Skip to main content

Kristallisoi elämäsi runsauteen – haastattelussa Anu Grace

  • Taina Mansikkamäki
TILAAJILLE

Valotyö ja raha. Siinä kaksi sanaa, jotka monelle meistä henkistä työtä tekevälle tuntuvat olevan ristiriidassa keskenään. Miksi korkean värähtelytason työn tekeminen ei näy pankkitilillä? Entä miten yhdistää henkinen palvelutehtävä aitoon runsauteen ilman syyllisyyttä? Näihin kysymyksiin vastaa kristallinen elämänmuutosohjaaja Anu Grace, jonka oma matka epätoivosta menestykseen tarjoaa käytännön oivalluksia kaikille, jotka haluavat yhdistää valotyön ja taloudellisen hyvinvoinnin.

Atlantiksesta aikamme haasteisiin

"Olin yksinhuoltajaäiti, ahdistunut ja rahallisesti todella pohjalla," Anu kertoo oman matkansa alkupisteestä. "Tuolloin enkelit tulivat mukaan elämääni vahvemmin sanoen, että on aika tehdä jotain."

Ratkaiseva hetki tuli syvän hypnoositilan aikana, jolloin Anu koki itsensä Atlantiksessa. "Olin yhtäkkiä sellaisessa paikassa, jonka tajusin olevan Atlantiksessa. Se oli niin kirkas! Siinä hetkessä kaikki pelkoni katosivat. Olin linjassa, omassa energiassani ja voimassani. Se tuntui taivaalta maan päällä." 

Tämä kokemus käynnisti Anun matkan kohti kristallista energiaa ja syvempää työtä itsensä kanssa. "Pääsin ahdistuksesta täysin päinvastaiseen kokemukseen, aktivoin manifestointivoiman ja loin upean valotyöyrityksen. Mikä tärkeintä, olen päässyt auttamaan jopa kymmeniä tuhansia ihmisiä, joista osa on muuttanut kokonaan elämänsä."

Mikä on kristallinen energia?

Mutta mitä kristallinen energia oikeastaan on? Anu selittää: "Me olemme ihmisinä nestemäistä kristallia. Kun kanavoimme riittävästi valoa, täytämme kehomme ja solumme aktivoituu kristallinen DNA. Se on ihmiskunnan evoluution suunta." 

Anun mukaan jokainen meistä voi luoda taivas maan päällä -olotilan kristallisoimalla olotilamme. Näin ylläpidämme korkeaa värähtelytasoa, mikä auttaa tuomaan itseluottamusta ja kykyä luoda elämästämme sellainen kuin haluamme. Vaikka tällainen olotila voi kuulostaa kaukaa haetulta monille, Anu painottaa: "Se on perusolotila, mikä kuuluu meille kaikille. Se on harmoninen tila, jossa kaikki energian eri tasot ovat linjassa."

Itseäni pohdituttaa se, miten luoda itselleen tämä uusi, korkeamman värähtelytason maailma? Onko se vaikea tehdä? Anu kertoo sen lähtevän yksilötasolta. "Me voimme luoda sen itselle ja löytää sen uuden maan jo nyt. Meidän ei tarvitse odottaa, että jokainen ihminen kaikissa maissa olisi samassa värähtelytasossa," hän korostaa.

"Kun me olemme hyvinvoinnin energiassa, alamme nähdä sitä enemmän ja enemmän täällä maan päällä. Sinun energiasi on todella tärkeä. Minun energiani on tärkeä. Meidän tärkein tehtävämme on kultivoida omaa hyvinvointiamme, koska silloin läheisetkin pääsevät siitä osallisiksi." Käytännössä uusi maa ilmenee monella tavalla: "Meillä on kristallisia ihmissuhteita, joissa draama alkaa tippumaan pois. Meillä on runsautta ja vapaus toteuttaa itseämme. Teemme asioita niiden ihmisten kanssa ja niissä paikoissa, missä haluamme olla."

Runsauden manifestointi käytännössä

Jos olet valotyöntekijä, joka kamppailee raha-asioiden kanssa, Anu tarjoaa selkeän polun eteenpäin.

  1. Ensimmäinen askel on asettaa itsellesi selkeä visio. Mikä on sinun paikkasi? Mikä on sinun valon missiosi? Meillä kaikilla valotyöntekijöillä on oma roolimme ja tärkeä paikkamme uuden maan luomisessa. "Kun löydät oman paikkasi, sieltä tulee inspiraatio ja eteenpäin vievä voima. Saat rohkeutta ottaa ne toiminnan askeleet, joita tarvitaan vision toteuttamiseksi.", Anu sanoo.
  2. Toinen kriittinen vaihe on katsoa sisäänpäin ja tunnistaa rahablokit. Anu jakaa tehokkaan harjoituksen, jota hän kutsuu kristalliseksi lataukseksi: Ota kynä ja paperi, ja kirjoita joka aamu sivu täyteen ajatuksiasi. Siihen menee vain viitisen minuuttia. Kun teet tätä usean päivän ajan, alat huomaamaan toistuvia negatiivisia ajatuksia rahaan liittyen.
  3. Kolmas askel on aivojen uudelleenohjelmointi, jossa luomme uuden identtiteetin ja vauraamman mielen. Voimme kysyä itseltämme: Jos raha virtaisi helposti, vapaasti ja kaikkialta, miltä se tuntuisi? Mitä ajatuksia ja uskomuksia minun tulisi omaksua?

Anun mukaan emme tarvitse heti kalliita nettisivuja tai logoja vaan aloittaa yksinkertaisesti sähköpostilistastan, jolla olevista ihmisistä voi joku päivä tulla maksavia asiakkaita. ”Valotyö on kevyttä – tarvitset vain läppärin tai puhelimen. Luo ilmainen lahja tai pidä tilaisuus, jolla keräät sähköpostilistan, ja lähetä heille rakkauskirjeitä ja markkinointikirjeitä. Äläkä pelkää markkinointia! Työ, jota me teemme, muuttaa elämää. Ajattele tarjousta mahdollisuutena auttaa toisia, ei tuputtamisena."

Runsaus kuuluu kaikille

Entä jos et halua omaa yritystä tai valotyötä, mutta kaipaat silti enemmän runsautta elämääsi? "Meidät on opetettu säästämään ja budjetoimaan, mikä on hyvä, mutta se ei ole se, millä luot vaurauden," Anu kertoo. "Luo uusia tulovirtoja, tee asioita eri tavalla kuin mihin meidät on yleisesti opetettu. Kukaan ei luo runsautta tekemällä enemmän työtunteja. Se päinvastoin vie niukkuuteen. Löydä tapoja, joilla saat tietosi ja taitosi tuottamaan sinulle rahaa myös silloin kun et itse aktiivisesti työskentele."

Koko manifestointiprosessin ytimessä on korkean värähtelytason ylläpitäminen. Anu kehottaa priorisoimaan elämässämme värähtelytasojemme kohottamista. "Se tarkoittaa, että nousemme kärsimyksen ja alemman värähtelyn ajatusten tasolta korkeammalle tasolle."

Miten tätä voi käytännössä tehdä? Anu kehottaa olemaan sellaisten ihmisten seurassa, joiden kanssa sinulla on hyvä olla. Jos huomaat, että joku ihminen tai paikka laskee energiaasi, tee pieniä muutoksia. Etsi yhteisö, jossa sinulla on hyvä olla. 

"Enkelit ovat minulle olleet valtava apu. He ohjaavat ja näyttävät, kun minulla on negatiivinen ajatus. Pyydä heitä auttamaan värähtelytasosi nostamisessa, ”Anu ohjeistaa. "Myös meditaatio, unelma-ajatusten ajatteleminen ja korkeamman tason keskustelut nostavat värähtelytasoamme. Kun teemme tietoisempia valintoja ja kieltäydymme tyytymästä vanhan aikakauden ajatuksiin, luomme uutta maata koko kollektiiville."

Tämä haastattelu oli osa "Uusi aika summit" -verkkotapahtumaa, jossa eri henkisten alojen asiantuntijat jakoivat näkemyksiään uudesta ajasta. Katso Anun haastattelu kokonaisuudessaan täällä.

henkisyys, manifestointi