Lymyätkö varjohenkisyyden suojissa?

Henkinen polku on mielenkiintoinen, mutta ei niin auvoinen tai rakkauden täyttämä kuin matkan alkaessa kuvittelemme. Polullasi joudut repimään monet vanhat käsitykset riekaleiksi, niin itsestäsi, elämästäsi kuin maailmasta. Ja se sattuu, voin luvata sen. Joskus voimamme loppuvat ja luomme varjohenkisyyden, jonka suojassa lymyämme. Onko sinulla sellaisia?

Varjohenkisyyttä käytetään todellisen henkisyyden välttämiseksi ja sillä paetaan epämiellyttäviä asioita, joita ei haluta kohdata, kuten esim. pari- ja perheongelmat, huono itsetunto, itsetuhoisuus, hyväksikäyttö lapsuudessa, yksinäisyys, pelko, tunne-elämän ongelmat jne.

Me kaikki tarvitsemme tukea ja turvaa jossain vaiheessa elämäämme, ja henkisyydestä saamme lohtua ja apua. Mutta meillä tulee olla rohkeutta katsoa asiat aikuisen oikeesti – henkisyyden tarkoitus ei ole peittää tai karkottaa ”huonoja asioita”. Jos henkisyyttä käytetään puolustusmekanismina, estämme todellisen kehittymisen. Henkisyys antaa meille suojan, mutta myös vangitsee meidät ”kaikki on ihanaa ja täydellistä” – harhakuviin. Pakenetko sinä ja piiloudutko varjohenkisyyden taakse?

Varjohenkisyyden eri ilmenemismuotoja:

Ylitsevuotava optimismi. On tosi jees, olla optimismi, iloinen ja nauravainen ihminen, joka omalla olemassa olollaan piristää poikkeuksetta harmaata päivää. ”Keskitys positiivisuuteen”, Lasi on puoliksi täynnä”, ovat heittoja, joita viljellään välillä kuitenkin turhan lennokkaasti, tarkoittamatta sitä todella. Osa meistä peittää todelliset varjopuolensa – vihafobiansa ja kykenemättömyytensä käsitellä negatiivisia tunteita – ilonaamarin alle.

Pöyhkeily. Epävarmuus ja omien puutteiden peittely hautautuvat pöyhkeilyn alle, joka on eräänlainen itsepetos. Yleisintä se lienee piireissä, jossa ”pyritään paremmille tasoille” ja kilvoitellaan toisten kanssa. Eritoten sitä käyttävät itse julistautuneet mestarit, gurut ja valaistumista havittelevat mielet.

Rooliutuminen. Haluaisimme kaikki olla erityisiä toisten silmissä. Rooliutumista tapahtuu, kun henkinen etsijä löytää jonkin erityisenlahjan, jonka vuoksi hän kuvittelee olevansa kykenemätön kokemaan onnea tai tasapainoa elämässään. Tällainen esimerkki on vaikkapa empaatikko, jonka omat epätasapainoiset tunteet tulkitaan muiden ihmisten aiheuttamiksi.

Horoskoopit, kivet, kortit, ennustukset. Ulkopäin tulevat opastukset ovat elämässämme toki silloin tällöin paikallaan, mutta jos ne alkavat elää omaa elämäänsä ja niihin tukeudutaan päivittäin, petämme sisäistä viisauttamme. Tukeutuminen johonkin ulkopuoliseen kertoo kyvyttömyydestä tehdä päätöksiä ja käsitellä omia asioita.

Pyhimys. Oletko kiltti, myötätuntoinen, avulias, suoranainen pyhimys? Pyhimys-rooli heijastelee ajatusta, että hengellisellä ihmisellä ei ole omia varjoja tai pimeitä puolia tai ne ovat jo ihan kaikki kohdattu (poikkeuksia toki on). Tämä on lähinnä välttelyä katsoa omia tunteita ja varjoja. Liittyy läheisesti rooliutumiseen.

Henkioppaat. Enkelit, ylösnousseet mestarit tai voimaeläimet ovat meidän oppaita, mutta niiden tarkoitus ei ole päiviemme loppuun asti ”suojella” meitä pahalta maailmalta. Heidän tehtävänään on kulkea kanssamme, viitoittaa tietä ja toki välillä suojellakin, mutta ei niin, että heitämme oman voimamme ja vastuumme ikkunasta ulos.

Rukoilu. Rukoilu on pyyntö, joka esitetään ylemmälle voimalle, kun kuvittelemme että meillä ei ole omaa voimaa. Rukous on hyvä ja tarpeellinen asia, mutta siitä ei saa tulla tapaa, jolla vältellään omaa henkilökohtaista vastuuta. Elämää ei kannata tuhlata siihen, että kuvittelee kaiken tulevan ulkoapäin, jonkin korkeamman voiman lähettämänä. Olet itse vastuussa asioista.

Gurut ja henkiset opettajat. Olemme kaikki toistemme opettajia ja maapallolla on monia, joiden tietoisuuden valo valaisee polkuamme ja heitä kannattaa kuunnella. Mutta jos kuljet jonkun henkisen gurun jalanjälkiä, ajattelematta itse, toistelemalla samaa mantraa, kasvatko itse mestariksi? Meillä on kaikilla kyky itsenäiseen ajatteluun, käyttäkäämme sitä.

Sormella osoittelu. Henkisellä polulla näemme varmasti valheita, varjoja, harhaa ja mikä helpompaa, kuin nähdä toisen ihmisen varjopuolet omiensa sijaan. On helppoa osoittaa sormella toista ja jättää omat varjonsa lukematta. Sormella osoittelu on viivyttelyä ja sen juuret ovat pelossa katsoa itseään ja nähdä todellinen itsensä.

On pelottavaa paljastaa itsensä ja näyttää syvät haavansa, mutta vain niin voimme parantua. Jos pysymme varjohenkisyydessä, kipuilemme koko elämän samoissa virtauksissa, pääsemättä koskaan todelliseen kotiimme.

Lähde: lonerwolf.com