Alkuun zenin harjoittamisessa

Zen-sanalla viitataan meditaatioon,  Zen-buddhalaisuuteen tai Zen-olemiseen, joka on ylimaallinen tila. Zen on myös itsensä ymmärtämistä uudenlaisella tavalla, johon kuuluu irtautuminen mielen harhoista.

Zeniin kuuluu itsensä näkeminen yhtenä osana universumia, tai näkevänsä olevan universumia, ykseyttä sekä henkisellä että materiaalisella tasolla. Zenin tietoisuudessa levätessäsi tiedät olevasi yhtä kaiken olevan kanssa. Osaat nähdä maailmankaikkeuden ilman nimeämistä ja arvottamista. Osaat vain olla.

Zenin kielikuvat, kokemukset ja kertomukset ovat syntyneet luostareissa. Luostarielämään ei ole kuulunut ruuhkavuosien arkikiireitä, eri tahoilta tulevia paineita tai ruuanlaittoa, siivousta, pyykkäystä ja uran luomista samalla tavalla kuin nykyihmisen elämään kuuluu. Päätin ottaa selvää, miten zenin harjoittamisessa voi päästä alkuun ruuhkavuosista, laihdutuskuureista, pikkulapsista, vatsataudeista ja urapaineista huolimatta.

Charlotte Joko Beck kirjoittaa kirjassaan Jokapäiväinen zen, että zenin henki herää aina, kun ihminen pyrkii heräämään tietoisuuteen itsestään ja elämästään sellaisena kuin se on. Ryhdyin tähän haasteeseen aamulla.

Herätyskellon pirinä katkaisi makeat unet. Oli pakko nousta. Muistin juuri ja juuri pysähtyä itseeni ennen ylösnousua. Tarkkailin kehoani. Skannasin kehon päästä varpaisiin ja tunsin kaiken, mitä siinä ilmeni. Pinnistelin uneliaisuudesta tarkkaavaisuuteen. Tarkkailin tuntemuksia, ajatuksia, aistimuksia ja tunteita. Huomasin, mitä oli. Huomasin, mitä ei ollut. Erityisen vaikeaa aamutuimaan tehdyssä kehon ja psyyken skannauksessa oli olla arvottamatta sitä, mitä huomasin. Yritin silti. Avauduin tällekin haasteelle. Sain motivaatiota ja lohtua siitä, että uskon kaiken käsittelemiseen liittyvän harjoittamisen vievän minua vääjäämättä eteenpäin henkisessä kasvussa. En uskonutkaan onnistuvani heti.

Nousin ylös ja ryhdyin aamutoimiin. Mindfulnessista olin oppinut tekemään yksityiskohtaisia asioita tarkkaavaisesti. Nyt, zen-harjoittelijana, pyrin laajentamaan tuota tarkkaavaisuutta huomaamaan kaiken olevan. Pyrin yhtäaikaiseen tiedostamiseen sisälläni ja ulkopuolellani tapahtuvista asioista. Käytin kaikkia aisteja samanaikaisesti. Oli suorastaan mahdotonta antaa tiettyjen havaitsemieni ajatusten ja asioiden vain olla. Halusin muuttaa ajatuskulkujani. Halusin olla toisenlaisella tuulella, kokea toisenlaisia asioita ja hyväksyä tunteiden lisäksi rähjäisen likaisen tiskipöydän ja vuorenkorkuisen kasan viikkaamattomia pyykkejä. Halusin elää aamuni ilman stressiä. Eli sorruin pyrkimään pois siitä, mitä havaitsin ja mitä oli.

Zen-harjoittaja tietää, että mitä selvemmin hän näkee kaiken sisä- ja ulkopuolellaan, sitä helpommin hän pystyy näkemään niiden läpi. Tämä koskee aistimuksia, tunteita ja ajatuksia siinä missä ulkoisia olosuhteitakin. Edistynyt zen-harjoittaja ymmärtää tarkkaavaisuutensa avulla aistimustensa, ajatustensa ja tunteidensa todellisen luonteen. Siksi ne eivät saa hänestä sellaista yliotetta, jonka ne voivat saada ihmisistä, jotka eivät harjoita henkisyyttään ja tarkkaavaisuuttaan.

Aamuisen zen-yrittämän parhaita puolia olivat lemmikit. Katselin koiraa, katselin kissaa. Mitä zen-mestareita! Asettauduin myöhästymisen uhallakin niiden äärelle, silittelin ja sitten istuin ryhdikkääseen asentoon. Aloin hengittää koiran kanssa samassa rytmissä. Se painoi päänsä polvelleni. Kissa kiepsahti syliini aloittaen kehräämisen. Huomasin harjoittamisen tasossa selvän eron hyvien ja huonojen hetkien välillä. Ja sitten se tapahtui. Aivan kuin hetken aikaa, vain pienen ohikiitävän hetken, olisi ollut helppoa harjoittaa, aivan kuin olisin sekunnin murto-osaksi onnistunut. Olin onnellinen. Ja päätin jatkaa harjoittamista myöhemmin päivän aikana.