan. Ja Tuuli, no, se tulee ja menee kaikkialle, minne kääntyy, ja tuo lämmintä tai kylmää, navakkaa myrskyä tai lempeän tuulahduksen. Joskus se on hurrikaani, joka saa muodot tärisemään tai kaatumaan, sillä jos äänet ja värit jäävät jumiin ja leikki jäykistyy, se vapauttaa ne. Kuitenkin aamu- ja iltahämärässä Tuuli laantuu aina, jotta Valkoinen ja Musta voivat saada oman hetkensä. Silloin se hymyilee ja puhaltaa pois harmilliset pilvet ja riemuitsee elämäntanssista.

************

Diana on kirjailija, tiedottaja, astrologi, numerologi ja tarot-tulkitsija. Herättyään 40 vuotta sitten hän liittyi Teosofiseen seuraan noin 10 vuodeksi. Silloin hän kirjoitti suurimman osan saduistaan ja tarinoistaan, jotka on nyt julkaistu kirjana – Valkoinen ja Musta oli yksi ensimmäisistä (1982). Hän on kirjoittanut paljon, käynyt läpi monia henkisiä kokemuksia ja ollut Crimison Circlessä vuodesta 2000. Diana elää nyt "syrjäistä" elämää Alankomaissa. Häneen voi ottaa yhteyttä sähköpostilla (Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.).

Kirjoittanut Diana van Doorn (www.crimsoncircle.com)

Maaliskuun 2019 Shaumbra-lehdestä

Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Jaa tämä:
Pirjo Laine

Pirjo Laine suomentaa ulkolaisilta sivustoilta blogeja ja kanavoituja viestejä ilmaiseksi iloksemme. Viestejä saa vapaasti välittää edelleen. Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa.
Olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota aina ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoite jää vain ylläpidon tietoon.

info(at)kuudesaisti.net  |  juttuvinkit ja toimitukselliset asiat: toimitus(at)kuudesaisti.net  |  
Ilmoitusmyynti: mediamyynti(at)kuudesaisti.net